Naisen ei tarvitse olla äiti tai naimisissa ollakseen kokonainen

Siitä lähtien kun Jennifer Aniston ja Brad Pitt vuosikymmen sitten erosivat, julkkisrevittelyillä elävät mediat ovat sovitelleet Anistonin harteille miehettömän sekä lapsettoman ja siten yksinäisen ja surullisen naisen vittaa. Aniston on jo vuosien ajan joutunut ottamaan kantaa erilaisiin siviilisäätyään sekä lisääntymistään koskeviin keskusteluihin ja nyt, tämän mentyä uudelleen naimisiin, etenkin raskaushuhut ovat ilmeisesti vain yltyneet. Itse asiassa juoruilu ja mediariepotus on mennyt niin pitkälle, että Aniston koki tarpeelliseksi vastata niihin kirjoittamalla aihetta käsittelevän esseen The Huffington Postille.Esseessään Aniston yhdistää etenkin häneen kohdistuneet loputtomat raskausarvelut naisia koskeviin kauneusihanteisiin sekä tähän liittyvään bodyshaming-kulttuuriin, jossa pienintäkin vatsan alueen pömpötystä pidetään suunnilleen maailmanloppuna. Lisäksi raskausspekulaatiot kertovat kulttuurissamme yhä (erityisesti tiettyyn ikään ehtineisiin) lapsettomiin naisiin kohdistuvasta valtavasta pakkomielteestä. Naiseuden ja äitiyden automaattinen yhdistäminen – sekä se lapsettomien naisten ainainen kyttääminen ja jopa tuomitseminen – kertovat juuri siitä Anistoninkin usein kohtaamasta ja edelleen valitettavan yleisestä ajattelutavasta, jonka mukaan nainen on jollakin tavalla epäonnistunut tai vähintäänkin puutteellinen mikäli tämän elämässä ei ole lasta tai miestä (tai, herra paratkoon, kumpaakaan).

Kuten Aniston osuvasti kirjoittaa:

This past month in particular has illuminated for me how much we define a woman’s value based on her marital and maternal status. The sheer amount of resources being spent right now by press trying to simply uncover whether or not I am pregnant (for the bajillionth time… but who’s counting) points to the perpetuation of this notion that women are somehow incomplete, unsuccessful, or unhappy if they’re not married with children. … Here’s where I come out on this topic: we are complete with or without a mate, with or without a child.

Anistonin teksti resonoi omien viimeaikaisten mietteideni ja kokemusteni kanssa, sillä kesä on usein sukujuhlineen ja muine vastaavine kokoontumisineen monille pari-kolmekymppisille naisille vähän tuskallista aikaa. Tätejä, setiä, mummoja ja serkun kummin kaimoja kiinnostaa kaikkia niin perkeleesti, että koskas sitä jälkikasvua alkaa putkahdella maailmaan. Kun juhlissa koppasin sukulaislapsen syliin, alkoivat kommentit välittömästi: Hyvä että harjoittelet, että osaat sitten kun on niitä omia! Kaverin lapsen kanssa leikkiessäni: Eikös olekin ihana – varmaan tekee jo mieli tuollaisia itsekin! Jos olisin saanut kympin joka kerta kun joku tiedusteli milloin ajattelin vihdoinkin hankkia niitä lapsia, voisin tällä hetkellä olla jossakin eksoottisessa lomakohteessa ruskettamassa raskauden sijaan liiasta herkuttelusta pömpöttävää vatsaani.

Jokainen aihetta koskeva kommentti myös pakottaa minut käymään kerta toisensa jälkeen sen monin tavoin epämukavan keskustelun, jossa kerron etten itse asiassa tahdo lapsia, en nyt enkä ensi vuonna enkä ikinä, ja sitten koetan vastailla kärsivällisesti kun minulle vängätään siitä miten mielipiteeni voi vielä muuttua. Mikä ihme siinä on, että tällaisista asioista on edes lupa udella? Sekä minä että Jennifer Aniston taisimme molemmat joskus kuvitella kohtumme kuuluvan ihan vain meille itsellemme. Silloin emme vielä ymmärtäneet, että noin puolella maapallon populaatiosta tuntuu olevan sitä koskevia kommentteja hihassaan – ja että esimerkiksi päätös jättää äitiys kokematta saattaa johtaa varsin kovasanaiseen palautteeseen ja jopa varoituksiin siitä miten elämän tarkoitus tulee meillä jäämään täyttymättä.

Siispä: Ystävät, sukulaiset, lehtimiehet, juorupalstailijat ja ihan kaikki muutkin – lakatkaa kyttäämästä raskausmahoja. Lakatkaa kyselemästä milloin lapseton nainen on ajatellut vihdoin hankkia jälkikasvua. Ja jos joku sanoo ettei halua lapsia, niin lakatkaa nyt jumalauta jankuttamasta. Me voimme olla oikein onnellisia ilman lasta ja jopa miestä, kiitosta vain. Monet meistä eivät yksinkertaisesti kaipaa näistä toista tai kenties kumpaakaan.

We don’t need to be married or mothers to be complete. We get to determine our own “happily ever after” for ourselves.

Word, Jennifer. Word. Meistä yksikään ei tarvitse avioliittoa tai vanhemmuutta ollakseen jollakin tavalla kokonainen. Kumppani tai perhe voivat tuoda sellaisia kaipaavan elämään paljon lisäarvoa, mutta kokonaisia ihmisiä me olemme kaikki jo ihan itsessämme.

Kyllä, jopa me naiset.

 

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:Kupeiden hedelmä: Naiset tahtovat aina lapsiaPäivän pohdinta: Lapsia vai ei?Yöpöydällä: No kidding – Women writers on bypassing parenthoodsiviilisääty määrittää naista edelleen

 

Kuva: The Huffington Post