Model Lab – päiväni mallina + jalkatreeni

AMW_6817 kopio.JPG

Pääsin eilen lauantaina kokeilemaan ensimmäistä kertaa valokuvamallina olemista. Tämä mahdollisuus onnistui Mobel Lab nimisessä tapahtumassa, joka järjestettiin Best Western hotelli Rantapuistossa. Ystäväni ja työkaverini Kaisa oli ollut tällaisessa parisen viikkoa sitten ja hän oli jättänyt yhteystietoni paikan päällä, ja minulle sieltä sitten soitettiin parin päivän kuluttua ja kysyttiin, olisinko kiinnostunut. Innoissani lähdin mukaan ja varasin ajan minulle ja ystävälleni Amandalle. Ohjeistuksena oli, että paikan päälle tullaan omilla vaatteilla ja hiukset pitää laittaa itse, mutta ei meikkiä.

Päivä alkoi sitten ammattimeikkaajan käsittelyssä. Meikkaajalle sai esittää toivomuksia, ja itse toivoin kesäistä, raikasta ja juhlavaa meikkiä, mutta ei liian juhlavaa smokey eyes -tyyliä. Tämän jälkeen ihana kuvaaja vei meidät erilaisiin ”studioihin” ja antoi hyvin selkeät ohjeet poseeraukseen. Mallina oleminen oli todella hauskaa ja oli ihanaa päästä kerrankin ihan oikean valokuvaajan kuvattavaksi. Kuvia otettiin todella paljon, molemmista meistä yksittäiskuvia ja muutama kaverikuva. Lopuksi kävimme kuvat yhdessä läpi ja saimme valita omat suosikkimme. Muuten tapahtuma ei maksanut mitään, mutta kuvista veloitettiin. Nyt saatiin Amandan kanssa ihana kaverikuva, jonka aion kehystää ehdottomasti.  Ostin myös omaksi iloksi muutaman yksittäiskuvan, jotka onnistuivat omasta mielestäni hyvin. 

Sitten muihin asioihin…

Yksinkertainen mutta tehokas jalkatreeni salille

Tässä lupailin jokin aika sitten Facebookissa jakaa oman jalkatreenini blogissa ja tässä se nyt tulee. Tämän treenin olen hyväksi ja tehokkaaksi havainnut, kun painoja muistaa lisätä kehityksen mukaan, niin joka kerta olen tällä saanut reidet ja pakarat mukavasti kipeiksi. Tässä se nyt sitten tulee:

Lämmittele kuntopyörällä noin 10min alkuun.

2×12 kyykyt pelkällä tangolla lämmittelyksi

3×12 kyykyt painojen kera, vikojen toistojen pitää tuntua 

2×12 yhden jalan jalkaprässi ilman painoja molemmille jaloille

3×12 yhden jalan jalkaprässi painojen kera molemmille jaloille

3×12 bulgarialainen askelkyykky molemmille jaloille*

 

* Aseta taaimmainen jalka penkille tai steppilaudalle, ota sopivan kokoiset käsipainot molempiin käsiin ja ala kyykätä. Katso, että askel on tarpeeksi pitkä, jotta polvi ei mene kyykkyasennossa varpaiden yli, vaan pysyy linjassa.

Lopuksi teen itse aina vielä vatsatreenin ja 10 min kevyen loppuverryttelyn juoksumatolla + lyhyet venyttelyt jaloille. Kevyt loppuverryttely kannattaa tehdä mieluiten juoksumatolla, koska pieni tärähtely auttaa maitohappojen poistumista lihaksista ja edistää siis palautumista. Älä skippaa loppuverkkaa, jos et halua olla toooosi kipeä seuraavana päivänä. 

Toivottavasti tästä oli iloa :)

 

 

 

 

Kauneus Liikunta Meikki