kevättä kohti
Hei, vähään aikaan ei ole tullutkaan kirjoiteltua. Vähän on kaamosväsymystä ollut ilmassa, mutta nyt se alkaisi helpottamaan kun ilmat pikku hiljaa lämpenee ja päivä alkanut pitenemään. Tänä viikonloppuna vietän aikaa Kempeleessä nuorimman siskoni kanssa. Päivällä kävimme torilla ”beijing” kiinalaisessa syömässä ja oulun keskustassa hengailemassa. Olen aikonut ja aikaisemminkin postata siitä, että mitä olen nyt talvella katsonut suoratoistopalveluista, mutta ollut vähän teknisiä ongelmia kannettavan kanssa ja tämän tyyliset on helpompi hoitaa kannettavalla. 🙂
1. You
Löytyy netflixistä ja oli heti trailerin perusteella niin jännittävä ja koukuttavan näköinen, että oli pakko heti katsoa. Todella karmiva sarja joka todellakin koukutti heti ja katsoin tämän yhden viikonlopun aikana. Vaikutti siltä, että saa jossain vaiheessa jatkoa. Kertoi kirjakaupassa työskentelevästä miehestä joka saa pakkomielteen liikkeeseen eksyneeseen nuoreen kirjailijaksi pyrkivään naiseen. Tapahtumapaikkana oli New York joka myös oli mieleen vasta siellä vierailleena.
2. Juhlat
Myös New yorkiin sijoittuva netflixin sarja joka kertoo naisesta joka elää 36 vuotispäivänsä yhä uudelleen ja uudelleen sen jälkeen kun kerran kuolee ja päivä päättyy aina kuolemaan ja alkaa alusta uudelleen. Todella mielenkiintoinen näkökulma kyllä tässä ja kiinnosti ja tuttu näyttelijä toisesta minulle mieluisesta netflixin sarjasta eli Orange is the new black. Tätäkin vasta harmikseni on vain 1 kausi. Tykkäsin tästäkin paljon.
3. Metsä
Ranskankielinen lyhyt jännäri. Tutkitaan metsään haudattua nuoren tytön murhaa. Aloin katsomaan tätä kielitaidon ylläpitämiseksi, kun opiskelen nyt kansalaisopistolla sitä ranskaa, mutta osottautui muutenkin todella hyväksi ja mielenkiintoiseksi jännäriksi.
4. Younger
Tämän sarjan takia otin c-moren takaisin. Kuulin tästä sarjasta niin paljon kehuja somen ja podcastin kautta ja sitten kun kuulin, että tässä on sama tekijä kuin sinkkuelämää sarjassa niin lähti melkein heti c-more uudelleen tilaukseen ja jaksoja tuli tankattua heti monta putkeen. Todella hyvä ja hauska sarja 40 vuotiaasta Lizasta joka esittää 26 vuotiasta, että saa haluamansa työn. Tämäkin sarja sijoittuu New yorkiin ja voin todella ilolla suositella katsomaan.
5. Dirty John
Tätä sarjaa en vielä voi kovin paljoa suositella, mutta vaikutti alun perusteella niin mielenkiintoiselta että päätin tämän tänne listata. Perustuu kuulemma tositapahtumiin. Rikkaan liikenaisen elämä menee tässä sekaisin, kun rakastuu manipuloivaan ja valehtelevaan huijarimieheen.
Siinäpä tämän lauantain sarjasuositukset. Tänään aioimme siskon kanssa katsoa vielä selviytyjät suomea :) Hyvää helmikuun loppua ja koitetaan malttaa siihen, että kevät kunnolla alkaa.
Xo, Niina