Kulttuurishokkeja Euroopassa ja muita höpinöitä
Olen viime ja tämän vuoden aikana käynyt paljon tavaroita läpi. Alle kuukausi sitten lähti taas paljon vanhaa vaatetta kierrätykseen ja jonkin verran olen myös myynyt kirpparilla. Viimeksi tammikuussa tehtiin siskon kanssa ihan ok kirpparimyynti puoleksi. Tavaroiden lisäksi olen selaillut paljon vanhoja reissukuvia.
Eilen yhtä kaappia penkoessani löysin vanhan lompakkoni mistä löytyi 5,20€ ja kasa kuitteja. Kaikki kuitit oli kahden vuoden takaa heinä-elokuulta. Oli paljon kuitteja liittyen silloin tapahtuvaan Maltan reissuun. Kävin silloin myös heti perään Lontoossa. Ei käynyt edes mielessä, että reissuja ei kohta ole pariin vuoteen. Tunsin silloin jopa huonoa omatuntoa niin monesti reissusta.
Rupesin miettimään ”kulttuurishokkeja” Euroopan maissa ja ehkä eniten kulttuurilliset eroavaisuudet ovat iskeneet Euroopassa Maltalla, Britanniassa ja Kreikassa.
Maltalla silmiinpistävää oli uskonnollisuuden korostaminen ja todella hurja liikennekäyttäytyminen. Britanniassa yleinen vanhanaikaisuus ja konservatiiviset tavat. Asuinrakennusten huonokuntoisuus ja kokolattiamatot olivat myös silmiinpistävää ja ehkä olisivat alkaneet ärsyttämään Britanniaan muuttaessa. Kreikassa taas oli myös hurja liikenne ja älytön parkkeeraus kulttuuri. Kreikkalaisten huoleton elämäntyyli myös pistää Suomalaisen silmiin. Toki myös positiivisessa mielessä. Kaikista näistä huolimatta olen viihtynyt kaikissa Euroopan maissa missä olen käynyt ainakin lomaillessa hyvin. Toivotaan, että pääsee taas lomailemaan syksyn ja toisen koronarokotteen jälkeen vapaammin. Sitä ennen koitan keksiä mukavia kotimaanreissaus kohteita elokuun lomaa ajatellen. Säät ovat täällä Suomessa nyt suosineet vähän liiankin hyvin. Olen ollut viikonlopun vapaalla ja eilen vietin päivää siskon luona.
Niina