Ahdistelija, ota vastuu teoistasi

#Metoo-kampanjasta on puhuttu paljon, mutta yksi kysymys on yhä vastausta vailla: jos näin monia on ahdisteltu, missä kaikki ahdistelijat ovat? Lukuisat aihetta koskevat artikkelit eri medioissa kertovat kampanjan toimivuudesta ja siitä, että monien silmät ovat avautuneet seksuaalisen häirinnän yleisyyden suhteen. Se on hienoa. Mutta: koska tunnemme niin monia ahdisteltuja, on tilastollisesti todennäköistä, että meistä kaikki tuntevat myös heitä, jotka ovat ahdistelleet. Missä he ovat? Miksi he eivät puhu asiasta?

feministnews.png

Kuva: Feminist news

Satojen #metoo-postausten rinnalla olen tähän mennessä törmännyt vain muutamaan mieheen, jotka ovat pohtineet kriittisesti omia tekojaan ja sitä, ovatko he kenties se tyyppi jonkun #metoo-tarinan taustalla. Samuli Suonpään kolumni Se olin minä – #itwasme luotaa tätä puolta keskustelusta tavalla, jonka toivoisin olevan yleisempää. Tekstissä Suonpää tunnistaa asian ja tunnustaa: minäkin olen ollut ahdistelija.

Kun nuorelle naiselle, joka oli juuri saanut ensimmäisen työpaikkansa, virnuiltiin tämän olleen ”muodollisesti pätevin”, se oli ahdistelua. Se olin minä.

Kun papilla oli suhde yhteen seurakuntanuorista ja me muut naureskelimme tytön saavan muutakin kuin synninpäästön, se oli ahdistelua. Sekin olin minä.

Kun nuori nainen kuuli miesten viereisessä pöydässä puhuvan siitä, miten hyvin uskoisivat sen naisen osaavan miehen tyydyttää, minä istuin siinä pöydässä myös. Sekin oli ahdistelua ja sekin olin minä.

Sillä niinhän se menee. Myös ihan perusmukavat ihmiset voivat olla ahdistelijoita. Sitä voi olla vaikea ajatella, käsitellä ja hyväksyä, ja juuri siksi siitä pitää puhua. Suonpään teksti havainnollistaa hyvin myös sen, ahdistelussa ei läheskään aina ole kyse tuntemattoman kourimisesta tai puskaraiskauksista, kuten moni (mies) edelleen sallii itsensä ajatella. Sen sijaan se on usein petollisella tavalla hienovaraisempaa, sellaista kuin esimerkiksi #ThatsHarassment -videoissa, ja siksi vaikeampaa havaita.

Niinpä se, että myös nämä perusmukavat ”kivat kundit” tunnustavat ahdistelleensa, muistuttaakin meitä siitä, että useat ahdistelun ja häirinnän muodot ovat monien mielestä muka ihan normaalia kanssakäymistä. Se puolestaan alleviivaa tarpeellisella tavalla sitä, että muutosta kaipaa laajempi kulttuuri. Nykyinen kulttuurimme, jossa niin sanotut iskuartistit opettavat tarraamaan naisia kurkusta, jossa miehillä ajatellaan olevan oikeus naiseen ja jossa kansanedustaja vähättelee ahdistelun vaikutuksia, kasvattaa meitä ajattelemaan naisia kulutushyödykkeinä, joiden rajoja ei tarvitse kunnioittaa – joiden rajoja ei välttämättä tule edes ajatelleeksi.

#Metoo-kampanja on hieno ja tarpeellinen muistutus ahdistelun ja häirinnän uhreille siitä, ettei meistä kukaan ole yksin. Että häirintä ei ole meidän syytämme. On tärkeää, että uhrit pääsevät ääneen ja saavat sanoa. Samalla en ole voinut olla miettimättä, miksi jälleen kerran on uhrien kontolla tuo asia julkisuuteen, puhua siitä ja jakaa omia, mahdollisesti hyvinkin traumaattisia kokemuksiaan – etenkin kun kokemuksistaan kertoessa saattaa joutua slutheimatuiksi, kuten esimerkiksi Paula Vesalalle kävi.

