Miten kävi feministisille uudenvuodenlupauksille?
Vuosi sitten päätin skipata perinteiset lupailut laihduttaa/jumpata/syödä superfoodeja/tehdä töitä enemmän kuin ennen, ja tein sen sijaan feministisiä uudenvuodenlupauksia. Kolmesta lupauksestani yksi koski ympärilläni näkemääni seksismiin puuttumista, toinen viihteen naiskuvan huomioimista ja aivan erityisesti naisten kirjoittamien kirjojen lukemista, ja kolmas hitusen armollisempaa suhtautumista itseeni. Nyt, näin vuoden ollessa lopuillaan, lieneekin sitten totuuden hetki: miten näiden lupausten kanssa kävi?
Kaiken kaikkiaan vuosi voitaneen summata sanomalla, että yhden lupauksen kanssa pärjäsin todella hyvin, ja kahden muun kanssa vaihtelevammin.
Ei liene valtava yllätys, että lukutoukalle lupauksista helpoin oli naisten kirjoittamien kirjojen lukeminen. Ynnäsin juuri yhteen vuoden lukemiset ja sain tulokseksi yhteensä 70 luettua kirjaa tai sarjakuvaa, joista 49 oli joko naisen kirjoittamia tai teoksia joiden kirjoittajatiimeihin kuului naisia. Prosentuaalisesti voidaan siis sanoa, että tämähän meni itse asiassa tosi hyvin! Lisäksi olen tulokseen tyytyväinen paitsi numerotasolla, myös siksi, että olen tänä vuonna lukenut todella suuren määrän hyviä kirjoja. Tämä lupaus oli siis ehdoton win-win, jonka kaltaisia voin lämpimästi suositella ihan kaikille. Ehkä peräti joku teistä ottaa tästä ideasta kopin ensi vuodelle?
Mutta sitten ne muut lupaukset.
Myönnän, että seksismiin puuttumisen vaikeus yllätti minut ja pahasti. Tajusin usein vasta jälkikäteen kuitanneeni typerän seksistisen vitsin olankohautuksella tai jättäneeni reagoimatta seksistiseen kommenttiin. Tämä sai minut todella havahtumaan siihen, miten normaaleja tällaiset typerät heitot todella ovat – vuosien saatossa niihin on turtunut niin pahasti, ettei aina edes tajua voivansa myös puuttua asiaan. Lisäksi kohtasin myös sellaisia tilanteita, joissa en kehdannut avata suutani ja alkaa vängätä vastaan; toisinaan taas olin typeristä läpistä niin raivona, että suuttumus sai minulle jauhot suuhun ja jätti kiehumaan sisäisesti, aivan hiljaa.
Tällaisista hetkistä huolimatta on kuitenkin sanottava, että usein myös onnstuin puuttumaan tilanteeseen: huomauttelin sukupuolistereotypisistä argumenteista ja tein reaktiollani selväksi jos jokin vitsi ei todellakaan ollut okei. Usein impulssi avata suuni myös syntyi nimenomaan tekemästäni lupauksesta ja sen muistamisesta. Näin myös sillä kerralla kun puutuin raitiovaunussa tuntematonta naista häiritsevän, päihtyneen miehen käytökseen ja tilanne oli muuttua fyysisesti uhkaavaksi. Kaikki nämä kokemukset, ja aivan erityisesti yllättävät vaikeudet tämän lupauksen kanssa todistivat minulle sen tarpeellisuuden – sekä sen, että seksismiin puuttumista on harjoiteltava, sillä kuin itsestään se tuskin sujuu meistä keneltäkään.
Sama harjoittelun tarve kävi ilmi myös kolmannen lupaukseni kohdalla: lupasin olla itselleni mukavampi, mutta valitettavan usein jumituin vaatimaan täydellisyyttä, hautomaan pettymyksiä ja soimaamaan itseäni niin todellisista kuin kuvitelluistakin epäonnistumisista. Vaikka edistymistä tässä asiassa on hankala mitata, olen kuitenkin kiinnittänyt siihen huomiota vuoden aikana ja myös ihan todella koettanut parantaa tapojani. Kympin tytön valtavaa itsekritiikkiä ja suoranaista julmuutta ei hetkessä kitketä, mutta uskon kuitenkin pärjänneeni asian kanssa hieman edellisvuotta paremmin, ja että edistystä on ilmassa. Tämänkin lupauksen kanssa siis riittää vielä työsarkaa.
Niinpä olenkin päättänyt, etten tule tänä vuonna tekemään uusia uudenvuodenlupauksia. Sen sijaan aion jatkaa huomion kiinnittämistä näihin samoihin kolmeen asiaan: tulkoon vuodesta 2017 vuosi, jona alan sietää seksismiä vielä entistäkin vähemmän, ja luen naisten kirjoittamia kirjoja vielä entistäkin enemmän!
