Suosikki ihon hoitotuotteet
Tänään ajattelin vihdoin ja viimein listata lempi ihonhoito tuotteeni. Tätä postausta olen jo pitkään pyöritellyt mielessäni, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä. Aurinko taas vaihteeksi hellinyt Oulua huonon heinäkuun jäljiltä. Huomasin tuossa senkin, että tämä blogini täytti tällä viikolla jo 2 vuotta. Viime vuonna tähän aikaan viiletin Maltalla ja nyt ollut poikkeuksellisesti jo kohta vuoden kotimaan kamaralla. Tällä hetkellä tosin on tuntunut ihan hyvältä olla kokoajan lähellä kotia kaiken tämän vuoden tapahtumien takia. 200 km on aika lailla max kuin kaukana olen ollut kotoa pois, kun olen muutaman kerran käynyt kaverien luona Kokkolassa.
Mutta asiaan eli ihon hoitotuotteisiin. Ihoni oli vuosia todella huonossa kunnossa. Siihen asti, kun aloin reilu 2 vuotta sitten puhdistamaan sitä kunnolla ja siirryin pääasiallisesti luonnonkosmetiikkaan. Aloitin myös 2 vuotta sitten puhdistamaan meikkejä naamastani vauvan puhdistusliinoilla ja voin suositella niitä kyllä ihan kaikille, koska en ollut ennen niiden käyttämistä huomannut kuinka paljon meikkiä jää vesi ja puhdistusaine pesun jälkeen naamalle. Nämä liinat ei myöskään maksa kuin 2-3€ väliltä ja niitä saa kaikista ruokakaupoista lastenhoito tavaroiden hyllyltä.
Olen kovasti ihastunut yliopiston apteekin naturae sarjan ihonpuhdistustuotteisiin. Siitä olen käyttänyt puhdistusvaahtoa kasvoille ja vaihtoehtoisesti olen käyttänyt ystäväni hoitolassa käyttämää anumati naturalsin gentle cream cleanseria. Kasvovetenä on myös yliopiston apteekin Naturae sarjan kasvovesi.
– Yliopiston apteekki Naturae -Puhdistus vaahto kasvoille – Kaikille iho tyypeille
– Anumati naturals – gentle cream cleanser
– Yliopiston apteekki Naturae – Kasvovesi – Kaikille ihotyypeille
Kummallakin sarjalla on ecocert natural and organic serfikaatti joka tarkoittaa, että ne on valmistettu vastuullisesti ja sisältävät yli 10 % luomuainesosia. Kummatkin tuotemerkit valmistetaan Suomessa kotimaisista raaka-aineista. Iso suositus molemmille +
Seuraavaksi ihon kosteutukseen ja siloitukseen käyttämäni tuotteet.
– Yliopiston apteekki- Seerumi – kaikille ihotyypeille – Sisältää mm. Pellavaa ja hyalorinihappoa.
Tämä ollut käytössä pitkään ja on hyvin kosteuttava ja hoitava.
– Yliopiston apteekki-päivävoide – kuiva iho – puolukka
– Yliopiston apteekki- yövoide- kuiva iho – kaura, manteli
Molemmat todella kosteuttavia ja paksuhkoja voiteita jotka kumminkin ainakin omaan ihooni imeytyy hyvin ja nopeasti. Mukava ja kevyt tuoksu molemmissa.
-Origins ginzing SPF 40 sävyttävä kosteusvoide
Tämä voide oli nyt kesällä kovassa käytössä juurikin korkean suojakertoimen ja kevyen sävytyksen takia. Voin suositella kovasti. Saa kasvot ihanasti hehkua tästä tuotteesta.
– Maybelline Dream Matte BB- voide
Tämä ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta olen ollut tyytyväinen tämän tuotteen peittävyyteen sekä keveyteen. Ei ole tukkinut ihohuokosia liikaa.
-Yliopiston apteekki- Naturae – Silmänympärysvoide – Kaikille ihotyypeille – Mustaselja
Tätäkin tuotetta voi suositella lämpimästi on katse kirkastunut ja tummat silmänaluset ja huonosti nukutut yöt vähän korjaantunut tällä.
-Madara Peel mask
– organig shop- cleansing face scrub
Molemmat toimivia kuorintaan. Varsinkin tuo madaran peel mask tasoittaa ja heleyttää ihoa välittömästi käytön jälkeen.
– anumati naturals – intensive hydration mask
– Biodroga Mask – Deep cleansing mask
Molemmat oikein toimivia kasvonaamioita.
Päivittäin käytän ihonhoidossa puhdistusvaahtoa, kasvovettä, seerumia , päivä/yövoidetta ja silmänympärysvoidetta. Aamuisin ja iltaisin. Lisäksi iltaisin puhdistan meikin vauvan puhdistusliinoilla.
Viikottain teen kuorinnat ja pyrin tekemään myös naamion vaikka se usein unohtuu, mutta olen päättänyt nyt skarpata siinäkin. Se olisi taas viikonloppu edessä joka menee itselläni nyt töissä. Eilinen ja tämä päivä tulikin oltua vapailla.
Hyvää viikonloppua , Niina