Ei voi olla niin, että vastuu huomion kiinnittämisestä tärkeään asiaan jää aina uhreille. Haluan, että myös ahdistelijat tulevat nyt esiin. Haluan, että he ottavat vastuun teoistaan – ja lupaavat sitten toimia paremmin tulevaisuudessa. Haluan myös, että kukaan ei enää vaikene tällaisesta, ei käännä katsettaan pois, kuten esimerkiksi Harvey Weinsteinin tapauksessa oli vuosien ajan tapahtunut.

Siksi tarvitsemme #metoo:n lisäksi myös hashtagit #ihave ja #itwasme ja #nomore. Tarvisemme kriittistä pohdintaa silloinkin kun se tekee pahaa. Tarvitsemme sitä, että viimeistään nyt jokainen ottaa asiakseen päättää: no more, ei ikinä enää.

yesallmen.png

 jatka lukemista:seksuaalista häirintää ei pidä sietää#lääppijä: seksuaalisen naisen stigmamiehen huomiosta on lupa kieltäytyä

 

seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.

Kommentit (12)
  1. Tärkeä aihe ja kampanja. Silti mua ärsyttää kaksi asiaa:

    1) Vaikka nykypäivänä muuten yritetään päästä pois monista jämähtäneistä naiset-sitä-miehet-tätä –vastakkainasetteluista ja ylipäätään binaarisen sukupuolen oletuksesta, seksuaalisen häirinnän käsittely junnaa edelleen miehet vs. naiset asetelmassa. Ja vielä osittain erittäin jyrkässä ”KAIKKI naiset ovat uhreja ja KAIKKI miehet syyllisiä (ja muita kuin naisia ja miehiä ei ole olemassa tai sitten asia ei heitä koske?)”-asetelmassa! Näin pari yritystä laajentaa Me too –kampanja myös muihin kuin naisiin kohdistuneeseen seksuaaliseen häirintään, mutta vähän tuulimyllyjä vastaan nuo tuntuivat taistelevan.

    Kuitenkin seksuaalistä häirintää kohdistuu myös muihin kuin naisiin, ja kuten tuossa ylempänä nimimerkki örweli rohkeasti tunnusti, myös naiset harjoittavat seksuaalista häirintää. Pari yksittäistapausta esimerkiksi. Pikkuveljeni on kohdannut todella paljon pahempaa seksuaalista häirintää kuin minä, mm. minuun ei ole koskaan kukaan käynyt kiinni asiattomasti, veljeeni on. Oikeastaan voisin jopa sanoa, että veljeäni on häiritty, minua ei, mutta sehän kertoo vain siitä, että en ymmärrä seksuualista häirintää oikein (ks. kohta 2).

    Toinen esimerkki kesätöistäni parin vuoden takaa: Keski-ikäinen työnohjaaja (naisoletettu ja muistaakseni myös luottamusmies) huutaa koko porukan kuullen parikymppiselle miesoletetulle kesätyöntekijälle “Saitkos viikonloppuna pimperoa? Hyi vittu!”. Kukaan ei reagoi mitenkään, ihan normimeninki, läppää, hei. Itsekään en reagoinut. Voisin vedota siihen, että olin niin tyrmistynyt enkä uskaltanut, mm. siksi, että arvelin, että jopa “vitsin” kohde saattaisi asettua mua vastaan ja valittaa nipottamisesta. Mutta mieheltä tällaista selitystä tuskin hyväksyttäisiin, joten kai tämäkin on #itwasme? En ole ikinä yhdessäkään työpaikassa (edes raksalla, jossa olin ainoa toimiston ulkopuolella työskentelevä naisoletettu ja lisäksi vielä paljon muita nuorempi) joutunut kuulemaan, että naisoletetuille huudeltaisiin vastaavaa (saati, että se olisi koko muun työporukan mielestä ihan ok). Toki näin on silti varmasti monelle naisellekin käynyt, mutta itse olen ollut tässä suhteessa onnekas.

