hei vaan kaikille!

Meillä oli äidinkielen tehtävänä kirjoittaa kirja-arvostelu jostain valitsemastamme romaanista tai tietokirjasta. Ja mieleeni tulikin, että haluan julkaista oman kirja-arvosteluni. 

Kirja, jonka luin oli siis Iris Pasternackin kirjoittama kirja TAUTITEHDAS – Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita?. 

Toivottavasti tästä on jotain apua jollekin teistä, jos olette miettineet kirjan lukemista.

Tämän kirja-arvostelun julkaisu ei ole maksettu mainos, halusin vaan tuoda esille myös vähän erilaisen postauksen ja mielipiteeni julki myös tänne blogin puolelle.

Mutta nyt itse aiheen pariin…

TAUTITEHDAS

Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita?

Mitä ajattelisit, jos saisit väärän diagnoosin seulonnoissa? Tai mitä ajatuksia herättäisi, jos joutuisit kamppailemaan diagnoosisi saamisessa useita vuosia? Lääkärien on usein hankala löytää kultaista keskitietä yli- ja alidiagnostiikan välillä.

Iris Pasternackin teos Tautitehdas – Miten ylidiagnostiikka tekee meistä sairaita? tuo esille Suomen terveydenhuollon haasteita ylidiagnostiikan kanssa kamppaillessa. Lääkäriksi kouluttautunut Pasternack tuo teoksessa esille hyvinkin erilaisia puolia ylidiagnostiikasta ja sen haasteista.

Pasternack määrittelee kirjassa selkeästi kaikki erilaiset lääketieteen termit ja pohtii paljon ylidiagnostiikan haasteita eri kanteilta. Kaikkien esille tuomien aiheiden kohdalla hän tuo esille myös aiheen toisen puolen eli kertoo, mitä hyviä ja huonoja puolia asioissa on. Mielestäni se on hyvä, sillä silloin ei jää myöskään lukijalle asioita epäselväksi. Pasternack tuo ilmi muun muassa seulontojen hyviä ja huonoja puolia. Myös teknologian ja medikalisaation vaikutukset ylidiagnostiikkaan tulevat esiin kirjan pohtivassa luonteessa. Teknologian haasteita ovat erityisesti säikäyttävät sattumalöydökset uusien laitteiden kautta. Esimerkiksi tietokonetomografiaa käytettäessä saatetaan löytää normaaleja muutoksia kehossa, mutta niitä aletaan tutkia syöpänä, jolloin väärät leikkaukset saattavat tappaa ihmisiä.

Pasternack tuo esiin jo kirjan alussa, kuinka paljon taudit lisääntyivät medikalisaation alkaessa vaikuttaa terveydenhuoltoon. Muun muassa moni tavallisen elämän ilmiö on saanut uuden diagnoosinimikkeen medikalisaation vaikutuksen vuoksi. Pasternackin mukaan esimerkiksi miestyyppinen kaljuuntuminen tai lievät allergiat kuuluvat tähän medikalisaation vaikutusten haittapuoleen ja sain huomata sen, että hänen mielestään näitä ei saisi hoitaa, jotta kukaan oikeasti hoitoa tarvitseva ei joutuisi odottamaan. Vaikka Pasternackin mukaan medikalisaatiosta on seurannut myös hyviä asioita, on kuitenkin huonona puolena tautien lisääntyminen ja sitä kautta turhat diagnoosit. Hänen mukaansa nykypäivänä moni hakeutuu lääkäriinkin kokonaan turhaan tai liian aikaisin, sillä jopa ala-asteen tehtävissä opetetaan, että kurkkukivun vuoksi on hakeuduttava lääkäriin. Siitä olenkin hänen kanssaan samaa mieltä, ettei juuri alkaneen kurkkukivun tai pienen ja normaalin flunssan seurauksena olisi pakko hakeutua lääkäriin.

Teos antaa paljon uutta näkökulmaa siihen, millaisten asioiden kanssa lääkäritkin kamppailevat. Se tuo esille muun muassa, kuinka vaikeaa lääkäreille saattaa olla laittaa testien viitearvojen lukuja sellaisiksi, että niistä saa mahdollisimman todellisen tuloksen. Laittaako viitearvojen tuloksen 3 vai 3,5, jotta välttää väärät diagnoosit, mutta jottei diagnoosi jää myöskään saamatta toiselta henkilöltä. Tähän Pasternack antaa näkökulmaa – jos tauti ei etene tai se ei vaikuta potilaan elämään millään tavoin, miksi antaa turhaan diagnoosi.  Sillä tavoin saisi ainakin ylidiagnostiikkaa vähennettyä.

Tautitehdas herättää ajatuksia, kumpi on parempi käydä seulonnoissa säännöllisesti vai jättää ne väliin ja mitä tehdä, jos seulonnoissa löytyy sattumalöydös, onko parempi, että se löydetään vai ettei sitä löydettäisi, jotta potilas ei joutuisi miettimään esimerkiksi syövän mahdollisuutta. Kuitenkin Pasternackia huolestuttaa ehkä jopa enemmän esisairaudet, esimerkiksi esidiabetes, kuin oikeat sairaudet tai sattumalöydökset.

Kaikesta huolimatta kirjailija onnistuu tuomaan esille hyvin oman kantansa kaikkiin kysymyksiin, mutta myös lukija saa itse pohtia rauhassa lukemaansa. Kuitenkin välillä hänen mielipiteensä ovat hieman liian voimakkaita, jolloin lukija ei välttämättä saa miettiä jotakin asiaa omalta kantiltaan. Pasternack kuitenkin kiteyttää teoksen lopulta hyvin, turha tutkiminen ja hoito saataisiin kitkettyä kokonaan pois, olisi helpompaa keskittää niiden ihmisten hoitoon, jotka hoitoa oikeasti tarvitsevat ja sillä tavoin saataisiin myös kitkettyä ylidiagnostiikka kokonaisuudessaan pois.

<3: Alexandra