Kasvot kauniiksi

Hei, marraskuu alkaa olla onneksi kohta ohi. Huomasin tänäkin vuonna, että on tämä kyllä vuoden rankin kuukausi tammi-helmikuun lisäksi. Tuli tuossa alkuviikolla semmoinen olo, että haluan kertoa täällä muutoksesta jonka olen kokenut viimeisen vuoden aikana. Minulla oli vuosia ongelmallinen iho ja kasvoni oli hieman myös arpeutuneet. Luulen, että se johtui osittain stressistä ja huonommista elintavoista. Yksi syy ihoni parantumiseen on myös se, että löysin ystäväni avulla joka opiskelee kosmetologiksi ja tekee nykyään myös hoitoja kotonaan Oulun kiviniemessä itselleni hyvän luonnonkosmetiikka sarjan ja sen rinnalle myös toisen luonnonkosmetiikan sarjan kauneuskonsultti palvelu glamlinin avulla. Olin myös nähnyt aikasemmin somessa monen kehuvan tätä sarjaa. Menin viime tammikuussa ensimmäistä kertaa ystäväni koululle hoitoon ja tuli sen jälkeen tavaksi käydä säännöllisesti siellä ja nykyisin hänen kotonaan. Jo ennen viime tammikuuta olin käynyt silloin tällöin kosmetologilla serkkuni luona joka myös on taitava kosmetologi. Serkkuni tosin opiskelee nykyisin sairaanhoitajaksi, niin ei tee enään niin paljon kosmetologin töitä. Nykyisin huolehdin ihostani todella hyvin ja säännöllisesti. Olen sitäkin tosin tehnyt jo muutamia vuosia, mutta ennen tätä vuotta hieman vääränlaisilla tuotteilla. Esimerkkinä voisin kertoa, että puhdistin ennen kasvoni kasvogeelillä kunnes serkkuni kertoi minulle viime joulukuussa, että kannattaisi käyttää puhdistusmaitoa tai vaahtoa jota myös ystäväni suositteli myöhemmin, kun olin jo tähän serkkuni kehoituksesta siirtynyt. Luulen, että täydellinen läpimurto ihoni parantamisessa tapahtui viime kesänä, kun aloin ystäväni suosituksesta käyttämään hänen kotonaan käyttämää luonnonkosmetikka sarjaa ja glamlinin tarjoamia luonnonkosmetiikka tuotteita. Ystäväni myös kertoi, että minun ja ihan kaikkien muidenkin olisi hyvä käyttää seerumia kasvovoiteen alla. Otin testiin hänen myymänsä seerumin ja olin myyty. Nämä kaksi luonnonkosmetiikka sarjaa joita tässä hehkutan ovat siis täysin suomalainen Anumati Naturals ja baltialainen Madara. Näiden kahden luonnonkosmetiikka sarjan lisäksi jos nostaisin yhden hyvän synteettisesti tuotetun sarjan, niin se olisi ranskalainen clarins jota olen tykännyt myös käyttää ja varsinkin matkoilla, kun heillä on hyvät matkakokoiset tuotteet valikoimissa. Tällä hetkellä minulla onkin ollut käytössä vaihteeksi myös päivittäisessä ihonhoidossa clarinsin kasvovesi. Näiden mainittujen tuotteiden lisäksi aloin myös kesällä puhdistamaan kasvojani vauvojen/lasten puhdistusliinoilla. Todella hyvä kikka jos haluaa koko naaman meikeistä varmasti puhtaaksi. En ollut ennen näitä liinoja edes huomannut, kuin paljon meikin rippeitä jää kasvoihin. Nämä liinat maksaa kaiken muun hyvän lisäksi vain noin 2€. 

6FBDD2A0-0B07-4B78-89D0-9F9CA9DAF87E.jpeg

Tässäpä Madaran purifying foam ja clarinsin Toning lotion with camomile , eli puhdistusvaahto ja kasvovesi jota käytän tällä hetkellä. 

19AD4DC3-5C35-488B-BD29-4FBF2DBE690B.jpeg

D10C0959-1E03-4EA9-9CF5-956A7654C768.jpeg

Ja tässä anumati naturalsin  balancing herbal serum ja madaran deep moisture cream day, eli seerumi ja päivävoide. Käytän tosin myös tuota voidetta yövoiteena ja glamlinin kauneuskonsultti myös kehotti siihen kun sain tuotteen heidän kauttaan. 

A6D5A98A-7804-485C-B9BB-FD02ED225713.jpeg

Loppuun lisäsin vielä kuvan yli ihanasta kosmetiikka joulukalenteristani jonka päätin viimein tänä jouluna hankkia. Elikkä kyseessä on the body shopin joulukalenteri. Sitähän sitten availlaan ylihuomisesta lähtien. Huomenna meillä olisi työporukan kanssa pikkujoulut. Minä tosin aion juhlia nätisti, kun olen lauantaina töissä. Elikkäs suunnitelmissa nauttia hyvästä ruuasta ja esityksestä Riossa.

527B1689-F468-4162-87C7-C9128149CEAA.jpeg

Hyvää joulukuun vaihdetta, Niina 

Kauneus Iho Testit