Howdy, partner!, tai: Millä termillä viittaat seurustelukumppaniisi?
Merennoita-blogin Huopis pohti pari päivää sitten ikuisuuskysymystä, joka on luultavasti vaivannut paitsi seksibloggareita myös filosofeja jo vuosisatoja. Nimittäin: millä termillä seurustelukumppaniaan tulisi kutsua tästä muille puhuessa?
Huopiksen tapaan minäkin vierastan sellaisia sukupuolittuneita sanoja kuin mies ja poikaystävä. Seurustelukumppanin sukupuolella kun ei useinkaan ole keskustelun kannalta merkitystä ja silloin en myöskään koe sitä tarpeelliseksi korostaa. Tykkään myös ihan hurjasti siitä että kielestämme puuttuvat sukupuolittuneet persoonapronominit, se kun tekee mahdolliseksi puhua ihmisistä heidän sukupuoltaan korostamatta tai siihen edes viittaamatta. Siksi tuntuukin aivan erityisen hölmöltä käyttää tällaisia termejä, joissa sukupuoli tuodaan esille oikein tarkoituksella. Mutta mikä vaihtoehdoksi?
Merennoidan nimeämiskeskustelussa ehdotettu heila-termi on kenties yksi parhaista mahdollisista sanoista, vaikka itse yhdistänkin sen jotenkin enemmän sellaiseen ei-niin-vakavaan heilasteluun, kevyeen tapailuun. Puoliso taas kuulostaa liian viralliselta ja viittaa lisäksi (ainakin minun päässäni) puolisko-sanaan. Ja minähän en ole kenenkään puolisko, vaan ihan kokonainen oma itseni! Seurustelukumppani kuulostaa jotenkin kapulakieliseltä ja kumppani tuntuu vähän tönköltä sekin.
Eivätkä englanninkieliset vaihtoehdot ole paljon parempia nekään. Kuvituksena toimivan postikortin ehdottama this is the person I regularly want to fuck the living daylights out of on muuten vallan mainio, mutta valitettavan hankala ujuttaa normaaliin lauseeseen. Boyfriend puolestaan on sekä sukupuolittunut että kuulostaa ehdottoman esiteinitermiltä. Tunnustan silti käyttäväni sitä aina toisinaan, vähän vastahakoisesti mutta paremman puutteessa. Tulos ei kuitenkaan ole kovin luonnollinen: Hyvä Mies™ totesi kerran, että joka kerta sanan mutistessani hän kuulee sitä edeltävän pienen tauon ja sitten suorastaan näkee lainausmerkit sanan ympärillä. This is my… ”boyfriend”. Ei kuulemma tuntunut kauhean imartelevalta.
Eniten käytänkin englanniksi sanaa partner, sillä se ei tunnu yhtä kankealta kuin suomen kumppani. Ja ennen kaikkea sana mahdollistaa sen, että voin jatkuvasti hihkua ”Howdy, partner!”. Ja mikä tahansa howdy, partner-heitot päivittäisessä elämässä oikeuttava asia on minun mielestäni ehdottomasti hyvä juttu.
Lisäksi niin sanoessani kuvittelen aina näyttäväni suunnilleen näin coolilta:
Jo jutun alkuasetelma on tietysti ihan vinksallaan: KAIKKI NAISET SITÄ ja KAIKKI MIEHET TÄTÄ. “Tietyillä lauseilla voi saada naisen kuin naisen polvet veteliksi”, juttu väittää, ja tällä lainilla päättää kertaheitolla olla piittaamatta sellaisista asioista kuin kulttuuriset erot, persoonallisuuserot, mieltymyserot, ja esimerkiksi sen että kaikki naiset eivät tykkää miehistä. No, whatevör, ihan kuulen kirjoittajan ajattelevan: kaikilla niillä on vagina, joten ihan sama homma siis kaikkien kohdalla. Tietty.