    Yhteistä sekä veljeni kokemuksille että kesätyöpaikan meningeille on se, että miesoletettujen kokemaan seksuaaliseen häirintään liittyy edelleen vahvasti ajatus siitä, että miehet eivät siitä häiriinny, koska miehethän haluaa kumminkin koko ajan ja melkeen ketä vaan, plus kaikilla miehillä on sellainen roisin miehinen huumorintaju. Epätieteellinen arvioni on myös, että siinä missä naisille on vähitellen saatu läpi oikeus huomauttaa seksuaalisesta häirinnästä, miehen on edelleen todella vaikea tehdä niin olematta muiden silmissä nolo ja jotenkin epämies.

    2) Naisoletettujen holhoaminen. Taas tämänkin kampanjan yhteydessä joku Nyt-liitteen haastattelema asiantuntija katsoi tarpeelliseksi kertoa, että kyllä jokaista naista on Suomessa ahdisteltu, kaikki eivät vain ehkä ole sitä itse tajunneet. Toisin sanoen, ahdistelun määritelmä on ihan omassa vallassasi, mutta vain siinä tapauksessa, että koet tulleesi ahdistelluksi. Jos et koe, niin et vaan ole tajunnut. Kiitos vaan, mutta vaikka olen naisoletettu, niin en tarvitse ketään kertomaan minulle, että kyllä kuule suakin on seksuaalisesti häiritty, vaikka susta ei siltä tuntuisi.

    1. Ymmärrän kyllä nämä ärsytykset, mutta itse katselen kai asiaa vähän eri näkövinkkelistä. Miesten kokema seksuaalinen häirintä on tottakai täysin todellista ja oikea ongelma, aivan kuten kaikkien muiden kokema häirintä ja väkivalta. On kuitenkin myös totta, että asia on vahvasti sukupuolittunut, ja naiset kokevat häirintää ja väkivaltaa tilastollisesti enemmän. Niinpä pidän kyllä tavallaan ihan perusteltuna puhua siitä näkökulmasta tällä tavalla spesifisti. Miesten kokemaa häirintää pitää toki tuoda esille myös, mutta ehkä sitä varten voisi vaikka aloittaa oman kampanjan? Ymmärrän meinaan kyllä sen, että miesten hyppääminen #metoo-junaan on tuntunut joistakuista vähän siltä, että siinä taas hetskumiehet koettavat kaapata kaikki keskustelut itsestään kertoviksi. Tarinansa kertoneet yksilöt eivät siis varmastikaan ole asiaa näin ajatelleet, mutta ymmärrän kyllä, miksi jotkut omista kertomuksistaan vuosia vaienneet naiset asian näin kokevat.

      Ja siis tuo on kyllä ihan totta, että miesten kokema häirintä tavataan edelleen ajatella jotenkin vitsinä tai sitten asiana, josta miehet ovat jotenkin salaa innoissaan. Ja se on tietty ihan hirveää, ja siihenkin asiaan on haettava muutosta. Ideaalitilanteessa esimerkiksi seksuaalisesta häirinnästä keskusteltaisiinkin sukupuolittamatta ja yleisemmin, silleen ”ihmiset kokevat häirintää ja se on aina perseestä” -tasolla. Veikkaan kuitenkin, että jotta pääsemme sinne asti, tarvitaan ensin laajempaa muutosta siihen, miten sukupuolirooleihin kulttuurissamme suhtaudutaan. Miten sitä lähdetään toteuttamaan, se on sitten tietysti eri kysymys. Tässä tuleekin varmaan mielipide-eroja esim. just sen suhteen, olisiko parempi, että miehet osallistuisivat vaikkapa nyt tähän #metoo-kampanjaan, vai että he aloittaisivat oman kampanjansa. Yhtä oikeaa vastausta ei valitettavasti taida olla.

      Itse en muuten ole törmännyt tuollaiseen ajatukseen kaikista naisista uhreina ja kaikista miehistä syyllisinä – kelaako jengi noin oikeasti? Tuota holhousasennettakaan en ehkä ole itse jotenkin nähnyt. Johtunee siitä, että ajattelen tuollaisten mainitsemasi kaltaisten lausuntojen esimerkiksi koskevan enemmän sitä, miten vinksahtaneella tavalla normalisoitunutta seksuaalinen häirintä on nykyään. Holhousta sinänsä en siis tuollaisista ole lukenut, mutta kieltämättä sen voi tulkita myös niin, ja se on kyllä nihkeä ajatus.

