No Sex and the City

18.3.2018 jemina

Voita liput Season Film Festivalille!

Kaikki tietävät Rakkautta & Anarkiaa -leffafestarin, mutta tiesittekö, että R&A:lla on myös ”pikkusisar” nimeltä Season Film Festival? Huhtikuun alussa Helsingissä käyntiin pyörähtävän leffafestari on siitä cool, että sen ohjelmistossa halutaan korostaa tarinoiden ja elokuvantekijöiden monimuotoisuutta. Tänä vuonna tämä näkyy siinä, että puolet festariohjelmiston leffojen ohjaajista on naisia. Se on aika mieletöntä, kun ottaa huomioon miten vaikeaa naispuolisilla ohjaajilla edelleen on: esimerkiksi Suomessa elokuva-alan saamasta julkisesta tuesta naispuoliset elokuvantekijät saavat vain neljäsosan. Tällaisia tapahtumia siis tarvitaan.

Kuva: Season Film Festival

Mahdollisesti tästä monimuotoisuuden painottamisesta johtuen nyt kuudetta kertaa järjestettävän Season Film Festivalin ohjelmistossa onkin valtavasti kiinnostavia leffoja. Keräsin tähän pari omaa tärppiäni festareiden ohjelmistosta – ja kylläpä olikin valikoiminen vaikeaa! Tapanani on yleensä ympyröidä leffafestareiden ohjelmistosta suunnilleen joka toinen elokuva ja sitten potea hirveää stressiä, kun en ehdikään katsomaan niitä kaikkia. Toimikoon tämä tärppilista siis meikäläisellekin muistutuksena siitä, että jos en muuta ehdi, niin jo näiden katsominen riittää.

Ja hei – jos sinunkin tekee mielesi leffaan, lippuarvonnan speksit löytyvät postauksen lopusta.

Professor Marston and the Wonder Women

Angela Robinsonin käsikirjoittama ja ohjaama leffa kertoo Wonder Womanin hahmon syntytarinan. Monet Ihmenaiseen uuden leffan myötä tutustuneet eivät ehkä tiedäkään, että hahmon taultasta löytyy muun muassa bondagefetissejä ja polyamoriaa – what’s not to love! Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo Wonder Womanin kehittäjästä, psykologi William Moulton Marstonista, sekä tämän elämästä polyamorisessa suhteessa kahden Wonder Womanin innoittajana toimineen naisen kanssa. Tämä on pakko nähdä!

PS. Jos mielenkiintosi heräsi, suosittelen tutustumaan myös Wonder Woman Unbound -kirjaan.

Battle of the Sexes

Myös tämä leffa perustuu tositapahtumiin: nimittäin erääseen 1970-luvulla käytyyn tennisotteluun. Kuulostaa aika tylsältä – minä kun en ainakaan ole koskaan piitannut pätkääkään tenniksestä. Mutta. Battle of the Sexes kertoo eräästä ensimmäisistä naispuolisista ammattipelaajista, Billie Jean Kingistä, joka joutui uransa aikana taistelemaan seksismiä vastaan niin tenniskentillä kuin niiden ulkopuolellakin, ja joka tuossa ”sukupuolten taisteluksi” nimetyssä legendaarisessa tennisottelussa sai vastaansa oikean sovinistisian. En ollut itse asiassa koskaan kuullutkaan Billie Jean Kingistä, ja siihen on nyt tultava muutos!

The Breadwinner

Nora Twomeyn ohjaama The Breadwinner oli Oscareissa ehdolla parhaaksi animaatioelokuvaksi, eikä ihmekään, kun tekijäkaartilla on takanaan sellaisia leffoja kuin Song of the Sea ja The Secret of Kells. Tässä elokuvassa päähenkilönä on Parvana, afganistanilainen tyttö, joka joutuu tekeytymään pojaksi elättääkseen perheensä ympäristössä, jossa naisten on mahdotonta elää itsenäistä elämää. Samalla The Breadwinner on tarina tarinoista. Etukäteismateriaalin perusteella leffa on visuaalisesti upea, minkä lisäksi jo pelkkä traileri aiheutti minulle kylmiä väreitä ja ehkä vähän kostuneita silmäkulmiakin.

Violently in Love

Violently in Love on dokumentti tanskalaisesta turvakodista, jonne parisuhdeväkivallan uhrit ovat paenneet pahoinpitelijöitään. Parisuhdeväkivalta on niin valtavan suuri ja tärkeä, vaiettu aihe, josta pitäisi puhua aina vain enemmän ja enemmän, ja siksikin tällaista projektia on aivan pakko arvostaa sekä omilla elokuvavalinnoillaan tukea. Christina Rosendahlin dokkarissa seurataan turvakodin arkea siellä työskentelevien ihmisten kautta ja valotetaan samalla parisuhdeväkivallan kauheaa, edelleen pitkälti sukupuolittunutta todellisuutta.

***

Season Film Festivalin ohjelmisto julkistettiin tosiaan eilen, ja lipunmyynti alkaa ensi viikon perjantaina. Lisäksi Season Film Festival on ystävällisesti tarjoutunut arpomaan tämän blogin lukijoiden kesken kaksi kahden lipun pakettia! Kaksi lukijaa saa siis piletit itselleen ja kaverilleen vapaavalintaiseen näytökseen.

