Viimeiset kriiseilyt
Viimeiset kriiseilyt. Kuulostaa aika dramaattiselta otsikolta, mutta niin on ajatuksetkin. Välillä tuntuu, että kaikki on hyvin ja välillä tuntuu että olisi uppoamassa suoraan suohon ja kaikkea siltä väliltä. Tämä on kolmenkympin kriisin loppu näytös tai niin ainakin toivon. Kuvia elämästäni pyörii päässäni, kuin filminauhalta. Voin sanoa, että en ole läheskään kaikkiin tapahtumiin elämäni varrella tyytyväinen,mutta onneksi minussa on myös puoli joka on nauttinut kyydistä kaikista virhearvioista huolimatta. Yritän tolkuttaa ja kertoa itselleni, että mikään ei viikon jälkeen tule muuttumaan, mutta joku ääni pääni sisällä on eri mieltä. Voin edelleen tehdä hyviä ratkaisuja elämässäni. Muuttaa polkua ja aloittaa niinkin pienestä, että saan monta vuotta kestäneen sisustus projektini loppuun tai vaihtaa osoitetta. Katsoa kaikki ne klassikko elokuvat jotka on jäänyt katsomatta, opetella soittamaan nurkassa pyörivää ukuleleä kunnolla ja tehdä ratkaisuja joissa en mieti liikaa muiden ihmisten mielipiteitä. Kaiken tämän ja enemmänkin voin tehdä vielä viikonkin päästä jos vain annan itseni uskoa niin. Jos…Loppuun vielä pari kuvaa vuoden takaiselta New Yorkin reissulta. Viikon päästä tähän aikaan juhlitaan minun 30- vuotissyntymäpäivääni. Kaiken tämän ajatusten sekamelskan keskellä odotan sitä aivan hurjasti. Xo Niina