      1. Joo, toki on niin, että jokainen voisi aina perustaa oman kampanjansa. Ja tietystä on myös niin, että olemassa olevien tilastojen valossa ongelma koskettaa enemmän naisoletettuja kuin miesoletettuja. Toisaalta tämän kampanjan yhteydessä ei ole puhuttu pelkästään tilastoiduista asioista (esim. raiskaukset), vaan myös sellaisista asioista kuin vaikka toisen kommentointi baarissa, josta tuskin on mitään luotettavia tilastoja olemassa. (Asian tutkiminenkin on aika vaikeaa, koska tuon edellä mainitun kulttuurisen paineen takia kovin moni mies tuskin myöntää edes nimettömässä kyselyssä, vaikka häriintyisikin naisten “hyvä perse” –kommenteista ja vastaavista.)

        Olen erittäin samaa mieltä tästä:

        “Ideaalitilanteessa esimerkiksi seksuaalisesta häirinnästä keskusteltaisiinkin sukupuolittamatta ja yleisemmin, silleen ”ihmiset kokevat häirintää ja se on aina perseestä” -tasolla. Veikkaan kuitenkin, että jotta pääsemme sinne asti, tarvitaan ensin laajempaa muutosta siihen, miten sukupuolirooleihin kulttuurissamme suhtaudutaan.”

        Ongelma onkin juuri siinä, että kampanjat, joissa häirintä kehystetään miehet vs. naiset –ilmiöksi, eivät murra niitä sukupuolirooleja, joita pitäisi murtaa, jotta ideaalikeskusteluun päästäisiin. Pikemminkin näen, että vaarana on ko. roolien vahvistaminen, kun naiset kehystetään uhreiksi ja miehet uhaksi. Vain miespuolisia ahdistelijoita vaaditaan katsomaan peiliin, arvoimaan kriittisesti käytöstään ja olemaan osa ratkaisua, ja kaiken huipuksi samalla pönkitetään sitä normia, että vain miehiä ja naisiahan täällä pyörii. Jos seksuaalinen häirintä määritellään uhrin kokemuksena, tavoitteena on #nomore ja jokainen kerta on liikaa, niin silloin ihan jokaisen ihmisen pitää olla osa ratkaisua.

        Enkä todellakaan näe tätä niin, että ensin voidaan hoitaa naisten asiat ja sitten siirtyä muiden kokemaan ahdisteluun. Se tarkoittaisi käytännössä sitä, että naisten kokema ahdistelu on jotenkin lähtökohtaisesti vakavampaa kuin muiden. Kun ahdistelu määritellään uhrin kokemuksen kautta, kokemuksia ei mielestäni voi asettaa vakavuusjärjestykseen sillä perusteella, mikä on uhrin asema yhteiskunnallisissa rakenteissa. Ja vaikka voisikin, niin cis-naiset eivät taatusti ole huonoimmassa mahdollisessa asemassa.

        Mutta kuten sanoit, ratkaisuista voi varmasti olla montaa mieltä.

        Mitä tulee tuohon “kaikki miehet-kaikki naiset” –asetelmaan, niin “kaikki miehet”-puhetta löytyy esimerkiksi tuosta tekstistä, joka on kuvituksena tässä postauksessa:

        “All of us have done something that made a woman uncomfortable…”

        En oikein jaksa uskoa, että tuossa tuo ”us” sisältää esim. myös kaikki naiset, jotka ovat ahdistaneet toista naista (tämähän ei edes edellytä mitään seksuaalivähemmistöön kuulumista, huorittelua ja muuta seksuaalissävytteistä häpäisemistä on ihan heteronaistenkin välillä). Toki muotoilu on usein “melkein kaikki”, mutta minusta sekin on aika jyrkkää.

        Holhoamisesta vielä: vaikka tavallaan ymmärrän tuon pointi seksuaalisen häirinnän sairaasta normalisoitumisesta, niin silti mielestäni esimerkiksi tämän tyyppiset kommentit ovat osa holhoamista (ja jopa loukkaavia, jos omalle kohdalle sattuisi, ei ole sattunut):

        “Musta tää mielipide on vaan todella huolestuttava, koska se kertoo siitä että nuo kuvailemasi teot ovat normalisoituneet / normalisoitumassa sellaisiksi, ettei niitä enää pidetä seksuaalisena häirintänä. Mutta _vaikka ne ei olisi sua häirinneet_, niin kyllä, ne ovat seksuaalista häirintää.”

