New York – In my mind
Tänä vuonna matkat jää tekemättä ja se alkaa olla omassa mielessä myös ihan ok. Tänään kuuntelin podcastia ulkomailla asumisesta ja yksi unelma palasi mieleeni eli ulkomailla asuminen. Jos asuisin pitempään ulkomailla niin ehdottamasti haluaisin asua jossain Euroopan maassa. Olen myös pyörittänyt mielessäni sitä, että olisi hauska joskus viettää 3 kk eli koko se aika mikä voi turisti viisumilla olla niin Amerikassa New Yorkissa. Toivottavasti viimeistään eläkkeellä. 😀 New York on Pariisin ohella lempi kaupunkini. Pidän myös kovasti Amsterdamista, Lontoosta ja Lissabonista. Koko tämän korona ajan aikana en ole kamalasti ajatellut New Yorkia ja sen fiilistä, mutta tänään sen viehätys elävöityi taas mieleeni. Monikulttuurisuus, mahdollisuudet, vapauden tunne ja se että mitä tahansa voi tulla vastaan tai voit näyttää itse miltä tahansa ja kukaan ei ihmettele. Se kun ihmiset kehuvat ja puhuvat mukavia kaupoissa ja kadulla tuntemattomille. Se kun syyskuun lopussa on yli 20 astetta lämmin ja joka kadun nurkka pursuaa elämää kellon ympäri.
Sinä päivänä kun taas palaan kaupunkiin joka ei nuku, se päivä tulee olemaan iloinen jälleennäkeminen. Sinä päivänä kun maailma on jälleen valmis olemaan valveilla. Niina