Aikuislukio vs. Päivälukio

Hei vaan kaikille!

 

Tänään ajattelin kirjoitella aikuislukiossa opiskelun ja päivälukiossa opiskelun eroista. Pohjustuksena se, että itse olen opiskellut päivälukion puolella 8/2014-10/2016 ja nyt aikuislukiossa 8/2018 alkaen. Ja päivälukion jouduin keskeyttämään terveydellisten syiden vuoksi ja sen jälkeen olen opiskellut 10/2016-6/2017 ammattiopistossa media-assistentin tutkinnosta osan, mutta keskeytin sen vuoksi, ettei se ollut ollenkaan oma juttuni ja lisäksi olen opiskellut kansanopistossa Kälviällä 8/2017-5/2018 tanssitaiteenlinjan. Voisin joskus kirjoitella myös siitä, millaista oli opiskella kansanopistossa, jos aihe kiinnostaa?
Mutta nyt tämän päivän aiheeseen eli siihen millaista on opiskelu aikuislukiossa vs. opiskelu päivälukiossa.

Päivälukiossa kursseja täytyy opiskella yhteensä 75, kun taas aikuislukiossa vastaava määrä on 44/48, riippuen onko suorittanut jo aiemmin lukio-opintoja ja että kaunko siitä on aikaa. 

Toinen pointti kursseihin liittyen on se, että päivälukiossa etenkin valinnaisia aineita on mahdollista opiskella paljon enemmän, mutta vastaavasti pakollisten kurssien määrä on suurempi. 

Päivälukiossa sitä omaa vastuuta on paljon vähemmän kuin aikuislukiossa, vaikka päivälukiossakin määrä kasvaa peruskouluun verrattuna paljon. Ja vaikka kumpikin sekä päivä, – että aikuislukio on vapaaehtoista, on päivälukion puolella ainakin oman kokemukseni mukaan enemmän pakollisia tehtäviä, jotta kursseista pääsee läpi. Aikuislukiossa opiskelu on paljon vapaampaa, eikä pakollisia tehtäviä ole juuri lainkaan. On toki jonkun verran, mutta koe määrittää suurimman osan arvosanasta.

Päivälukiossa ei ole yleensä mahdollista opiskella esimerkiksi etänä, mutta aikuislukioista se mahdollisuus löytyy. Lisäksi aikuislukiossa opiskelu tapahtuu aina illalla, ellei sitten ole etäopiskelijana (niin kuin itse olen, toki käyn melko paljon opintoja myös iltaopintoina, kun kaikkia kursseja ei etänä järjestetä), kun taas päivälukiossa opiskelu tapahtuu nimensä mukaisesti päivällä. 

Lisäksi aikuislukiossa tunteja on paljon vähemmän kuin päivälukiossa, joten aikuislukiossa poissaoloja saa kerryttää paljon vähemmän kuin päivälukiossa. 

Aikuislukiossa myöskin on vastavasti todella paljon itsenäistä opiskelua, kun taas päivälukiossa kotona ei tarvitse tehdä ihan niin paljon työtä, toki sielläkin sitä työtä pitää tehdä, jotta pärjää opinnoissa kunnialla. 

Tässä joitain asioita mainittuna, miten itse olen kokenut aikuislukion ja päivälukion eroja. Asioita olisi varmaan enemmänkin, mutta juuri nyt ei tule muuta mieleen. 

Kiitos, kun luit postauksen!

<3: Alexandra

Työ ja raha Opiskelu

TAUTITEHDAS – Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita?

hei vaan kaikille!

 

Meillä oli äidinkielen tehtävänä kirjoittaa kirja-arvostelu jostain valitsemastamme romaanista tai tietokirjasta. Ja mieleeni tulikin, että haluan julkaista oman kirja-arvosteluni. 

Kirja, jonka luin oli siis Iris Pasternackin kirjoittama kirja TAUTITEHDAS – Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita?. 

Toivottavasti tästä on jotain apua jollekin teistä, jos olette miettineet kirjan lukemista.

Tämän kirja-arvostelun julkaisu ei ole maksettu mainos, halusin vaan tuoda esille myös vähän erilaisen postauksen ja mielipiteeni julki myös tänne blogin puolelle.

Mutta nyt itse aiheen pariin…

 

TAUTITEHDAS

Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita?

Mitä ajattelisit, jos saisit väärän diagnoosin seulonnoissa? Tai mitä ajatuksia herättäisi, jos joutuisit kamppailemaan diagnoosisi saamisessa useita vuosia? Lääkärien on usein hankala löytää kultaista keskitietä yli- ja alidiagnostiikan välillä.

