Meidän keittiö
Kaupallinen yhteistyö: Topi-Keittiöt & Ylämaan Graniitti
Nyt on tullut vihdoin aika esitellä meidän keittiö ! Sanottakoon, että oon nauttinut suuresti kun ollaan saatu asustella ja käyttää hetken uutta keittiötämme, nyt tietää enemmän kertoa miten suunnitelmat lopulta toteutuivat. Meidän talopaketissa oli muutama eri vaihtoehto valittavaksi keittiötoimittajan osalta ja toki keittiön oli voinut jättää myös pois talopaketista ja hankkia toimittaja itse. Päädyimme jo aikaisessa vaiheessa Topi-Keittiöihin, koska olimme kuulleet hyvää laadusta ja nähneet hienoja erilaisia toteutuksia. Isona plussana Topi-Keittiöt on kotimainen perheyritys, jonka tuotteet valmistetaan omalla tehtaalla Kalajoella.
Keittiön suunnittelu
Keittiön suunnittelu alkoi jo talon suunnitteluvaiheessa, sillä vesipisteiden paikat päätetään aikaisin rakennuslupaa varten ja samalla se myös tulee määrittämään paljon keittiön muotoa. Keittiö oli ja on meille yksi tärkeimpiä kokonaisuuksia, koska teemme paljon ruokaa kotona ja syömme harvoin ravintoloissa, ja siitä syystä olimme selailleet useita satoja erilaisia keittiökuvia, joista haimme ideoita.
Tässä kohtaa varattiin myös keittiösuunnitteluaika Topi-Keittiöiden myymälään. Keittiösuunnittelijan tapaaminen oli hyvä ja saimme paljon apua ja vinkkejä keittiön toimintojen sijoitteluun ja siihen mikä on mahdollista ja mikä ei. Saimme paljon apua myös tapaamisen jälkeen ja sain luvan tulla näytepaloineni koska vain myymälään visiitille.
Keittiön muotoja on erilaisia: I-keittiö, II-keittiö, L-keittiö, U-keittiö, saarekekeittiö ja niemekekeittiö. Näistä meitä viehätti eniten talomme mallin vuoksi saareke- tai niemekekeittiö. Päädyimme hyvin pian niemekkeeseen sillä saimme enemmän taso- ja kaappitilaa. Keittiön muodon ja vesipisteiden valinnan lisäksi oli muutamia isompia valintoja, joista ensimmäinen oli keittiön kaapistot. Mietimme pitkään haluammeko kalustemaisen keittiön jossa koneet on piilotettu ja säilytystilaa tuo täyskorkea kaappiseinä. Toinen vaihtoehto oli minimalistinen yläkaapiton keittiö.
Toiveemme oli, ettei meille tulisi kuitenkaan kuivauskaappia kumpaankaan versioon, sillä olimme onneksi miehen kanssa kummatkin sitä mieltä, ettemme tarvi sitä. Meille oli myös alusta saakka selvää, että haluamme saarekkeeseen/niemekkeeseen induktiotason liesituulettimella ja Bora Pure oli niistä selvästi vähiten tilaa vievin, kehutuin ja tehokkain huonetilaan palauttava tasoliesituuletin. Kuitenkaan muihin keittiön kodinkoneisiin ei koettu tarvetta panostaa paitsi, että jääkaappi, pakastin ja astianpesukone integroitiin.
Päädyimme lopulta kevyempään yläkaapittomaan keittiöön, koska tila on aika pieni, eikä säilytystilan tarve niin suuri, mutta laskutilaa haluttiin mahdollisimman paljon. Integroitujen jääkaapin ja pakastimen lisäksi halusimme ainakin yhden korkea kaapiston johon uunin ja mikron lisäksi sisällytettiin tilaa aktiivisessa käytössä oleville tavaroille, joita emme halua säilyttää pöydillä. Pohdimme myös jopa, että olisiko uunin ja mikron voinut yhdistää niin olisimme saaneet pienen aamiaiskaapin, mutta halusimme säilyttää uunin korkeuden sekä mikron ja uunin erikseen ainakin tässä kohtaa. Mietimme myös kaappien korkeutta, halutaanko ne kattoon saakka vai jättää tilaa päälle ja lopulta pidimme enemmän ulkonäöllisesti siitä, etteivät ne mene korkeammalle.
Materiaalit, ovimallit, värit, vetimet, työtasot
Kun lopullinen layout alkoi löytää muotonsa niin oli helpompi aloittaa materiaalien ja värien suunnittelu. Topi-Keittiöiden Vantaan myymälässä oli paljon erilaisia ovi- ja värimalleja sekä mallikeittiöitä esillä ja totta kai myös osaavat asiantuntijat, joiden avulla suunnittelu oli helpompaa.
