Tämän vuoden ensimmäiset mietteet
2022, loppiainen.
Tämä alkanut vuosi näyttää muuten visuaalisesti numerona melko kivalta ja selkeältä. Kolme kakkosta ja yksi nolla. Kahden edellisen vuoden jälkeen tämä vuoden alku tuntuu helpottavalta. Tuntuu, että kaikki maailman tunteet on käyty läpi kahden edellisen vuoden aikana. Niin Koronan kun henkilökohtaisten asioiden saralta. Tämä vuosi alkoi jotenkin rauhallisesti ja levollisesti. Otan vastaan kaiken mitä on mahdollisesti edessä ja silti koitan pysyä rauhallisena ja tasapainoisena. En murehdi menneistä enkä mieti liikaa elämää eteenpäin. Koitan pysyä hetkessä. Niin hyvin kun se vain on mahdollista.
Tuli muuten ensimmäistä kertaa koko blogin olemassaolon aikana pidettyä yli kuukauden kirjoitustauko. Sekin tuntui ihan hyvältä vaikka toisaalta olisi voinut jotain jouluaiheista ottaa täällä esille. Koen kuitenkin, että näin oli hyvä. Lopettaa en kumminkaan aio. Aion jatkossakin päivittää tänne ajatuksia, vinkkejä ja kuulumisia yms. Kaiken sen kumminkin fiiliksen pohjalta ilman turhaa stressiä. Instagramissa lyhyempien kuvatekstejen päivitys on tuntunut viime aikoina kivemmalta. Tule seuraamaan sivuani @niinakaroliina.r
myös instagramin puolella 🙂 Uutena vuonna moni tekee lupauksia ja tavoitteita itselleen. Minusta se on aina ollut hyvä kohta vuotta miettiä omaa elämää. Tänä vuonna en kumminkaan ottanut siitäkään suuria paineita. Tavoitteita ja lupauksia voi tehdä itselleen ympäri vuoden. Itse tein esimerkiksi jo syksyllä monta tavoitetta ja lupausta ja sillä tiellä on hyvin pysytty. Pieni seikkailun nälkä kytee omassa mielessä ja toivon, että vuosi 2022 pitää sisällään monta positiivista muutosta. Totta on se, että ihmismieli ei pidä muutoksista, mutta hyvät muutokset pitävät mielen virkeänä.
Niina