Oikeus olla keskinkertainen

No Sex and the City

Naisilta vaaditaan edelleen miehiä enemmän – myös elokuvissa.

Katsoin parin vuoden takaisen Ghostbusters-leffan uudestaan ja mietin keskinkertaisuutta. Odotin aikanaan leffalta paljon, olihan se ensimmäisiä naisten tähdittämiä suuren luokan toimintaelokuvia, mutta lopputulos ei ollut kovin kummoinen. Myös kovasti odottamani Ocean's Eight -leffa on arvioiden mukaan kaikkea muuta kuin se nerokas feministinen keikkapläjäys, jota monet toivoivat. Hetken olin molempiin elokuviin pettynyt: ajattelin, että naisten tähdittämiä leffoja niin pitkään odotettuamme olisimme ansainneet parempaa.

Sitten tajusin, että olen nähnyt tusinoittain keskinkertaisia elokuvia miehistä niistä koskaan kummemmin valittamatta. Miksi siis suhtautuisin näihin leffoihin eri tavalla? Totta hitossa keskinkertaisuus kuuluu kaikille!

Totuus on, että arvioimme miesten ja naisten tähdittämiä elokuvia yhä epäreilusti kahdella eri arvosteluasteikolla. Koska naisten tarinat ovat edelleen poikkeus niin leffoissa, kirjallisuudessa kuin muissakin kulttuurituotteissa, niiden täytyy ikään kuin oikeutta olemassaolonsa olemalla huippuhyviä. Miehet saavat siis tehtailla kädenlämpöisiä leffoja niin paljon kuin tykkäävät, mutta naisilta vaaditaan aina mestariteoksia.

Olen syyllistynyt tällaisiin vaatimuksiin itsekin toivomalla ja rukoilemalla, että erilaiset naispäähenkilöin tehdyt remaket onnistuisivat – ja pettymällä pahasti, jos näin ei ole käynyt. Miesten tarinoilta sen sijaan en ole vaatinut mitään erityistä. Vaikka eihän sellainen käy päinsä! Kuten totesin jo Wonder Woman -elokuvasta kirjoittaessani, tasa-arvoon kuuluu, että myös naisten pitää voida tähdittää keskinkertaisia supersankarielokuvia ilman että sitä pidetään a) kyseisen elokuvan tai b) koko naissukupuolen valtavana epäonnistumisena.

Niinpä en aio tästä lähtien enää yhtään harmitella sitä, ettei uusi Haamujengi ollut huippuhieno elokuva (ei ollut se alkuperäinenkään) tai ettei Ocean’s Eight varmaankaan tule olemaan uusi lempileffani. Sen sijaan meinaan iloita siitä, että ylipäänsä pääsemme nykyään näkemään valkokankailla naisia jahtaamassa haamuja, ryöstämässä jalokiviä ja ties mitä sellaista siistiä, minkä pariin mimmeillä ei aiemmin ole ollut asiaa.

Ja koska leffabisneksessäkin raha puhuu, aion tästä lähtien myös pyrkiä tukemaan näitä ihania, keskinkertaisia naisten tarinoita. Oli Ocean's Eight loistava tai ei, meinaan ensi tilassa mennä katsomaan sen elokuvateatteriin ja kantaa siten korteni kekoon rahani lippukassaan. Ihan vain äänestääkseni omalla pienellä tavallani sen puolesta, että myös naiset kelpaavat keskinkertaisina – sekä elokuvissa että elämässä ylipäänsä.

 

jatka lukemista:
katso tämä: alias grace
elokuvissa: mad max - fury road
me tarvitsemme wonder womania

 

seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.

Kommentit

Mahdoton Nainen

Kiitos tästä. T: elokuvantekijä

Jemina
No Sex and the City

Sulla olisi varmaan paljon kiinnostavia ja karseita juttuja kerrottavana alalta. Muistuta mua, jos joskus tavataan, että piffaan sulle kaljat ja haluan sit kuulla kaiken!

Ootko muuten nähnyt sellaista dokkaria kuin Half the Picture? Törmäsin siihen just eilen Bustin artikkelissa ja tuli mieleen, että sua alalla olevana ihmisenä voisi kiinnostaa.

Ja siis tuosta artikkelista jo bongasin jotain aika hiton järkyttävää: Cannesin leffafestarien 71-vuotisen historian aikana kultaisesta palmusta on kisannut 82 naisen ohjaamaa elokuvaa... Ja 1645 miehen ohjaamaa elokuvaa. 0_o Aivot nyrjähtää kun ees yritän sisäistää tätä jotenkin.

Parkkis (Ei varmistettu)

Joo. Ocean's-leffat ei oo ikinä ollu mun juttu, mutta jotta leffa saisi lisää näkyvyyttä lipputulojen kautta, kävin sen katsomassa. Ja se olin ihan jees. Ei tajunnanräjäyttäjä, mut ei todellakaan huono eikä huonoimpia tänä vuonna näkemiäni. Ja varsinkin hetkittäin leffa oli juuri oikealla tavalla nenäkäs.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.