Kesälista

Kesällä ei kuulu suorittaa vaan ottaa rennosti. Siitä huolimatta ajattelin listata asioita mitä haluan tehdä tänä kesänä. Osan olen jo tehnytkin, mutta uusinta kierrokset ei haittanee mitään.

Uinti joessa ja meressä

Jäätelöt Torilla 

Pannukakkutalossa vierailu

Päivä merenrannalla

Päivä Tuiran rannassa

Mökkireissu(ja) 

Paljon luettuja kirjoja

Festarit Kokkolassa ja ehkä Oulussa 

Viini-ilta kaupungilla

Ikea reissu Kuopioon 

Reissu Helsinkiin tai Tampereelle 

Telttareissu

Äänikirjoja 

Hyvä sarja alusta loppuun tai pari hyvää elokuvaa

Ulkona syöminen kaupungilla

Päiväreissu Koitelinkoskelle 

Huvipuisto vierailu 

Eläinpuisto päivä 

Veneretki 

Junamatka

Kokkolaan ystävien luokse 

Grillikodassa grillailua 

 

Siinäpä muutama asia mikä tulee mieleen. Minun kesäloma on tänä vuonna vasta elokuussa. Joten siihen on vielä aika yli 4 viikkoa. Jään muutaman päivän ennakkoon, kun olen loman alussa menossa Kokkolaan. Saa nähdä saako kaikkea tehtyä ja se ei oikeastaan ole tarkoituskaan. Hyvä vain välillä miettiä, mitä haluaisi tehdä. Suurinta osaa listasta voi toteuttaa myös töitten ohessa. Minulla on ollut tänä koko kesänä ollut suunnitelmana nauttia kesästä vaikka olenkin kesä-heinäkuun töissä. Niin olenkin jo tehnyt koko kesäkuun. Kesäkuun ilmat ovat olleet myös täydelliset tai melko kelvolliset kokoajan. Ihan hullua ajatella, että Juhannus on taas tältä vuodelta takanapäin.

Mukavaa kuun vaihdetta ja lomalaisille mukavaa lomaa! 😊🌞

Niina 

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään

Muistokirjoitus

Tasan vuosi sitten vietettiin juhannusta. Taivas oli pilvetön ja suomenliput saloissa. Minulla oli ollut rankka työviikko ja en halunnut lähteä mihinkään juhannukseksi. Näin ystävääni kotonani juhannusaattona ja nautimme muutaman juoman parvekkeella ukulelea soitellen. Uskokaa tai älkää näin vuotta myöhemmin minäkin osaan soittaa yhden kappaleen melkein. Seuraavana päivänä näin toista ystävää ja kävimme Nallikarissa illalla. Sanoin, että tulee aina Nallikarista mieleen se, kun isäni halusi sinne aina ajelemaan vanhoihin lapsuusajan maisemiin. Hän sanoi minulle, että voidaan mennä käymään isäsi luona nyt . Sanoin, että mennään joku toinen päivä. Olin ollut isästäni hieman huolissani, koska hän ei ollut ottanut yhteyttä siskooni niin kuin tavallisesti.

Hetken päästä tästä selvisi, että isäni oli kuollut kotiinsa ja koska häntä ei ollut aivan heti löydetty ja viimeiset yhteydenpito kontaktit päättyivät juhannukseen. Juhannusaatto vahvistui hänen kuolinpäiväkseen.

Jonkin aikaa tästä, kun järjestin isäni hautajaisia päätin etten laita kuolinilmoitusta Kalevaan. Joka on Oulun paikallislehti. En halunnut, että kaikki tutut sen näkevät ja mielestäni rauhantervehdyksen ilmoitus oli ihan riittävä. Tämä olkoon sitten epävirallinen muistokirjoitus vuoden jälkeen kuolemasta.Positiivisia asioita mitä olen kuullut ja muistan hänestä 

Nallikarissa ja Siikajoella mökillä käynnit. Meri oli isällä tärkeä.

Hän oli innokas autoharrastaja ja ammatiltaan autonasentaja. Hän kertoi epäilyttävänkin innokkaasti tarinaa jossa oli pitänyt autoa alaikäisenä metsässä piilossa hietasaaressa.

Hän kertoi ylpeänä armeija tarinoitaan ja koitti saada kolme tytärtään niistä kiinnostuneeksi. Hän oli ylentynyt muistaakseni kersantiksi kertausharjoituksissa.

Isäni oli myös innokas metsästäjä ja kalastaja. Hän oli innoissaan, kun olin lapsena pitänyt sorsanlihasta. Hän kävi Pohjois-Norjassa asti kalastamassa ja monesti haaveili Norjaan muutosta kalastaja-alukselle. Otimme isän valokuva albumeista mieluisia kuvia ja loput on kokonaisuudessaan siskoni luona. Minulla on kuva kotona seinällä isän Norjan reissusta, missä on muitakin valokuvia ja kortteja. Oikeastaan melkein kaikki hänen kuvat olivat joko kalastusreissuista Norjaan, armeijasta tai meistä.

Isäni oli myös taitava rakentaja ja rakensi oman kotitalonsa eli meidän lapsuudenkodin lisäksi paljon muitakin rakennuksia. Isäni teki pikkutarkkaa työtä ja toivon, että olisin itsekin välillä vähän tarkempi.

Isälläni oli laaja kokoelma Aku Ankan taskukirjoja ja tykkäsin niitä itsekin lukea. Hänellä oli myös viisikko kirja sarja. Hän on kertonut ostaneensa ne 60-70 luvulla 6 markalla kioskilta. Kerättyään ensin 600 pennin kolikkoa. Oli kuulemma myyjällä hikeä puskenut, kun laski kolikoita.

Muistamme isämme mm. herkkänä, rakastavana, luonnonläheisenä, taitavana ja huumorintajuisena ihmisenä.Niina

Perhe Ystävät ja perhe