Mitä kaipaan ”entisestä” elämästä?
Ystäväni kysyi viikonloppuna kun juttelimme , että mitä kaipaat eniten normaalissa elämässä ennen koronaa?
Rupesin miettimään sitä sitten ihan kunnolla ja ajattelin et olisi kiva sitä vähän täällä blogin puolellakin pohtia.
Maskittomuus
Tämän sanoin melkein heti, kun tätä kysyttiin. Olemme käyttäneet töissä jo melkein niin kauan, että en edes muista maskia sen 8 tunnin työpäivän. Niin pakko sanoa, että olisi kiva et näin ei olisi ja en joituisi laittamaan sitä naamalla vielä kauppareissun jälkeenkin.
Ei turvavälejä
Kaipaan sitä, että ihmisten lähelle on ok mennä ilman turvavälejä ja jotenkin ajatuskin ihmismassassa seisomisesta tuntuu hullulle. Kaipaan myös sitä, että ystävien ja läheisten halailu olisi mahdollista eikä sitä tarvitsi miettiä.
Ei karanteenin pelkoa
Olin joulukuussa karanteenissa Korona altistumisen takia ja pelkään jatkuvasti uutta mahdollista karanteenia. Ei tuntunut mitenkään mieltä ylentävältä. Vaikka se osittain tuntuikin pahimman kaamoksen aikana ylimääräiseltä lepo lomalta.
Normaalit keväät
Yllä mainitun kaamoksen jälkeen sitä totisesti kaipaisi normaaleja keväitä. Joita ei tänä eikä viime keväänä ole ollut. Mietin tuleeko tästä eteenpäin keväästä joka vuotinen kauhu näytelmä.
Illanviettoja ystävä porukalla
Kaipaan normaaleja ravintola iltoja kavereiden kanssa ja sitä että jos jossain omassa tai muun ystävän luona näkee ystäviä ei tarvitsi miettiä onko tämä hyväksyttävää. Tämä taitaa olla yksi isoimpia asioita mitä odotan normaali elämässä. Myös sitä et sukulaisten ja perheen luona on vapaampi ja luonnollisempi vierailla. Näen isoäitiäni hänen riskiryhmään kuulumisesta huolimatta muutaman kerran kuukaudessa hänen toiveestaan. Olisi siellä tosin mukavempi käydä miettimättä sen suurempia.
Matkustamista
Valehtelisin jos väittäisin, että suomen ulkorajojen matkustustukseen liittyvät rajoitukset eivät harmittaisi paljon. Tykkään matkustaa muutaman kerran vuodessa ulkomaille ja se katkaisee arjesta tehokkaasti. Antaa paljon uusia näkökulmia ja ajatuksia elämälle.
Tässäpä nämä jotka tuli ensimmäisenä mieleen. Toivottavasti pian taas mielessä pyörisi muutkin asiat kuin korona ja saisi mukavaa sisältöä elämään.
Kaikesta huolimatta Hyvää kevättä, pääsiäistä ja pian alkavaa huhtikuuta.
Niina