Kasvukipuilua

Maanantai kirjoittelut on selvästi vaihtuneet tänä vuonna sunnuntai postauksiksi. Nyt oli pakko ottaa puheeksi tämä aihe jonka oisin voinut nimetä otsikolla kolmenkympin kriisi, suunta hukassa tai talvi/kevät uupumus. Kasvukipuilu tuntui mielestäni oikealta vaihtoehdolta, koska olen lähes koko elämäni ponnistellut etsiskellessä omaa persoonaa. Se on kieltämättä viime vuosina hieman selkiytynyt itselleni paremmin, mutta taas näin kolmenkympin kynnyksellä aiheuttaa huonoa mieltä ja ehkä tahdotonta sosiaalisten kontaktien väistelyä vaikka olenkin huomannut , että olen ihminen joka nauttii sosiaalisista tilanteista. Toivon, että nämä fiilikset alkaa nyt vihdoin kaikota pois, kun aurinko alkaa kunnolla paistamaan ja lumet sulaa. Löytää taas itsensä paremmin ja voi elää vapaammin. Tarkoitus olisi lähtä reissaamaan vielä kunnolla pitemmäksi aikaa (2-3 viikkoa) elokuussa ennen syntymäpäivää.                                            Pari viikkoa sitten Hukka expressin kortilla jonka jäsen olen oli mahdollisuus käydä liikuntakeskus hukassa pelaamassa, ryhmäliikuntatunnilla, ihan vain heidän kuntosaleillaan tai muuten tutustumassa taloon. Katsoin ryhmäliikunnan lukujärjestyksen ja ajattelin, että olen jo jonkun aikaa halunnut tutustua joogaan, niin lähdin sitten tunnille joka oli nimetty ”yin joogaksi” jos oikein muistan. Voin kertoa, että en ole pitkään aikaan ollut yhtä rentoutunut, kun silloin joogatessamme lämmitetyssä salissa. Tässä nimenomaisessa joogassa jossa olin oli ohjaajankin mukaan hyvin hitaat ja rentouttavat liikkeet. Luin myös vasta artikkelin jossa puhuttiin joogan vaikutuksista stressiin. Seuraavaksi olisikin minulla ohjelmassa löytää hyvä paikka missä voisin joogaa käydä harrastamassa. Liikuntakeskus Hukka ehkä on pelkän joogan takia liian kallis sijoitus. Nyt jos yrittäisi rentoutua, nollata stressaavat ajatukset ja nauttia sunnuntaista. Xo, Niina

Hyvinvointi Mieli