Trigger warning: seksuaalinen häirintä, ahdistelu

Nämä israelilais-amerikkalaisen ohjaaja Sigal Avinin #ThatsHarassment-videot ovat ihan heittämällä yksi vaikuttavimmista nettikampanjoista, johon olen vähään aikaan törmännyt. Avinin käsikirjoittamat ja ohjaamat public service ad -videot pyrkivät herättämään keskustelua seksuaalisesta häirinnästä. Esimerkiksi työpaikoilla tapahtuvaa häirintää esittävien videoiden kautta tekijät toivovat voivansa auttaa ihmisiä tunnistamaan häirintä helpommin, sanoittamaan tapahtunut ja puuttumaan asiaan. Sillä aivan kuten näissä videoissa, myös tosielämässä häirintä tapahtuu niin usein esimerkiksi leikinlaskun tai kohteliaisuuden verukkeella, että siihen saattaa olla todella vaikeaa reagoida tilanteen vaatimalla tiukkuudella. Tositarinoihin perustuvat videot ovatkin varsin ahdistavaa katsottavaa, niin tunnistettavia niiden kuvaamat tilanteet ovat.

https://www.youtube.com/embed/W794cMGPafA?list=PLrx4fxhgMUObiys_bKnxZjolXV_bCc2GE” width=”560″ height=”315″ frameborder=”0″>

Videot saivat minut muistelemaan useita itse kokemaani tilannetta, joissa on ehdottomasti ollut kyse seksuaalisesta häirinnästä, mutta joissa minä olen jotenkin jäätynyt ja toiminut kuten näiden videoiden naiset: pyrkinyt vain vaihtamaan puheenaihetta, tai nauranut vaivaantuneesti mukana kuin kyseessä olisi vitsi, tai koettanut jatkaa keskustelua aivan kuin kaikki olisi hyvin, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kampanjan tekijät ovatkin puhuneet nimenomaan siitä, miten etenkin monet naiset ovat niin tottuneita erilaiseen häirintään ja ahdisteluun, että se ikäänkuin normalisoituu. Jos jatkuvasti törmää tietynlaiseen käytökseen, sitä saattaa unohtaa kyseessä olevan asia, jota ei todellakaan tulisi sietää, ei koskaan. Jos kukaan muu ei kunnioita itsemääräämisoikeuttani, sitä saattaa unohtaa, että minulla on oikeus omiin rajoihini.

Etenkin tällaisissa täysin normaaleina alkavissa tilanteissa, työpaikalla tai vaikka lääkärin vastaanotolla, reagointi saattaa olla tosi vaikeaa: eihän kyseessä ole satunnainen hyökkääjä, me saatamme selitellä itsellemme, ja eihän se koskettanut minua mitenkään seksuaalisesti, paha oloni on siis varmaankin vain ylireagointia… Cosmopolitanin haastattelussa Avin puhuikin nimenomaan tästä häirinnän ”harmaasta alueesta”, jota sen puoleen tekijät kuin uhritkaan eivät välttämättä aina osaa mieltää häirinnäksi, ja halustaan näyttää nimenomaan tällaisia täysin tavallisina alkavia tilanteita, jotka sitten ikäänkuin nyrjähtävät joksikin ihan muuksi: “I realized that I really wanted to see what sexual harassment was instead of hearing about it and reading about it all the time … There was nothing on it, everything was much more violent, or unreal, but there was nothing that showed the gray area of sexual harassment.”

Kun kulttuurimme suhtautuu naiskroppaan kuin se olisi jonkinlaista julkista omaisuutta, on usein vaikeaa muistaa, että meidän kehomme ovat ihan vaan omiamme.

Toivottavasti mahdollisimman monet saavat videoista ja tällaisista keskusteluista rohkeutta tajuta, että häirintään saa puuttua – että siihen on puututtava, ja tarvittaessa rajustikin. Itse todellakin toivon, että ensi kerralla kun työkaveri kommentoi rintojani, kun tuntematon mies alkaa yöbusissa supattaa minulle pikkutuhmia juttuja, tai kun baarissa joku kouraisee minua takapuolesta, minäkin muistaisin: se on häirintää.

Ja sitä ei todellakaan pidä sietää.

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:Miehen huomiosta on lupa kieltäytyämiehellä ei ole oikeutta naiseensinun kroppasi ei ole sinun

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.