Loma numeroina
Heräsin tänä aamuna kello 5:45 ekan kerran ja mietin, että ensi viikon töihin lähtö ehkä onnistuu.
Olen ollut lomalla jo kohta viisi viikkoa ja ensi viikolla menen taas töihin. Olen tarkoituksellisesti pitänyt vähän kirjoittamisesta taukoa. Ajatukset ovat olleet lomamoodissa. Annetaan kyllä ollakin vielä loppu viikko. Heinäkuun tein paljon töitä ja lämpötilat olivat melko korkeat. Elokuu on mennyt huomattavasti kohtuullisimmissa lämpötiloissa. Se on ehkä hieman harmittanut ja tehnyt mieli etelän lämpöön. Toivon et ne lämpölomat ovat vielä edessä. Tämän loman aikana otin melkein 2 viikkoa sitten toisen koronarokotteen, eli on mahdollista et voi käydä jossain vaiheessa ulkomailla reissussa.
Kesäloma numeroina
2x mökkireissu
2x Hailuoto
1x joessa uinti
1x meressä uinti
1x hemmotteluhetki kosmetologilla
2x ulkona syöminen ravintolassa
2x pizza
2x festarit
monta merimaisemaa ja satamaa
2 x yötä mummulassa ( tämä oli aika jännä kun käytin parina aamuna lääkärissä, kun en ole jäänyt hänen luo yöksi melkein 15 vuoteen )
1x ikkunanpesu
ja paljon unta ja lepoa
Niina