Kaksi vuotta sitten ja nyt

Olen nähnyt paljon postauksia nyt siitä mukaista elämä oli 5 vuotta sitten ja nyt. Niin kauas en kumminkaan jaksa muistella joten, rupesin miettimään millaista elämä oli kaksi vuotta sitten ja millaista se on nyt. Asun samassa osoitteessa se ei ole vuosien saatossa muuttunut mihinkään ja veikkaan et kaikkien näiden vuosien jälkeen täältä olisi todella hankala lähteä pois.

Kaksi vuotta sitten olin juuri alkanut kirjoittamaan tätä blogia ja aloittanut Ranskan opinnot kansalaisopistolla Pohjankartanossa. Kaksi vuotta sitten olin juuri palannut New yorkin reissusta ja olin juuri selvinnyt kamalasta  jetlagista. Kaamosaika kolahti silloin rajusti ja aloin stressaamaan kolmikymppisistäni. Näin jälkikäteen ajateltuna, kuin typerää se olikaan. Näin korona vuoden ja lähiomaisen kuoleman kokeneena se tuntuu todella typerältä.

Kaksi vuotta sitten muistan, kun lähdin kaupunkiin ja olimme menossa ystäväni kanssa elokuviin ja ennen lähtöä huomasin, että Don Rosa jakaa nimikirjoituksia kauppakeskus valkean alakerrassa. Otin Aku Ankka kirjan mukaan missä oli Rosan ja Barksin tarinoita. Paikalle mentäessä huomasin, että alakerta oli täynnä ihmisiä. Silloin ei ollut tietoa kasvomaskejen käytöstä eikä turvaväleistä vaikka silloinkin influenssa kautta elettiin. Asetuin jonoon ja sen jälkeen kuulutettiin, että Rosa antaa nimikirjoituksen kaikille jotka ovat jonossa. Siihen oli jäätävä vaikka myöhästyin hieman elokuvasta.

Kaksi vuotta sitten olin eri paikassa töissä ja vaihtanut sen jälkeen jo kahteen kertaan työpistettä. Silloin tosin ajattelin, että sitä ei ikinä tapahtuisi ja olin hieman kyllästynyt työhöni.

Kaksi vuotta sitten oltiin eletty poikkeuksellisen lämmin kesä ja syksy. Vähän niin kuin tänä vuonnakin ollut melko lämmin syksy. Silloin tosin lokakuun puolessa välissä lämpö kohosi 20 asteeseen ja se tuntui todella kummalliselta se. Tänä vuonna ensi sunnuntaille on luvattu ensilumi.

Kaksi vuotta sitten pystyin ajattelemaan, että lähden ennen joulua tai keväällä pitkäksi viikonlopuksi Pariisiin tai Lontooseen. En kumminkaan lähtenyt. 

Kaksi vuotta sitten mietin ulkomaille muuttoa  ja nyt se vaikuttaa lähes mahdottomalta. Se ei kumminkaan ole muuttunut miksikään, että mietin tänäkin vuonna, että miten ihmeessä tämän Suomen kaamosajan säilyy hengissä. Minulla kumminkin on mielestäni tänä vuonna hyvä asenne siitä selviämiseen. Kyllä minä pärjään haluaisin ajatella ja ajattelen vaikka koko tämä vuosi aiheuttaa epämukavia tuntemuksia selkäpiissäni.

Loppuun vielä muutama kuva kurpitsan kaivertamisesta, kun innostuin Halloweenista tänä vuonna ajoissa. 

Laitan sisälle aina turvallisuus syistä led-tuikun, Niina.