Mutta toisaalta sitten-blogissa pohdittiin pari viikkoa sitten suurta kysymystä: saako mies kieltäytyä seksistä? Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että miehiin kohdistuu tietynlainen jatkuvan seksuaalisuuden tai halukkuuden paine – samalla tavalla kuin naisiin kohdistuu paine olla olematta liian seksuaalinen, tai ainakaan väärällä tavalla. Kyseessä onkin mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten sukupuolittaminen ja sukupuoliin liitetyt stereotypiat ovat haitallisia ihan kaikille.

On myös totta, että siinä missä naisen seksuaalisuuden monimuotoisuudesta on alettu viime vuosina puhua yhä enemmän, käsitellään miesten seksuaalisuutta yhä edelleen lähinnä vain laasasmaiselta haluun-mutten-saa-yhyy-voi-mua -kantilta. Ehkä tässä olisikin siis seuraava seksimyytti ravisteltavaksi?

Sukupuoliin liitettävät seksuaalisuusodotukset ovaat valitettavasti elossa minunkin korvieni välissä. Otetaan esimerkki: useita vuosia sitten seurustelin miehen kanssa, joka ei lievän masennuksen takia aina kokenut oloaan kovin seksuaaliseksi eikä tämän siten tehnyt jatkuvasti mieli petipuuhiin. Koin asian aika vaikeaksi: oman kumppanin kieltäytyessä seksistä olo oli ei-haluttava ja pieni ääni nalkutti takaraivossa, että ehkäpä vika oli oikeasti minussa. Kun eivätkös miehet halua aina! Niillähän kuuluisi suunnilleen seisoa jos vain samassa huoneessa on nainen! Ja tässä mä nyt oon, tarjoamassa itseäni, eikä kelpaa – oon siis selkeästi susiruma ja muutenkin naisena täysin epäonnistunut!

Lienee sanomattakin selvää, ettei moisista keloista ollut hankalassa tilanteessa hirveästi apua meistä kummallekaan.

Tässä yhteiskunnassa kasvaneina kannamme kaikki näitä stereotypioita mukanamme ja niistä eroon päästäkseen niitä on tietoisesti työstettävä. Omalla kohdallani naisten seksuaalisuus on luonnollisesti tietyllä tapaa helpompi lähestyä, minulla kun on siihen ns. kouriintuntuvaa tuntumaa – näen miten siitä yleensä puhutaan ja tiedän omasta kokemuksesta etteivät stereotypiat ole totta. Miesten seksuaalisuuden suhteen olin kuitenkin vuosia vähän kujalla, kuulopuheiden ja Cosmon kaltaisten lehtien varassa. (Ja mehän kaikki tiedämme millaista sotkua moisten hienojen lähteiden perusteella syntyy, etenkin jos lähdekritiikkiä ei kykene harjoittamaan.) Kesti vuosia ennen kuin löysin itseni sellaisesta vaiheesta ja sellaisesta parisuhteesta, jossa saatoin puhua kumppanini kanssa avoimesti aiheesta – ja ennen kaikkea kysellä kaikenlaisia vähän hölmöjä kysymyksiä. Nykyään tiedän toivoakseni aiheesta jo vähän enemmän, ja olen sen myötä yoivottavasti myös ymmärtäväisempi miesten(kin) seksuaalisuuden monimuotoisuuden suhteen kuin nuorempana olin.

Mutta nämä stereotypiat siis elävät yhä edelleen, niin mediassa kuin meissäkin. Yhä edelleen saan itseni hetkittäin kiinni moisesta laatikkoajattelusta – jos kumppania kiinnostaa vaikkapa koisaaminen enemmän kuin kiksauttaminen, saattaa tämän muka-ikuisten seksihalujen puute saada minut hetkellisesti huolestumaan omasta haluttavuudestani. Pyrin kuitenkin aktiivisesti pääsemään moisista ajatuksista eroon. Miesten ainainen valmius on yhtä haitallinen myytti kuin naisten seksuaalinen passiivisuuskin. Molemmat antavat meille polarisoidun ja mustavalkoisen, kertakaikkisen epätodellisen kuvan seksuaalisuudesta, ja molemmista olisi jo ihan ehdottomasti aika päästä eroon.

Ja sitäpaitsi, jos jotain olen oppinut, on se tämä fakta: kaikkia yli kakskytvuotiaita kiinnostavat joskus unet seksiä enemmän. Stressikilareita siitä ei siis kannata kenenekään vetää.

Millaisia ajatuksia aihe teissä herättää?