Mietteitä Suomalaisuudesta
Eilen vietettiin Suomen 103- vuotista itsenäisyyttä ja aloin pohtimaan kansalaisuuttani. Olen monesti puhunut miten en omasta mielestäni paljoa muistuta suomalaista ja uskon, että siinä on paljon tottakin. Nyt kumminkin rupesin miettimään kunnolla kaikkea hyviä puolia suomalaisuudessa. Tämä vuosi on nyt siitäkin erikoinen vuosi, että on tullut kokonainen vuosi oltua kotimaassa ja se on oikeastaan tuntunut yllättävän hyvältä vaikka matkustelua ja eri kulttuurien näkemistä kaipaankin kovasti. Listaan nyt parhaita puolia Suomesta kaukaa ja tänä vuonna lähinnä läheltä katsottuna.
Luonto
Ihan melkein sama keneltä suomalaiselta kysyy niin lähes kaikki vastaavat luonto. Kerran näin tietoiskuna, että Suomessa on enemmän puita kun missään muussa Euroopan maassa ja voisin väittää sen aikalailla paikkaansa. Lähes kaikki varsinkin ulkomailla asuvat suomalaiset kaipaavat suomen luontoa ja hauska fakta sekin, että lähes kaikki suomalaiset asuvat jonkun metsän lähellä. Jopa pääkaupunkiseudulla.
Turvallisuus
Suomi on turvallinen maa ja sen kansalaiset noudattavat hyvin kuuliaisesti sääntöjä.
Koulutus ja terveydenhuolto
Päätin niputtaa nämä yhteen kun se on uniikkia, että täällä on ilmainen ja laadukas järjestelmä molemmissa. Varsinkin Maltalla kielikurssilla ollessani huomasin tämän, että kuin hyvä koulutus järjestelmä meillä on kaikilla ilmaiseksi, kun huomasin et kuin hyvän englannin kielen perus taustan olin saanut pelkästään peruskoulusta verrattuna moneen muista maista oleviin kurssikaverehin.
Sauna
Kyllä tää oli vaan listattava jo loppu viikon saunassa käynti kertojen takia.
Suomen kesä
Suomen kesä on myös aivan älyttömän mahtava ja odotan jo nyt innolla sitä kun se alkaa. Tykkään paljon jopa oman kotikaupunkini kesä meiningistä vaikka kaupunki monesti tuttuuden takia kyllästyttää.
Ruoka ja vesi
Hanasta tuleva puhdas vesi ja ulkomaalaisten mukaan neutraali, mutta mielestäni todella hyvä ruoka on kyllä hyvin mieleen. Varsinkin suomalaiset herkut ja kahvi. Mikään ei voita fazerin suklaita.
Siinäpä hieman maanantai ajatuksia. Täytyy sanoa, että itsenäisyyspäivä saa minut aina hieman patrioottiseksi ja se fiilis kestää yleensä vielä päiviä sen jälkeen.
Itsenäisyyspäivä on aina tuntunut jotenkin tärkeältä ja hienon hartaalta juhlapäivältä. Muistan kun edesmennyt isäni aina halusi lapsuudenkodissani polttaa kahta kynttilää ikkunalla ja katsoa tuntematonta sotilasta. Hän sai sen tuntemaan hienolta vaikka täytyy myöntää, että en juurikaan välitä tuntemattomasta sotilaasta enkä sota elokuvista muutenkaan.
Niina