Iris Pasternackin teos Tautitehdas – Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita? tuo esille Suomen terveydenhuollon haasteita ylidiagnostiikan kanssa kamppaillessa. Lääkäriksi kouluttautunut Pasternack tuo teoksessa esille hyvinkin erilaisia puolia ylidiagnostiikasta ja sen haasteista.

Pasternack määrittelee kirjassa selkeästi kaikki erilaiset lääketieteen termit ja pohtii paljon ylidiagnostiikan haasteita eri kanteilta. Kaikkien esille tuomien aiheiden kohdalla hän tuo esille myös aiheen toisen puolen eli kertoo, mitä hyviä ja huonoja puolia asioissa on. Mielestäni se on hyvä, sillä silloin ei jää myöskään lukijalle asioita epäselväksi. Pasternack tuo ilmi muun muassa seulontojen hyviä ja huonoja puolia. Myös teknologian ja medikalisaation vaikutukset ylidiagnostiikkaan tulevat esiin kirjan pohtivassa luonteessa. Teknologian haasteita ovat erityisesti säikäyttävät sattumalöydökset uusien laitteiden kautta. Esimerkiksi tietokonetomografiaa käytettäessä saatetaan löytää normaaleja muutoksia kehossa, mutta niitä aletaan tutkia syöpänä, jolloin väärät leikkaukset saattavat tappaa ihmisiä.

Pasternack tuo esiin jo kirjan alussa, kuinka paljon taudit lisääntyivät medikalisaation alkaessa vaikuttaa terveydenhuoltoon. Muun muassa moni tavallisen elämän ilmiö on saanut uuden diagnoosinimikkeen medikalisaation vaikutuksen vuoksi. Pasternackin mukaan esimerkiksi miestyyppinen kaljuuntuminen tai lievät allergiat kuuluvat tähän medikalisaation vaikutusten haittapuoleen ja sain huomata sen, että hänen mielestään näitä ei saisi hoitaa, jotta kukaan oikeasti hoitoa tarvitseva ei joutuisi odottamaan. Vaikka Pasternackin mukaan medikalisaatiosta on seurannut myös hyviä asioita, on kuitenkin huonona puolena tautien lisääntyminen ja sitä kautta turhat diagnoosit. Hänen mukaansa nykypäivänä moni hakeutuu lääkäriinkin kokonaan turhaan tai liian aikaisin, sillä jopa ala-asteen tehtävissä opetetaan, että kurkkukivun vuoksi on hakeuduttava lääkäriin. Siitä olenkin hänen kanssaan samaa mieltä, ettei juuri alkaneen kurkkukivun tai pienen ja normaalin flunssan seurauksena olisi pakko hakeutua lääkäriin.

Teos antaa paljon uutta näkökulmaa siihen, millaisten asioiden kanssa lääkäritkin kamppailevat. Se tuo esille muun muassa, kuinka vaikeaa lääkäreille saattaa olla laittaa testien viitearvojen lukuja sellaisiksi, että niistä saa mahdollisimman todellisen tuloksen. Laittaako viitearvojen tuloksen 3 vai 3,5, jotta välttää väärät diagnoosit, mutta jottei diagnoosi jää myöskään saamatta toiselta henkilöltä. Tähän Pasternack antaa näkökulmaa – jos tauti ei etene tai se ei vaikuta potilaan elämään millään tavoin, miksi antaa turhaan diagnoosi.  Sillä tavoin saisi ainakin ylidiagnostiikkaa vähennettyä.

Tautitehdas herättää ajatuksia, kumpi on parempi käydä seulonnoissa säännöllisesti vai jättää ne väliin ja mitä tehdä, jos seulonnoissa löytyy sattumalöydös, onko parempi, että se löydetään vai ettei sitä löydettäisi, jotta potilas ei joutuisi miettimään esimerkiksi syövän mahdollisuutta. Kuitenkin Pasternackia huolestuttaa ehkä jopa enemmän esisairaudet, esimerkiksi esidiabetes, kuin oikeat sairaudet tai sattumalöydökset.

Kaikesta huolimatta kirjailija onnistuu tuomaan esille hyvin oman kantansa kaikkiin kysymyksiin, mutta myös lukija saa itse pohtia rauhassa lukemaansa. Kuitenkin välillä hänen mielipiteensä ovat hieman liian voimakkaita, jolloin lukija ei välttämättä saa miettiä jotakin asiaa omalta kantiltaan. Pasternack kuitenkin kiteyttää teoksen lopulta hyvin, turha tutkiminen ja hoito saataisiin kitkettyä kokonaan pois, olisi helpompaa keskittää niiden ihmisten hoitoon, jotka hoitoa oikeasti tarvitsevat ja sillä tavoin saataisiin myös kitkettyä ylidiagnostiikka kokonaisuudessaan pois.

 

 

<3: Alexandra

 

Kulttuuri Kirjat