Ensimmäiset kerrat

Näin tämän Iidan matkassa blogissa ja päätinpä, että tässä hauska postaus idea itsellenikin. Eli kiitos vaan Iidalle vinkistä.

Milloin ensimmäistä kertaa?

Muutin omilleni

Muutin ensimmäiseen omaan kotiin vuonna 2008 Oulun Tuiraan. Asuin merikoskenkadulla yksiössä reilun vuoden verran ja sen jälkeen olen muuttanut nykyiseen kotiini. Tämä oli hauska kysymys, kun nuorin siskoni on juuri muuttamassa omilleen lapsuuden kodistaan.

Sain kännykän 

Sain ensimmäisen kännykkäni eli Nokian 5110 merkin 11 vuotiaana ja siitä hetken kuluttua ostin lähikaupan arpajaisvoitto rahalla Nokian 3310 ja se oli luksusta se.

Sain ensimmäisen älypuhelimen 

Muistelen että se oli vuosien 2012-2013 aikana.

Suutelin 

Ensimmäinen varsinainen suudelma tapahtui luokkaretkellä 12 vuotiaana Ruotsissa. Se oli sellainen pikainen pusu pullonpyörityksen tiimoilta. Sen jälkeistä en harmikseni edes muista!

Seurustelin

Aloin seurustelemaan ensimmäisen kerran 19 vuotiaana ja se suhde kesti 5 vuotta.

Sydän särkyi 

Tätä en tarkkaa muista, mutta luulen että jo jollain tasoilla 12 vuotiaana. Viimeistään teininä. Teini aika oli minulle ja varmasti monille muillekkin todella tunteellista aikaa.

Join alkoholia 

Join alkoholia ensimmäisen kerran noin 15 vuotiaana, mutta jos kysytään milloin join ensimmäisen kerran alkoholia enemmän olin 16 lähemmäs 17 vuotias. Siihen asti pidin suomalaista kännäämiskulttuuria hieman hulluna ja osittain pidän kyllä vieläkin.

Rakastuin

Hankala kysymys kun välillä tuntuu, että olenko rakastunut ikinä kunnolla. Paljon on kumminkin ollut syvää ihastumista.Valmistuin

Valmistuin ammattikoulusta kokiksi vuonna 2008.

Sain työpaikan 

Sain työpaikan heti valmistumisen jälkeen vuonna 2008 vanhusten parissa ja sillä samalla polulla ollaan edelleen.

Olin lentokoneessa

Olin lentokoneessa ensimmäistä kertaa 2-3 vuotiaana. En ole aivan varma kun en itse tätä muista, mutta kävin äitini, mummuni, edesmenneiden pappani ja isomummuni kanssa Kyproksella. Ensimmäistä kertaa kun muistan et olin lentokoneessa oli vuonna 2001 kun kävimme mummun, papan, siskoni ja serkkuni kanssa Kreetalla.

Kävin ulkomailla

Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli juurikin tuo Kyproksen matka jota en muista ja olen nähnyt vain kuvista. Ensimmäinen minkä muistan on 8 vuotiaana , kun olin mummun, papan, isomummun ja parin muun sukulaisen  kanssa Tallinnassa viettämässä isomummun 80 vuotissyntymäpäivää.

Sain lemmikin 

Äitini otti meille koiran kun olin täyttämässä 16 vuotta ja se oli monta vuotta kestäneen kinuamisen tuloksena. Olin aina lapsena halunnut lemmikin, mutta äiti ei suostunut. Koiramme eli 16 vuotiaaksi ja kuoli vasta tämän vuoden maaliskuussa. Otin myös itselle kissan heti kun muutin pois kotoa ja se on vieläkin minulla ja sille on vuosien saatossa tullut saman ikäinen kaveri.

 

Niina.

Puheenaiheet Oma elämä