Tämän vuoden ensimmäiset mietteet

2022, loppiainen. 

Tämä alkanut vuosi näyttää muuten visuaalisesti numerona melko kivalta ja selkeältä. Kolme kakkosta ja yksi nolla. Kahden edellisen vuoden jälkeen tämä vuoden alku tuntuu helpottavalta. Tuntuu, että kaikki maailman tunteet on käyty läpi kahden edellisen vuoden aikana. Niin Koronan kun henkilökohtaisten asioiden saralta. Tämä vuosi alkoi jotenkin rauhallisesti ja levollisesti. Otan vastaan kaiken mitä on mahdollisesti edessä ja silti koitan pysyä rauhallisena ja tasapainoisena. En murehdi menneistä enkä mieti liikaa elämää eteenpäin. Koitan pysyä hetkessä. Niin hyvin kun se vain on mahdollista.

Tuli muuten ensimmäistä kertaa koko blogin olemassaolon aikana pidettyä yli kuukauden kirjoitustauko. Sekin tuntui ihan hyvältä vaikka toisaalta olisi voinut jotain jouluaiheista ottaa täällä esille. Koen kuitenkin, että näin oli hyvä. Lopettaa en kumminkaan aio. Aion jatkossakin päivittää tänne ajatuksia, vinkkejä ja kuulumisia yms. Kaiken sen kumminkin fiiliksen pohjalta ilman turhaa stressiä. Instagramissa lyhyempien kuvatekstejen päivitys on tuntunut viime aikoina kivemmalta. Tule seuraamaan sivuani @niinakaroliina.r

 myös instagramin puolella 🙂 Uutena vuonna moni tekee lupauksia ja tavoitteita itselleen. Minusta se on aina ollut hyvä kohta vuotta miettiä omaa elämää. Tänä vuonna en kumminkaan ottanut siitäkään suuria paineita. Tavoitteita ja lupauksia voi tehdä itselleen ympäri vuoden. Itse tein esimerkiksi jo syksyllä monta tavoitetta ja lupausta ja sillä tiellä on hyvin pysytty. Pieni seikkailun nälkä kytee omassa mielessä ja toivon, että vuosi 2022 pitää sisällään monta positiivista muutosta. Totta on se, että ihmismieli ei pidä muutoksista, mutta hyvät muutokset pitävät mielen virkeänä. Niina 

Puheenaiheet Mieli

Matkakertomukset, -Riika

Tällä kertaa tulee aivan tuore matkakertomus. Matkustimme Riikaan marraskuun puolessa välissä heti Latvian koronasulun jälkeen. Ennen reissua hieman jännitti, että pääseekö kohteeseen matkustamaan ja onko se ylipäätänsä turvallista. Tulimme kumminkin siihen lopputulokseen, että koska paikka on ollut sulkeutuneena monta viikkoa ennen matkaa, niin tartunnat olisi siinä valossa matalalla. Latviassa oli myös todella valvottua Koronan suhteen ja virkavaltaa näkyi kaikkialla. Kukaan ei tullut iholle ja joka paikassa huomautettiin kasvomaskin käytöstä jos sitä ei käyttänyt. Liikkeiden ja ravintoloiden ovella kysyttiin koronapassia. Ainoastaan ruokakauppaan, apteekkiin yms pääsi ilman passia. Matkustimme Riikaan lennolla Helsingistä ja lento kesti alle tunnin. Riikaan pääsee myös kesäisin risteilylle ja Tallinnan kautta linja-autolla.
Missä yövyttiin ja miksi?

Yövyttiin Riian vanhassakaupungissa, koska sitä oli kehuttu paljon matkaoppaissa. Se olikin kaunis alue, niin kuin koko Riika. Riikan lentokentältä pääsi kätevästi Riian keskustaan linja-autolla. Lippu oli automaattista ostettuna vähän yli 1€ ja kuskilta ostettuna 2€ luokkaa. Ostimme liput automaattista. Vanhakaupunki on heti joen ylittämisen jälkeen ja sinne oli todella helppo tulla lentokentältä. Hotelli jossa yövyttiin kustansi 72€ kahdelta yöllä kahdelle. Eli todella edullinen hintataso kyllä Latviassa. Hotellista missä yövyttiin en kumminkaan kauheasti tykännyt. Eiköhän vanhastakaupungista silti löydy muita parempia vaihtoehtoja. Esim, muutama kylpylähotelli osui silmään.

Mitä nähtävyyksiä ja elämyksiä?

Koronasulun päättyminen näkyi vielä tulopäivänä Riiassa ja koko kaksipäiväisen reissun ajan oli hieman kylmä, sumuinen ja pilvinen sää. Kiersimme kuitenkin ulkoa päin kaikkia kaupungin kauniita rakennuksia ja näimme aukiolla vahdinvaihdon. Siihen en ollut tosin perehtynyt mitä he siellä vartioivat. Tämä oli kumminkin tuttu kuvio monista muista paikoista esim, Lontoo ja Budapest. Kiersimme hieman ravintoloita, kauppakeskuksia ja kahviloita. Matkamuisto myymälässä näin, että tulisistavaroissa oli kuva rakennuksesta jossa oli kissa katolla. Ostin muistoksi sellaisen, koska ostan magneetin jääkaapin oveen joka reissulta. Myös kyseinen kissatalo löytyi helposti. Luin jostain matkaoppaasta, että Riiassa on aikanaan käytetty paljon hyviä ja taiteellisia arkkitehtejä suunnittelussa ja sen kyllä huomasi. Art jugend – taloja näkyi kaikkialla.

Mitä jäi seuraavaan kertaan?

Seuraavan kerran jos matkustan Riikaan haluan mennä ehdottamasti kesällä. Silloin saisi myös kaupunginpuistoista ja muusta tunnelmasta paremman käsityksen. Sen lisäksi kiinnostaisi ne edellä mainitut kylpylähotellit. Siinäpä kaikki ajatukset tällä kertaa.
Oletko koskaan käynyt Riiassa?

Niina

Kulttuuri Matkat