Lomalta paluu takaisin ruotuun

Loma – se ihana tekosyy!

loma.jpg

 

Viime postauksesta onkin vähän vierähtänyt aikaa.. 

Nyt on kuitenkin aika palata takaisin ruotuun, niin treenin, ruokavalion kuin blogin kirjoittamisenkin suhteen. 

Lomailu on ihanaa ja kesälomaa odotetaan yleensä koko vuosi into piukassa. Lomaan valmistaudutaan keväällä ahkerasti kesäkuntoa tavoitellen ja treenimäärät ja ruokavalio yleensä monella menevätkin uusiksi kesää kohden, jotta sitten voidaan nauttia kesäsäistä hyvässä bikinikunnossa. Valitettavasti kesäloma myös tekee sen, että jo kuukauden laiskottelun ja mässäilyn lopputuloksena koko keväinen työ on mennyt sen siliän tien. Mutta hei eipä se niin vakavaa ole 🙂 Lomalla saa nauttia ja herkutellakin. Itselläni ei onneksi lähtenyt tänä kesänä ihan lapasesta, vaan pysyin aika hyvin treenirutiinissa kiinni. Ruokavalioon sen sijaan kaivataan nyt kurinpalautusta lomien loppumisen jälkeen. Vietin kesän aikana vain yhden lähes treenittömän viikon, kun olin Suomen kesää paossa Turkin auringon alla. Uimista ja iltakävelyitä lukuunottamatta viikon reissu tuli vietettyä tiukasti peppu kiinni aurinkotuolissa limppari toisessa ja jätski toisessa kädessä. Mutta ah oli se niin ihanaa! Viikossa ei vielä onneksi ehdi täysin rupsahtamaan. Yhden lomakilon ja hieman löysemmät vatsalihakset toin tuliaisena. 

lihalärvilautanen.jpg

Turkkilaista herkkuruokaa nams!

Palasin kuitenkin heti lauantaina ruotuun, ja suuntasin salille jalkapäivää vääntämään. Mieli oli energiaa täynnä ja salille oli mukava palata. Kroppa oli kuitenkin hieman toista mieltä, sillä sen verran raskaalta perusjalkatreenini tuntui. Onneksi lihakset muistavat taas pian, että ai tää oli tätä. Tänään käväisin tekemässä selkä-olkapäätreenin ja pirtsakka neonkeltainen Niken treenitoppi korosti reissussa hankittua rusketusta kivasti. Treenivaatteilla on väliä! Itselle ainakin tulee heti paljon motivoituneempi ja energisempi olo kivoissa ja värikkäissä treenivaatteissa. Treenivaatteita ei voi koskaan olla liikaa sanon minä.

treenikuva.jpg

Lauantain treeni otti koville, pirteät värit vaatteissa kuitenkin energisoivat kivasti.

Mitä, jos lomamoodi jää päälle?

been there done that.. Vaikka tänä kesänä vältyin lomalaiskiaisen totaaliselta puremalta, aina ei kuitenkaan näin ole ollut. Tänä vuonna asiaan vaikutti omalta osaltani ainakin se, että säät eivät ole olleet sieltä parhaasta päästä. Hellepäivänä rantsu kutsuu usein huomattavasti salia enemmän, mutta vesisateessa ja koleassa säässä ei ole tätä ongelmaa ilmennyt. Eihän se maailmaa kaada, jos nyt pääsi käymään niin, että koko kesälomalla jäi treenit välistä. Mutta jossain kohtaa kannattaa kuitenkin ottaa itseä niskasta kiinni ja palata rytmiin, sillä mitä kauemmin sitä venyttää sitä vaikeammaksi se muuttuu..

Alku voi olla hankalaa, sillä ehkä ne totutut painot eivät enää nousekaan yhtä jouhevasti kuin ennen ja pari ylimääräistä mahamakkaraa saattaa ahdistaa ja salin peilistä katsookin joku ihan muu kuin vielä joku aika sitten. Tähän laiskottelukierteen katakaisemiseen ei ole mitään oikotietä onneen, vaan se on vain itsestä kiinni. Motivaatiota voi hakea niistä uusista treenivaatteista, haastamalla kaverin mukaan treenaamaan tai vaikka sillä, että merkitsee puhelimen kalenteriin treeniajat ja laittaa hälytyksen päälle. Suunnitelmallisuus yleensä pistää ihmisen liikkeelle. Voit tehdä myös viikolle to do listin, josta voit yliviivata aina tehdyn treenin. Näin näet ns. mustaa valkoisella, mitä on tullut tehtyä. 

Ruokavalion suhteen paluu arkeen voi helpottua esimerkiksi pitämällä ruokapäiväkirjaa jonkin aikaa. Kun kirjaa kaiken syömänsä ylös, ei tule välttämättä napsittua pitkin päivää ns. huomaamattaan herkkuja.

Tsemppiä kaikille arkeen paluuseen, toivottavasti teilläkin oli hyvä loma! Ei kannata liikaa soimata itseään, jos kesälomalla meni vähän överiksi, se on onneksi vain kerran vuodessa ;)

xoxo 

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys