Laita se kumipuku päälle

Seksihellettä tai ei, meikän kesä alkaa aina vasta kesäkumibiisin julkaisusta. Tänä vuonna kesäkumikampanjan tunnaribiisi on nimeltään Kumipuku ja sen esittää Antti Tuisku, joka taitaa peräti olla ainoa artisti, joka on päässyt kumilaulun laulajaksi kahteen otteeseen. Ja mikäs siinä, kukapa nyt ei Anatudea diggailisi. Tämän vuoden biisiin Anatude banaaneineen ja reippaan räävittömine meininkeineen sopii muutenkin mainiosti, sillä kumikampanjassa halutaan tällä kertaa korostaa sitä, että suojaa tarvitaan aina myös suuseksissä.

anttituisku_kumipuku.jpeg

Suuseksin painottaminen on tosi hieno asia, sillä yllättävän monet eivät vielä tunnu tajuavan, että suuseksistäkin voi saada sukupuolitaudin. En just nyt löytänyt tilastoja Suomesta, mutta esimerkiksi Iso-Britanniassa tehdyssä Oral sex and condom use among young people in the United Kingdomtutkimuksessa selvisi, että vain kaksi (!) prosenttia suuseksiä harrastaneista nuorista kertoi käyttäneensä suojaa säännöllisesti.

Eikä tämä muuten koske ainoastaan teinejä, valitettavasti. Yllättävän monet aikuisetkin tuntuvat meinaan olevan asian suhteen vähän kujalla. Esimerkiksi erääseen USA:ssa tehtyyn tutkimukseen vastanneista aikuisista kolmasosa sanoi, ettei koskaan käytä kondomia tai muuta suojaa suuseksiä harrastaessaan.

Olen itse asiassa todella järkyttynyt siitä, miten pieniä nämä luvut ovatkaan. Kesäkumin kaltaisille kampanjoille on yleisestikin tarvetta, ja näköjään suojautumisesta puhuminen nimenomaan suuseksin yhteydessä on näköjään ihan valtavan tärkeää sekin. Siksi onkin siistiä, että meillä on ainakin Tuiskun Antti puhumassa asiasta ja julistamassa turvaseksin ilosanomaa.

Suuseksipainotuksen lisäksi diggailen tämän vuoden kumikappaleessa myös siitä, että sen sanoituksissa muistutetaan myös kaksinapaisen sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksen vanhanaikaisuudesta. Tiukka binäärijako on ihan turhaa… koska kaikillahan se kuitenkin on mielessä.

 

Kundeil se mielessä on, kundeil se mielessä on

Mimmeil se mielessä on, mimmeil se mielessä on

Ja jos sä et kuulu kumpaankaan lokeroon

Se silti sun mielessä on, silti sun mielessä on

Jos tehtäisiin sitä siis useemmin

Maailmas ois asiat paremmin

 

Biisin voi kuunnella Spotifyn kautta täällä. Musavideota ei ole vielä julkaistu, mutta voinemme odottaa, että siitä tulee anttituiskumaista tykitystä, josta ei puutu bileitä eikä niitä banaaneita. Jään innolla odottamaan.

Ja muistakaa kaikki, etenkin näin seksihelteillä – laita se kumipuku päälle!

 

jatka lukemista:
kesäkumibiisissä tytötkin tahtoo seksiä
lisää vastuullisuutta seksikulttuuriin!

 

seuraa blogia  Facebookissa ja Bloglovinissa.

 

Suhteet Seksi Musiikki Uutiset ja yhteiskunta

Viikon kirja: Vau, mikä vagina!

Vittu saattaa olla kielemme yleisimpiä kirosanoja, mutta muuten alapää on edelleen arka asia. Naisen sukuelimistä puhuminen on vaikeaa jo siksi, että hyvää sanastoa on olemassa ihan häviävän vähän: yleensä käytössä ovat aikammottavat kiertoilmaukset, ja usein koko asiasta puhumista vältellään. Vulva ei tietenkään tee kenestäkään automaattisesti naista, mutta aiheen vaikeus ja siitä vaikeneminen taitavat juontaa juurensa naisten seksuaalisuuteen ja ruumiillisuuteen liittyviin käsityksiin niistä jotenkin hämärinä, hävettävinä hommina.

Onneksi avoimuus kuitenkin lisääntyy koko ajan. Ja onneksi positiivista vulvapuhetta tarjoillaan nykyään myös kovissa kansissa – esimerkiksi sellaisessa muodossa kuin tämä kahden norjalaisen lääketieteen opiskelijan, Nina Brochmannin ja Ellen Støkken Dahlin, ihana Vau, mikä vagina! -kirja.

vaumikavagina.jpeg

Yli 300-sivuinen kirja on kerrassaan tuhti tietopaketti, jossa on omat osionsa esimerkiksi sukuelimille, seksille, sukupuolelle, kuukautisille ja ehkäisylle. Lisäksi näiden seassa kerrotaan muun muassa emätinhuuhtelulaitteista, peräpukamista, orgasmeista, endometrioosista, abortista… En ihan heti keksi yhtään tärkeää, sukuelimiin tai seksuaalisuuteen liittyvää juttua, jota kirja ei ainakin lyhyesti käsittelisi.

Tietotulva ei kuitenkaan tunnu uuvuttavalta, sillä kirjoittajat ovat onnistuneet pitämään tekstin faktapohjaisena mutta silti helppolukuisena ja jopa humoristisenakin. Mukana on myös söpöjä, informatiivisia kuvia, jotka havainnollistavat hyvin sen, millaisista osasista ja toiminnoista on kyse.

Yksi paha moka käännökseen on kuitenkin eksynyt, ja siitä on pakko antaa pyyhkeitä. Sukupuolta käsittelevässä osiossa kirjoittajat avaavat kattavasti ja ymmärrettävästi geneettisen, fyysisen ja psykologisen sukupuolen eroja ja yhtymäkohtia, mutta valitettavasti osiossa käytetään transsukupuolisuuden ohella myös termiä ”transseksuaali”. Setan mukaan kyseinen termi on harhaanjohtava ja loukkaava, joten toivon todella, että tämä epäkohta korjataan mikäli kustantaja ottaa kirjasta uusia painoksia (ja toivottavasti ottaa!).

Muuten Vau, mikä vagina! on meinaan pahuksen hieno kirja. Olen viime aikoina karsinut kirjahyllyni sisältöä todella rankalla kädellä, mutta tämä teos saa ehdottomasti jäädä luokseni asumaan. Ja toivottavasti jokainen joskus tavalla tai toisella vulvan kanssa tekemisissä ollut ihminen lukisi kirjan – tietoa kun ei koskaan voi olla liikaa, eikä etenkään näin tärkeän asian ollessa kyseessä.

Sillä tieto on valtaa. Se vaikuttaa siihen, millainen suhde meillä on omaan kroppaamme, millaisia päätöksiä teemme – ja millaisia oikeuksia vaadimme. Kuten Brochmann ja Støkken Dahl esipuheessa kirjoittavat:

”Kun naisilla on hyvät perustiedot elimistönsä toiminnasta, heidän on helpompi tehdä omia valintoja turvallisesti ja itseensä luottaen. Seksuaalisuudesta pitäisi riisua mystisyys, ja naisten pitäisi ottaa kehonsa omistajuus omiin käsiinsä.”

 

Nina Brochmann & Ellen Støkken Dahl: Vau, mikä vagina! Otava 2018. Suomentanut Elina Lustig.

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

 

Jatka lukemista:
vitun kovaa räppiä
vauvareikä: millä nimellä viittaat vulvaasi?
vulvavoimaa: look at this pussy

 

seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.
 

Suhteet Seksi Hyvä olo Kirjat