Ensimmäisen keittiösuunnittelun jälkeen materiaalien, värien, ovimallien, vetimien, työtason valinnalle oli onneksi myöhemminkin aikaa, sillä niiden valinta ei ollutkaan niin helppoa, monista hyvistä vaihtoehdoista johtuen, ja niitä tulikin sitten mietittyä todella moneen otteeseen:)
Alunperin olimme miettineet mustaa keittiöitä, mutta lopulta päädyimme vaaleampaan sävyyn. Aika nopeasti ihastuimme pähkinän väriseen Aitta-melamiinioveen, mutta halusimme mukaan vaaleutta ja niin keittiöstämme muotoutui kaksivärinen.
Vaaleaa väriä palloteltiin viime hetkille saakka ja nämä vaihtoehdot löytyivät maalatusta mdf-ovista (Kosketus) kashmir, cappucino, vaalea harmaa ja hiekka. Pitkään valinta oli kashmir, mutta viime hetkillä kun kävin Topi-Keittiöiden myymälässä kaikkien materiaalinäytteideni kanssa päädyimme hiekkaan joka on lähinnä vaalea beige.
Alusta saakka meitä viehätti lankavedin tai lippavedin, mutta lopulta valitsimme lankavetimen, joka on helpoin pitää puhtaana ja on lapsiturvallinen. Työtasoja oli mieletön valikoima laminaattienkin osalta, jota olimme alun perin miettineet, mutta sitten kuitenkin ihastuimme ajatukseen kuuman- ja naarmunkestävästä ja helppohoitoisesta Dekton -kvartsitasosta. Halusimme jonkun vaalean Dektonin ja useista hyvistä vaihtoehdoista päädyimme lopulta tasosävyyn nimeltä Rem. Siinä on rusehtavia piirtoja ja muutenkin se tuntui olevan hyvä pari lämpimään sävymaailmaamme.
Viimeiset silaukset, valinnan vaikeus
Mietimme myös loppuun saakka otetaanko saarekkeeseen istumapaikkoja vai piilokaappeja pomppusalvoilla ja lopulta onneksi päädyttiin, ettei istuinpaikkoja tarvita, koska ruokailutila on välittömässä läheisyydessä.
Toinen pitkään pohdittu valinta oli, otetaanko saarekkeen päätykin kivitasoa. Lopulta omaa silmää viehätti enemmän pääty ilman kivitasoa. Muutettiin myös kaikki laatikot saman kokoisiksi ja otimme ylimpiin laatikoihin kolme sisälaatikkoa. Tämä osoittautui äärimmäisen hyväksi valinnaksi, sillä aterimet ja keittiövälineet ovat pysyneet laatikoissa eikä meidän taaperot käy niitä tyhjäilemässä. Sen lisäksi saimme rauhoitettua kokonaisilmettä samankokoisilla laatikoilla.
Keittiö lapsilleko?
Lapsiperhearkea ei liiemmälti mietitty keittiön yhteydessä, mutta näin jälkikäteen voisi ajatella, ehkä sisälaatikot ja lankavetimien valinta oli hyviä valintoja ajatellen sitä. Meidän mielestämme keittiön toiminnot ei vaadi erityistä huomiota lapsiperhearjessa. Meidän keittiö olisi lopulta ollut samanlainen myös ilman lapsia.
Mitä ollaan pidetty keittiöstä? Mihin ollaan tyytyväisiä? Tehtäiskö jotain toisin?
Yllättäen meidän kaikki astiat ja ruokatarvikkeet mahtuu mainiosti näinkin pieneen keittiöön! Ei ole tehnyt ollenkaan tiukkaa, tosin ei omisteta monia eri astiastoja. Ollaan pidetty valtavasti myös toimintojen sijoittelusta ja ollaan oltu tyytyväisiä kaikkiin tehtyihin valintoihin. Tosin mikro on meillä niin vähällä käytöllä tällä hetkellä, että ois voinut harkita pelkkää yhdistelmäuunia. En kuitenkaan uunin paikkaa siirtäisi saarekkeeseen sillä on kätevillä korkeudella ja sijainnilla nyt, eikä koeta, että tarvittaisiin esim. aamiaiskaappia vaan ainoastaan kaappi, johon saadaan muuten tasoilla majailevat eniten käytetyt keittiökoneet. Ja keittiöön mahtui myös rojukaappi. Eiks sellainen pidä löytyä! Boran liesi-liesituuletin yhdistelmä on huippuhyvä, keittiön muihin kodinkoneisiin ei koettu, että pitää panostaa ja vaikuttaa hyvältä päätökseltä!
Rakkaudella, Ninnupinnu
Hei,
Mikä on kosketus ovi mallin koodi tässä? En löydä topin sivuilta kosketus ovesta väriä hiekka?