Sitruunarisotto
Hei, pääsiäinen tuli vietettyä aika lailla kotona kahden vilkkaamman viikonlopun jäljiltä. Kokeilin ensimmäistä kertaa vuosiin kotona laittaa risottoa ja se onnistui jopa kaikkien ennakko-odotusten yli. Ohje löyty yhteishyvän sivuilta nimellä Sitruunarisotto. Ainekset olisivat aika lailla tuossa alhaalla ja tehtiin niin, että ensin keitettiin vettä ja kanaliemikuutioita. Sitten sipulit, öljy ja kurkuma. Sitten viinit sekaan jota itse laitoin epähuomiossa desin enemmän, mutta hyvää tuli. Sitten kuumennusta ja toiseen astiaan otin keitinlientä ja lisäsin kattilaan riisit. Aina kun näytti, että riisit imee nesteen lisäsin keitinlientä. Keittoaika oli yhteensä noin 18 minuuttia. Lopuksi lisättiin puolet juustosta, sitruunan kuori raastettuna, puristettiin mehut ja mausteet. Valmiitten annosten päälle sitten vielä juustoja ja bon appetit. Viininä käytin muuten Ranskalaista Willy Gisselbrecht Rieslingiä ja hyvää tuli. Tämä ohje löytyy tosiaan yhteishyvän sivuilta.
Kivaa viikkoa kaikille. Itselläni olisi huomenna tiedossa ystäväni koululla ilmainen kuumakivihieronta ja toiseksi viimeinen Ranskan tunti tälle kevättä. Xo, Niina