Osallistu arvontaan kertomalla kommenteissa, mikä on paras elokuva, jonka olet viime aikoina nähnyt. Jätä mieluiten kommenttiin myös sähköpostiosoiteeesi (kirjoittamalla se kommenttiisi), sillä siten voittajaan on helppo ottaa yhteyttä. Arvonta suoritetaan perjantaina 23.3. heti aamusta ja voittajat ilmoitetaan samantien, niin että nämä pääsevät buukkaamaan paikkansa haluamaansa näytökseen. Siispä:

Mikä on paras elokuva, jonka olet viime aikoina nähnyt?

jatka lukemista:
netflixin parhaat feminismidokkarit
katso tämä: alias grace

seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

12.3.2018 jemina

Kenen ääni kuuluu mediassa?

Hesari julkaisi naistenpäivänä artikkelin siitä, ketkä pääsevät lehdessä ääneen. Laskujen mukaan Hesarin artikkeleissa viimeisen kuukauden aikana esiintyneistä ihmisistä vain noin 30 prosenttia oli naisia. Kun otetaan huomioon, että sekä Suomen että maailman väestöstä naisia on aika tarkkaan 50 prosenttia, tällainen epäsuhta on itse asiassa todella hurja. Media, jonka tulisi toimia yhteiskunnan peilinä, ei siis päästä kaikkien ihmisten ääniä tasa-arvoisesti kuuluviin, vaan eniten palstatilaa saavat miehet.

Hesari ei myöskään ole ongelman kanssa yksin, vaan kyseessä on systemaattinen vinouma. Kulttuurissamme pääosassa ovat (valkoisten) miesten mielipiteet, elämät ja tarinat – eikä näin ole ainoastaan sanomalehdissä, vaan myös esimerkiksi työpaikoilla, asiantuntijatehtävissä sekä populaarikulttuurissa.

Kuvassa poliitikko Hertta Kuusinen. Fun fact: kun Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkistosta hakee hakusanoilla ”pitää puhetta” ja ”puhumassa”, noin 99 prosentissa kuvista esiintyy vain miehiä, ja lisäksi Kuusinen on ainoa nainen, jonka nimi mainitaan kuvan yhteydessä.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0)

Tiesittekö esimerkiksi, että miehet puhuvat työpaikoilla naisia enemmän? Tai että median käyttämistä asiantuntijoista vain 28 prosenttia on naisia? Asiantuntijoiden kohdalla vinouma on itse asiassa niin paha, että naurattaisi jos ei vituttaisi liikaa. Asiantuntijoiden moniäänisyyttä promoavan Kukan sivuilla kerrotaan tutkimuksesta, jossa kävi ilmi, että vuosina 2008–2014 Ylen ja Hesarin finanssikriisiä koskevien juttujen asiantuntijakommenteista vain 3,4 % oli naispuolisten asiantuntijoiden. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Aalto-yliopiston professori Sixten Korkmanin kommentit muodostivat 10,3 % kaikista asiantuntijakommenteista.

Se, että yksi mies pääsee ääneen kolme kertaa enemmän kuin aiheen naispuoliset asiantuntijat yhteensä (!) kertoo jo aika paljon siitä, kenen mielipiteelle kulttuurissamme annetaan painoarvoa.

Tämä all male panel -tyyppinen ajattelu näkyy myös populaarikulttuurissa. Esimerkiksi parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittaneissa leffoissa miehillä on huomattavasti naisia enemmän repliikkejä. Jopa Disneyn piirroselokuvissa mieshahmot puhuvat naishahmoja enemmän. Näin on myös sellaisissa elokuvissa kuin Pieni merenneito ja Pocahontas, jotka ovat sentään naispuolisen päähenkilön mukaan nimettyjä! Myös kirjallisuuden saralla sama pätee: miesten kirjoittamia kirjoja kustannetaan, arvioidaan ja palkitaan naisten kirjoittamia kirjoja useammin.

Naiset eivät siis yksinkertaisesti saa ääntään tasa-arvoisesti kuuluviin juuri millään yhteiskunnan ja kulttuurin osa-alueella. Äänten epätasa-arvo istuu systeemissämme syvällä. Se voidaan kuitenkin korjata: Hesarissa korjausliikettä on nyt lähdetty tekemään, ja se on älyttömän hieno asia. Samalla myös toisille medioille ja muille toimijoille tarjoutuisi tästä inspiroituneena hyvä tilaisuus tarkastella omaa tonttiaan ja sitä, kenen ääni heidän tuotteissaan kuuluu – ja sitten tehdä jotain asian parantamiseksi.

Matkaa todelliseen moniäänisyyteen on kuitenkin vielä paljon. Sukupuolen lisäksi äänten vinouma kun pätee myös esimerkiksi etniseen taustaan. Koko Hubara on puhunut usein siitä, miten ei-valkoiset ihmiset kuvataan Suomessa usein tietynlaisissa rooleissa: maahanmuuttajina, rasismin kohteina, parhaimmillaan vuoden pakolaisina, jonkinlaisina erityistapauksina. Tämäkin on sellainen asia, jonka tulisi muuttua ja äkkiä.

Ensi viikolla vietetään rasisminvastaista viikkoa. Siinä olisi loistava tilaisuus suomalaisille lehdille alkaa kiinnittää huomiota myös siihen, kuinka suuri osa heidän sivuillaan ääneen pääsevistä ihmisistä on muuta kuin vitivalkoisia kantasuomalaisia. Monikohan media uskaltaisi ottaa tästä ideasta kopin?

Veikkaan, että aika harva. Vaikka ihan jokaiselle luulisi olevan selvää, että meidän kaikkien äänten pitäisi päästä kuuluviin. Mielipiteet, elämäntarinat ja asiantuntijuus kun eivät ole vain valkoisten miesten etuoikeus.

jatka lukemista:
miksi kannatan sukupuolikiintiöitä
luetko naisten kirjoittamia kirjoja?

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.

Puheenaiheet Työ Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta