Oikeus seksiin ja parisuhteeseen tuntuu nykyään olevan jonkinlainen trendiaihe, josta tykätään kohkata eri medioissa säännöllisin väliajoin. Jostain kumman syystä vallalla näyttää olevan käsitys, jonka mukaan meille kaikille kuuluu suhde ja seksiä, niiden puute on valtava vääryys, ja siksi molempia pitäisi jaella vaikka sitten pienellä pakolla. Pelottavinta tässä on se, että miesasiamiesten lisäksi moista paskaa hokevat nyt näköjään myös asiantuntijat – kuten esimerkiksi lääkäri ja seksologi Anneli Kivijärvi, joka pari päivää sitten julkaistussa MTV:n jutussa sanoo, että parisuhteessa kumppanille pitää antaa seksiä aina tämän sitä halutessa. Tämän täysin käsittämättömän näkökannan lisäksi Kivijärvi menee vielä pidemmälle ja julistaa seksistä kieltäytymisen oman haluttomuuden vuoksi oleman kumppanin kiusaamista: “Se on ihan sama, jos paistaisit korvapuusteja ja laittaisit ne lukolliseen, reiälliseen kaappiin. Tuoksu tulisi, mutta et pääse koskemaan.”

Että mitähän vittua. Toinen ihminen ei ole korvapuusti. Toisen ihmisen keho ei ole korvapuusti. Toisen ihmisen seksuaalisuus ei ole korvapuusti. Vaikka seksi onkin kivaa, se ei ole kulutettavaksi valmistettu hyödyke, eikä se missään nimessä ole jonkinlainen yleismaailmallinen ihmisoikeus, joka kaikille on taattava. Kenelläkään ei ole jonkinlaista automaattista oikeutta seksiin – ei edes puolisoilla toisiltaan.

Meistä suurin osa toivonee seksiä suhteeltaan, ja se on ihan okei. Oikeutta siihen meillä ei kuitenkaan ole. Aivan kuten treffit eivät ole lupaus seksistä, sitä ei ole myöskään pitkä parisuhde. Kukaan ei allekirjoiteta sopimusta, jossa luvataan hoitaa oma osuus kotitöistä ja harrastaa seksiä kolme viiva viisi kertaa viikossa. Koko oikeus seksiin -keskustelussa on mielestäni ikäviä kaikuja ajasta, jolloin esimerkiksi raiskaus avioliitossa ei ollut lain mukaan mahdollista. (Tiesittehän, että avioliitossa tapahtuva raiskaus kriminalisoitiin Suomessa vasta vuonna 1994?) Moisen menneisyyden muistelu on sellainen tie, jolle ei pidä lähteä ollenkaan, ja “oikeus seksiin” on sellainen sanapari, jonka käyttö ei koskaan ole perusteltua. Edes oman kumppanin kanssa ei ole pakko panna jos mieli ei tee.

Olen toki Kivijärven kanssa samaa mieltä siitä, että jos itsellä on seksuaalisia haluja ja kumppanilla ei, se tuntuu usein tosi ikävältä. Seksittömyys parisuhteessa voi olla hyvin todellinen ongelma. Itse väittäisin haluttomuuden kuitenkin olevan yleensä oire jostakin toisesta ongelmasta, jonka syitä kannattaisi lähteä selvittämään. Minulla on myös aiheesta kokemusta, sillä elin itse taannoin parisuhteessa miehen kanssa, jota seksi ei kiinnostanut. Taustalla oli monenlaisia muun muassa mielenterveyteen liittyviä seikkoja, eikä se suhde itsessäänkään tainnut ihan kondiksessa olla. Kumppanin kiinnostuksen puutetta oli vaikeaa käsitellä. Oloni oli usein torjuttu ja se vaikutti negatiivisesti myös itsetuntooni. Mutta. Ja tässä seuraa se suuri mutta – se kohta, jossa Kivimäki menee mielestäni todella vaarallisella tavalla vikaan. Miten ihmeessä tuota kuvailemaani tilannetta, sitä parisuhdetta ja miehen haluttomuuden taustalla olevia ongelmia, olisi parantanut se, että olisimme harrastaneet seksiä vähän väkisin?

Minä väitän, että ei mitenkään. Oikeastaan päinvastoin: haluttomuuteen johtaneet syyt todennäköisesti vain pahenisivat pakkopullaseksistä. Parisuhteeseenkin kasaantuisi vain lisää jännitteitä ja stressiä. Niinpä Kivijärven tarjoama ratkaisu, siis seksin harrastaminen hampaat irvessä haluttomuudesta huolimatta, on mielestäni lähinnä vahingollinen. Pakkoseksi hoitaa ehkä oiretta, mutta ei ongelman syytä. Sellainen ei korjaa mitään, vaan todennäköisesti rikkoo vain enemmän.

Kivijärven haastattelun kaltaisissa haluttomuudesta syyllistävissä keskusteluissa unohdetaan myös se, että haluttomuudesta kärsivä osapuoli tosiaan usein kärsii tilanteesta itsekin. Eivät he tahdo kiusata kumppaniaan – usein he haluaisivat haluta. Mutta halu ei herää pakolla. Sitä ei voi väkisin vääntää esiin, kuten Kivijärvi tuntee kuvittelevan. Hänen mukaansa tuntuu “hirveän hassulta, että joku ei ollenkaan halua harrastaa seksiä oman kumppanin kanssa avioliitossa. Pienellä teolla se koko elämä sujuisi paljon paremmin.” Näin voi puhua ainoastaan ihminen, jolla ei ole kokemusta esimerkiksi seksuaalisuuteen vaikuttavista mielenterveysongelmista, halut latistavasta lääkityksestä tai mistä tahansa libidon lannistavasta henkisestä tai fyysisestä seikasta, oli kyse sitten stressistä, sairaudesta, kivuista, tai vaikka parisuhteesta joka on onneton. Näin voi puhua ainoastaan ihminen, jolle seksi ei ole koskaan ollut ongelma millään tasolla. Ja minusta on helvetin surullista minä tulen ihan helvetin vihaiseksi siitä, että seksologi paitsi tuomitsee haluttomat ihmiset kumppaninsa kiusaajiksi, myös puheillaan painostaa ihmisiä harrastamaan seksiä silloin kun he eivät sitä halua.

Seksuaalisuus on meistä monelle todella arka ja vaikea asia. On niin vaikeaa tehdä kaikki oikein: sitä kun pitäisi olla aina seksikäs mutta mieluusti ei liian seksuaalinen; seksiä pitää kuitenkin harrastaa usein ja paljon, mutta vain tietynlaisissa suhteissa; ja kun sitten sekstataan, sen pitäisi mieluiten tapahtua eksoottisissa paikoissa ja jännittävissä asennoissa, huolimatta siitä että oikeasti meistä suurinta osaa lähinnä vain väsyttää työpäivän jälkeen. Se, että seksuaalisuuden asiantuntija vielä vertaa ihmisen kehoa ja seksuaalisuutta hyödykkeeseen, josta pitäisi jotenkin vaivatta jaella sitä haluavalle, ei todellakaan auta ketään suhtautumaan seksiin terveellä ja mutkattomalla tavalla. Ja mikä vielä pahempaa, se ei myöskään auta ratkaisemaan haluttomuuden taustalla mahdollisesti vaikuttavia todellisia ongelmia.

Seksiä ei ole pakko harrastaa kenenkään kanssa, ei edes oman kumppanin. Vastaavasti seksittömään suhteeseen ei myöskään ole pakko jäädä. Jos haluttomuus kuitenkin vaivaa, siihen on oikeus etsiä apua ja sitten työstää ongelmaa yksin ja yhdessä omaan tilanteeseen parhaiten sopivalla tavalla. Mutta meistä kukaan ei todellakaan ole joku vitun korvapuusti.

jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:Miehellä ei ole oikeutta naiseenMiehen huomiosta on lupa kieltäytyä