        Jos teon kohteella on luovuttamaton oikeus määritellä, milloin häntä on seksuaalisesti häiritty ja milloin ei, niin kukaan ei voi toisen puolesta päättää, että toi suhun kohdistunut käytös oli seksuaalista häirintää, ja jos susta ei siltä tunnu, niin olet sairas. Ei, vaikka se käytös itsestä olisi tuntunut miltä. Toki omalla kohdallaan samaa käytöstä voi pitää seksuaalisena häirintänä. (Kommentti siis Kolmistaan-blogissa käydystä keskustelusta, johon en nyt tässä muuten ota kantaa. Korostus mun.)

        Joka tapauksessa, aihe on tärkeä, toivoisin vain, että keskustelu olisi vähän avoimielisempää.

      2. Itsekin olisin kaivannut myös miesten häirityksi tulemisen kokemuksia #metoo kampanjaan, sillä kampanjan myötä aiempaa kommenttiani mukaillen, olen tunnistanut itsekin käyttäytyneeni kuin idiootti. Joitain harvoja #itwasme tunnustuksia osui silmiini miesten tekemänä, mutta kynnys tehdä sama tunnustus naisena, ns. pelin avaajana, tuntui jopa vielä pelottavammalta, kun en ollut muiden naisten huomannut tehneen samaa. Fakta on kuitenkin se, etten millään usko olleeni ainoa nainen, joka on häirinnyt miehiä seksuaalisesti eli tuskin olen ainoa naispuolinen syyllinen.

        Pohjimmiltaan häirinnässä on kyse vallasta, itse ainakin uskon näin. Siihen ainakin minun ja ystäväni käytös perustui ”olemme nuoria ja nättejä, saamme miehet tekemään mitä haluamme (tarjoamaan juomia)” ja ”voimme puristella pyllyjä ja olla röyhkeitä, kukaan ei kuitenkaan uskalla sanoa mitään.” Olen joutunut seksuaalisesti häirityksi ja näistäkin kokemuksista puhuminen hävettää, mutta uskallan häpeästä huolimatta kertoa kokemukseni. Häiritsijänä oleminen tuntuu siten vielä pahemmalta, olen kuitenkin ollut kokemassa itsekin samoja nöyryytyksen, vihan, hämmennyksen ja häpeän tunteita, mitä häirintä aiheuttaa.

        Jotenkin kömpelösti summatakseni, miesten olisi hyvä ymmärtää, että fyysisen kokoeron ja voiman vuoksi, naiset saattavat tuntea jopa puhdasta pelkoa seksuaalista häirintää kohdatessaan, mutta tämän lisäksi naiset tuntevat myös samoja tunteita mitä mies samassa tilanteessa: nöyryytystä ja häpeää. Tämä riippumatta siitä onko häirintä tehty ”läpällä ja kännissä.” Kuitenkaan kaikki miehet eivät häiriköi, osa naisista tekee sitä myös, ja huono käytös riippuu korvien välistä, ei jalkovälistä. Taustat käytökselle ovat lienee samoissa teemoissa, vallassa ja näyttämisen halussa, ja huonosta käytöksestä ja sen puhumisesta tuskin tarvitsee tehdä sukupuolittunutta.

  2. Jes, taas hyvä postaus sulta! Mäkin just mietin et mikseivät miehet puhu tästä. On hyvä, että kärsinyt osapuoli saa puhua, mut ois todellakin aika et jotkut miehet katsoisivat peiliin. Suorastaan vähän ärsyttää kun musta tuntuu et seksuaalinen häirintä jatkuu ellei miehet tajua et tekevät väärin.

    1. Kyllä, just näin. Aiheesta voidaan pitää ääntä vaikka maailman sivu, mutta jos yleisemmät asenteet ja koko kulttuuri seksuaalisen häirinnän ympärillä eivät muutu, muutos tulee aina jäämään puolitiehen. Peiliin katsomiselle on siis aivan ehdottomasti tarvetta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *