2019
Hei, tein tänä aamuna herätessäni ”top Nine” appilla haun, missä tuli tänä vuonna tykätyimmät kuvani Instagramissa. Olen aina miettinyt, että ei sillä ole niin väliä, että mistä kuvista tykätään ja mistä ei paljon. Mutta nyt kun tuli oikeastaan semmoisista itsellekin hyvistä hetkistä kaikki 9 kuvaa, niin päätin jakaa ne täällä bloginkin puolella. Voisi melkein sanoa, että tämän vuoden instagram postaukset ovat olleet harkittuja sen perusteella, että kaikki tykätyimmät kuvat on mukavista hetkistä ja tasapainoisella fiiliksellä julkaistuja. Koko vuoden vallitsevana teemana onkin ollut minun havaintoni mukaan tarkemmin valikoidut feed- kuvat ja paljon instagram tarinoita.
Ensimmäinen kolmen kuvan setti on Unkarin Budapestin reissulta, kun olimme juhlimassa ystäväni 30 vuotissyntymäpäivää hänen siskonsa luona Budapestissä. Ensimmäinen kuva on Gellertin terveyskylpylän edestä jossa kävimme ensimmäisenä päivänä ystäväni kanssa kahdestaan. Kylpylä oli ihan mukava kokemus, kun on yksi Budapestin tunnetuimpia kylpylöitä. Aamu oli todella pilvinen ja kylmä. Kylpylässä käynti teki siis todellakin hyvää. Tosin olen ehkä sitä mieltä, että kaupungissa on parempiakin kylpylöitä joissa olen käynyt aikaisemmin reissuilla ja nähnyt kuvien perusteella. Tuossa kylpylän edustalla olevassa kuvassa myös testasin ystävältäni lainassa olevaa kameraa ja varmaan oli eka kerta koko reissun aikana, kun asetukset oli kunnossa. Toisessa kuvassa olimme nauttineet muutamat lasit viiniä iltasella ja lähdimme käymään High Note Sky Bar nimisessä baarissa jonka yhteydessä on myös hotelli. Upea näköala terassilla varusteltu baari. Ystäväni siskon koira Mustikka eli Muppi oli myös matkassa. Kolmannessa kuvassa poseeraamme ystäväni kanssa unkarin parlamenttitalon edessä viimeisenä matkapäivänä ennen kotiin lähtöä. Oli kyllä hyvin onnistunut lyhyt 4 yön reissu josta olen tehnyt myös erillisen postauksen toukokuussa.
Tässä yllä olevassa kuvassa olemme toisen ystäväni kanssa Suomipop festareilla täällä Oulussa. Olin myös käynyt uudistamassa hiukseni pari päivää sitten ja olin todella tyytyväinen leikkaukseen, väriin ja uuteen tuttavuuteen kampaamo käynnin yhteydessä.
Seuraavan postasin vasta marraskuun loppu puolella, mutta kuva on otettu Elokuussa kun olin kielikurssilla Maltalla parantelemassa englannin kielen taitoja ja ekaa kertaa yksin reissussa. Kurssikaverini Unkarilainen Gaby otti kuvan ensimmäisenä päivänä, kun olimme tutustumassa Maltaan.
Maltasta löytyy myös erillinen postaus. Seuraavaksi selfie joita oli varsin vähän tänä vuonna sekä instagramin postauksissa, että ylipäätänsä muutenkaan. Tämän selfien kumminkin otin kummipoikani Väinön ristiäisten jälkeen, kun olin lähdössä yhden ystäväni kanssa elokuviin katsomaan leijonakuningasta. Olin myös edellisenä päivänä tullut päivettyneenä Maltalta.
Mitäpä tähän kommentoisi? Onnistunut turistikuva Lontoosta, jossa oli aivan ihanteellinen lämmin ja aurinkoinen keli. Tähän reissuun lähdimme myös vähän yllättäen erään ystäväni kanssa alku syksystä. Myös Lontoosta olen tehnyt erillisen postauksen syyskuussa.
Seuraavat poseeraukset on otettu syyskuun viimeisenä viikonloppuna perjantaina ja lauantaina, kun vietin läheisten kanssa kolmekymppiset. Todella mieleen painuva viikonloppu. Alimmasta kuvasta varsinkin tosi kiitollinen ystävälleni Lindalle joka myös rakastaa valokuvia ja valokuvausta. Toki näiden kuvien lisäksi on myös paljon kuvia joita en ole ollenkaan somen puolella julkaissut ja mieleenpainuvia hetkiä. Sain myös ystäviltäni lahjaksi kuvauksen ja minusta otettiin lokakuussa 30-vuotiskuvat muistoksi. Nyt on aika katsoa eteenpäin ja kuulostaa aika kliseiseltä, mutta uskon et vuosi 2020 ja 20-luku on minun ja huomattavasti parempi, kuin kulunut vuosi ja vuosikymmen vaikka paljon hyviä kokemuksia oli tässä kuluneessa vuosikymmenessä joidenkin ei niin hyvien hetkien vastapainoksi. Minulla itselläni aina myös uusi vuosikymmen tarkoittaa uutta numeroa iässä, kun olen syntynyt vuoden -89 loppu puolella. Happy New year <3 Niina