Feministit pilaavat kaiken, nyt ja aina

Julkisen keskustelun seuraamisesta on viime aikoina taas kerran saanut sellaisen kuvan, että kaikki on feministien syytä. Ne mokomat pilaavat kaiken: ensin ne eivät huoli ketä tahansa miestä, sitten ne eivät ymmärrä synnyttää tarpeeksi lapsia tähän maahan vaan itsekkäästi halajavat koulutusta ja uraa, ja sitten koettavat vielä kieltää lapsilta sukupuolen. Voi kauhistuksen kananhäkki! Jälleen erään tasa-arvopyrkimyksiä suunnilleen kaikesta syyttävän nettijutun jälkeen päädyin sattumalta sivustolle, jolle oli koottu reilun sadan vuoden takaisia propagandajulisteita, joilla vastustettiin ensimmäisen aallon feministejä, äänioikeutta vaativia suffragetteja. Ja kas – yllättävän monet näiden julisteiden asenteista tuntuvat olevan vallalla yhä edelleen.

0.jpg

babies1.png

Kuten niin monissa nykykeskusteluissakin usein muistetaan mainita, myös näissä julisteissa korostetaan kerta toisensa jälkeen sitä miten feministit laiminlyövät miehet ja lapset – eli käytännöllisesti katsoen kaiken mikä naikkosen elämässä voisi olla tärkeää. Hyödyttömät luuskat! Epäonnistuvat elämänsä tarkoituksessa, epäonnistuvat naisina! Monet näistä julisteista ovat nykyihmisen näkökulmasta aika humoristisia ja on vaikea kuvitella kenenkään koskaan ottaneen niitä vakavasti… Mutta kun asiaa oikein ajattelee, niin eikös samoista asioista puhuta yhä edelleen? Lapsettomuuden valinneet naiset joutuvat puolustelemaan itsekkääksi kutsuttua elämäänsä. Uraa luovat äidit saadaan potemaan syyllisyyttä siitä, että he eivät vietä kylliksi aikaa lastensa kanssa. Kotona ei koskaan tunnu olevan kyllin siistiä ja se lehtien kiiltävistä kuvista katseleva Täydellinen Nainen on tavallisen elämän kiireissä kertyvien pyykkivuorten keskellä pelkkä saavuttamaton, jatkuvaa syyllisyyden tunnetta aiheuttava unelma.

Pahoin pelkään, ettemme tosiasiassa olekaan päässeet yhtä pitkälle näiden julisteiden maailmankuvasta kuin ehkä tahtoisimme ajatella.

Siinä missä monet näistä julisteista ovat nykyihmisen näkökulmasta aika höhliä, monissa myös kuvataan suoranaista väkivaltaa näitä oikeuksiaan vaatineita naisia kohtaan – sillä tokihan nainen, joka ei tajua paikkansa olevan kotona ja turpa rullalla, ansaitsee köniin. Näitä julisteita en viitsinyt laittaa tähän esille, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esittelevää kuvastoa kun on medioissamme muutenkin ilmi oikein runsaasti (kuten esimerkiksi Minna Mänttäri pari päivää sitten terävästi havainnoi rikossarjoista kirjoittaessaan). Tuntuu aika masentavalta tajuta, että samanlaista politiikkaa harjoitetaan yhä edelleen mitä julkisesti ja avoimesti feministisen position ottaviin naisiin tulee: aikaa on kulunut vaikka kuinka, mutta nykyäänkin tappo- ja raiskausuhkaukset alkavat lennellä suunnilleen sillä hetkellä kun nainen kehtaa julkisesti esittää mielipiteen.

babies.png

Ja ne julisteet, jotka eivät mässäile väkivaltahaaveilla, kuvaavatkin sitten sitä miten kamala kohtalo odottaa miestä, joka on päästänyt vaimonsa lipsahtamaan feministiksi. Sitähän saattaisi joutua vaikka pyykkäämään! Tai pitelemään vauvaa! Eihän sellaista voi kukaan kestää.

Feministien syytä kaikki, saatana.

 

Kuvat: Dangerous Minds

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta

Loving

En ehkä koskaan pääse yli siitä ihanasta faktasta, että pariskunta, jonka ansiosta Yhdysvalloissa mustien ja valkoisten väliset avioliitot kieltävät lait julistettiin perustuslain vastaisiksi, oli nimeltään niin kovin osuvasti Loving. Mildred ja Richard Loving taistelivat oikeudestaan rakastaa ja avioitua aikana jolloin vääränlaiseksi katsotun ihmisen rakastamisesta saattoi joutua vankilaan – ja nyt heidän tarinansa on tulossa valkokankaalle.

loving.jpg

Kuva: Focus Features / IMDB

Loving vastaan Virginia -oikeusjutun aloittaneen pariskunnan tarina sai minut kyynelehtimään jo muutama vuosi sitten siitä ensimmäistä kertaa kuullessani, ja voin vain kauhulla kuvitella millainen reaktioni Loving-elokuvaan tulee olemaan. Leffa tulee todennäköisesti olemaan ihan täyttä nyyhkyjuhlaa, mutta menköön – kyseessä on historiallinen, upea tarina siitä miten rohkeat yksilöt voivat muuttaa maailman epäoikeudenmukaisuuksia. Toivon Lovingien tarinan ja toimien rohkaisevan ihmisiä tällaiseen kyseenalaistamiseen ja taisteluun yhä edelleen: epätasa-arvoisia avioliittolakeja kun on valitettavasti edelleen ja muitakin epäoikeudenmukaisia lakeja riittää vaikka muille jakaa.

Tässä alla vielä Yhdysvalloissa ensi kuussa ensi-iltaan tulevan elokuvan traileri katseltavaksi heille, jotka haluavat raivostua maailman epäoikeudenmukaisuudesta ja ihmisten typeryydestä, mutta samalla myös herkistyä siitä miten (ainakin toisinaan) rakkaus voittaa. En valitettavasti onnistunut löytämään netistä tietoa siitä tuleeko leffa elokuvateattereihin myös Suomessa, mutta länsinaapuriimme se saapuu IMDB:n mukaan alkuvuodesta. Sormet ristiin, että se päätyy myös meille asti!

Jos haluat lisätietoa Lovingeista ja heidän tapauksestaan, lue esimerkiksi tämä NPR:n artikkeli.

 

Rakkauden tulee olla tasa-arvoista.

Suhteet Rakkaus Leffat ja sarjat Suosittelen