Vauvavuosi on taputeltu – kuinka hämmentävää
Kun August täytti puoli vuotta, tein kakun, sytytin siihen kynttilän ja kutsuin isovanhemmat juhlimaan. Olemme selvinneet hengissä vauvavuoden puoleen väliin! Pepe katseli leipomistani, ja naurahti selvästi helpottuneena, että olen pikkuhiljaa toipumassa.
Vauvavuoden ensimmäinen puolisko oli ollut rankka. Uneton. Sekava. Koetteleva. Oli tyräleikkausta ja tyhmiä diagnooseja, joiden takia olemme saaneet ravata Lastensairaalassa. Vasta jälkikäteen olen tajunnut, että velloin samaan aikaan aikamoisessa babybluesissa. Toivuin rajusta synnytyksestä henkisesti aika hitaasti. Vauvakuplan poissaoloa ei helpottanut Augustin suolisto-ongelmat ja refluksi. Rintalastaani painoi koko ajan huoli siitä, että vauvallamme ei ollut hyvä olla.
Onneksi tuli muutos
Kun ensimmäisen vuosipuoliskon jälkeen muutimme uuteen kotiin, muuttui kaikki kerta heitolla helpommaksi. Oloni keveni huomattavasti, ja Augustista kuoriutui hyväntuulinen pieni ryömijä. Minun ei tarvinnut enää lähteä työntämään vaunuja räntäsateeseen montaa kertaa päivässä, kun saimme Augustin pihalle nukkumaan. Päiväunet pitenivät ja niiden myötä myös yöt alkoivat helpottaa.
Augustin uusi huone sisustettiin pimennysverhoilla ja annoin itselleni joululahjaksi silikoniset korvatulpat. Vuoden vaihtuessa tapahtui jotain maagista: aloimme kaikki nukkua. Ei kovin myöhään, koska August halusi herätä päivään viideltä. Mutta ihan sama, siihen saakka me NUKUIMME. Olimme kuin uudelleen syntyneitä koko perhe.
Laskettelua seesteiseen vauva-arkeen
Hullun kesän ja raskaan syksyn jälkeen kevät toi tullessaan valoa. Huomasin ensimmäistä kertaa nauttivani äitiyslomasta. Arki ei ollut enää selviytymistä, se oli oikeastaan aika ihanaa. Ja yhtäkkiä sain rutkasti omaa aikaa, kun August veteli pakkasessa sikeitä keittiön ikkunan alla.
Auringon valon lisääntyessä aloin ymmärtää, miksi äitiysloma on joillekin elämän parasta aikaa. Jos päivät sujuvat ilman sen kummempaa draamaa, on arjen kiirettömyys kieltämättä aikamoista luksusta. On aikaa pysähtyä ja ajatella, antaa itsensä tylsistyä. Oikein heittäytyä joutilaisuuteen ja päästää pää pehmenemään. Kuinka tervettä on olla välillä tekemättä yhtään mitään järkevää. Olen niin iloinen, että olen tämän taidon oppinut äidiksi kasvun myötä.
Lisää aikaa downshiftaten
Ja kun on tarpeeksi tylsistynyt, on taas pää täynnä ideoita ja virtaa tehdä uutta. Olen startannut uudella innolla omia projekteja ja löytänyt sisäisen puutarhurini. Oman ajan on mahdollistanut se, että Pepe on tehnyt maaliskuusta lähtien nelipäiväistä työviikkoa. Paras päätöksemme ikinä. Idea on kopioitu äitiystävältä enkä voi muuta kuin lämpimästi suositella kaikille muillekin. Muutaman kuukauden taloudelliseen tappioon olimme onneksi jo hoitovapaan vuoksi varautuneet, ja yhteinen aika on ollut sataprosenttisesti sen arvoista.
Miltä elämä näyttää nyt?
Vuoden ikäisen vauvan (tai siis virallisesti nyt taapero) kanssa arki on muuttunut aika villiksi. Koti on aivan kamalassa kaaoksessa, kun hyllyiltä, laatikoista ja kaapeista pitää repiä kaikki tavarat alas. Olen päättänyt kestää sen. Kun seinät kaatuvat päälle, lähdemme joko Oodiin kiipeämään portaita tai ulos keinumaan. Ulkona riittää onneksi loputtomasti tutkittavaa. Ainoana miinuspuolena on se, että saan jatkuvasti kaivaa hiekkaa, kiviä, keppejä, lehtiä ja ties mitä muoviroskia Augustin suusta.
(Voiko joku muuten selittää, miksi syöttötuolista kaikki sormiruoka lentää maistamatta lattialle, mutta lattialta ja maasta kaikki pitää laittaa suuhun? Kuinka kasvattaa bebe -metodeissa olen auttamattomasti epäonnistunut).
Haikeus iski
Olin suhtautunut Augustin yksivuotissyntymäpäivään helpottuneella innostuneisuudella. Vauvavuosi tulisi päätökseen, olisimme selvinneet.
Siksi yllätyin kuinka haikea mieleni oli synttäriaamuna. Tässäkö se oli. Nytkö tuo ei ole enää vauva. Ilon sijaan minua lähinnä itketti. Järkeilin, että ristiriitaisiin tunteisiini oli kaksi syytä:
Haikeus johtui ensinnäkin imetyshormoneista, sillä olin päättänyt imetystaipaleen lopullisesti kaksi päivää ennen 1-vuotispäivää eikä se ole ollut helppoa. Lopettamisen vaikeuteen eivät ole liittyneet pelkästään hormonit, vaan myös se, että August ei ole yrityksistä huolimatta suostunut juomaan rintamaidon lisäksi mitään muuta nestettä kuin vähän vettä ruokailun yhteydessä. Tuttipullo on ollut meillä alun tähtihetkien jälkeen yksi suuri vitsi, ja muita mukivaihtoehtoja on lähinnä hauska paiskoa seinään.
Toisekseen haikeus johtui siitä, että August on alkanut vierastaa. Selvästi myöhäisheränneenä, mutta yhtä vuotta kohti se eroahdistus sitten iski. Hän on ollut ihan eri tavalla minussa kiinni, haluaa olla paljon sylissä ja katsoo välillä tuttujakin ihmisiä kulmiaan kurtistellen. Vilkkaan, sosiaalisen ja touhukkaan pojan vanhempana tämä uusi puoli on tullut aivan puskista. Outoa kyllä, mutta nyt yksivuotiaana hän on paljon enemmän vauva, kuin mitä on moneen kuukauteen ollutkaan.
Onni on, että meillä on edessä vielä yhteinen kesä ennen elokuun töihin paluuta. Jos viime kesä vastasyntyneen kanssa oli horroria, on tuleva kesä siihen nähden ihan lastenleikkiä (kirjaimellisesti, hehheh).
Monia kokemuksia rikkaampana kohti seuraavaa vuotta.
Kiitos August. <3
Veera
Lue myös:
Imetyksen lopettaminen ei ollutkaan helppoa
7 asiaa, jotka olisi ollut hyödyllistä tietää vauvaelämästä
Treeni- ja harrastusvinkkejä äitiyslomalle
Ei tullut kolmenkympin kriisiä
Miten saimme öitä rauhoitettua
