Kana-fetalasagne

Vihjailin viime postauksessa, että voisi paljastaa oman suosikki lasagnen tällä hetkellä.
Eli tässäpä olisi ohjetta

Tomaatti-kanakastike

1 pieni sipuli

300-400 g broilerin jauhelihaa

Basilikaa

400 g hyvää tomaattimurskaa

2,5 dl  Valion Sweet-chili kermaa

Mustapippuria

2 dl maitoa

2 rkl vehnäjauhoja

Kuori ja hienonna sipuli. Paista jauheliha haluamassasi öljyssä. Lisää sipulit joukkoon ja paista hetki.

Hienonna basilikaa. Lisää basilikaa, tomaattimurska, kerma ja pippuria pannulle.

Sekoita maito ja jauhot kulhossa ja lisää kastikkeeseen. Anna kiehua hiljalleen 5 min.

Pinnalle 

Tomaattia

100-200 g fetajuustokuutio

Mozzarella-juustoraastetta

Lisäksi 

Täysjyvälasagnelevyjä

Huuhtele ja viipaloi tomaatit. Leikkaa feta kuutioiksi. Levitä 1/3 osa kastikkeesta vuokaan. Lado päälle lasagnelevyjä. Murra niitä tarvittaessa pienemmäksi. Tee toinen samanlainen kerros. Levitä päällimmäiseksi loppu kastike. Asettele pinnalle tomaatit, feta ja juustoraastetta.
Paista 175 asteisessa uunissa 40-45 min ja anna vetäytyä ennen tarjoilua. Valmiiden annosten päällä voi tarjoilla basilikaa.

Tein ohjeen pieneen uunivuokaan. Isoon vuokaan voi tuplata ohjeen.

Hyvää ruokahalua!

Koti Ruoka ja juoma

Toukokuu numeroina

Hei, pitkästä aikaa.
Blogi on selvästi siirtynyt myös kesäaikaan. Huomaan että kirjoitustahti pitenee, kun valoisaan vuoden aikaan on enempi menoja kodin ulkopuolella. Lomailen tänä vuonna vasta elokuussa ja ensimmäistä kertaa vuosiin ruhtinaalliset viisi viikkoa. Kesäloman suunnitelmat on ihan auki, mutta niin kai ne tämän koronavuoden jäljiltä saa ollakin. Nyt vähän lyhyttä matikkaa tämän kuukauden kuvioista.

– 2 x lasagne

Tässä kuussa tuli tehtyä kaksi kertaa täysjyväpastasta lasagnea. Ensimmäisellä kerralla tein Yhteishyvän sivuilta ystäväni vinkkaamaa Broileri-vuohenjuusto lasagnea. Sen jälkeen toiseen lasagneen muutin reseptiä hieman erinlaiseksi ja siitä tulikin omaan makuun parempi. Ajattelin jakaa sen reseptin täällä kunhan teen taas lasagnea.

-2 x hellepäivä 

Helle helli Oulussa helatorstaina ja sitä seuraavana päivänä. Oli kyllä ihanaa ja nyt on luvattu tälle viikolle myös lisää lämpöä. -3x kuntosali 

Aloitin salitreenit pitkän koronatauon jälkeen huhtikuussa. Nyt melkein pysynyt viikon kerta rytmissä ja se ollut kyllä itselle hyvä ainakin näin alkuun. Tykkään pitää fyysistä kuntoa yllä kuntosalitreenillä.

– 2x kirja 

Olen lukenut tässä kuussa kahta kirjaa. En kumpaakaan loppuun, mutta voiton puolella ollaan. Ella Kannisen – Minun Italiani ja Jojo Moyesin – Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia.

-2x työpaikka 

Olen tehnyt töitä tässä kuussa kahdessa eri työpisteessä ja tykkään kyllä siitä vaihtelusta mitä työssäni on, että vaihtuu välillä kuviot.

-4x vapaa viikonloppu 

Olen ollut tässä kuussa melkein joka viikonloppu vapaalla. Olemme käyneet kahtena viikonloppuna mökillä ja Vappu viikonloppuna juhlittiin ja käytiin brunssilla Oulussa. Äitienpäivä viikonloppuna kävin äidin luona kylässä.3x kahvila 

ja yhdesti se äsken mainitsema brunssi. Maaliskuun ravintolasulkujen jälkeen on ollut kyllä ihana käydä kahviloissa.-2x leikkokukat 

Ostin tässä kuussa vaaleanpunaisia ruusuja ja pioneja jotka aukesi valkoisina ja vaaleanpunaisina. Seuraavaksi ostan auringonkukkia.

Siinäpä vähän fiilistelyä toukokuulta. Huomenna voikin sanoa, että on virallisesti kesä.
Ihanaa ❤️

Niina

Puheenaiheet Oma elämä