Mitä saa haluta?
Oletko koskaan miettinyt, miksi haluat sängyssä sitä mitä haluat? Tai miksi et halua jotakin muuta? Seksuaalinen halu on siitä kiinnostava juttu, että kyse on henkilökohtaisesta elämästämme ja mieltymyksistämme, mutta samalla halujamme hallitsevat monenlaiset normit. Ne säätelevät sitä, minkä ajattelemme olevan sallittua. Esimerkiksi seksifantasioiden suhde ihmisen todellisuuteen ja ympäröivään yhteiskuntaan on valtavan mielenkiintoinen asia, samoin kuin se, mitä koemme saavamme haluta. Ja juuri sitä kysymystä tutkii, provokatiivisella ja suoranaista epämukavuutta aiheuttavalla tavalla, Essi Tammimaan romaani Isän kädestä.
Isän kädestä kertoo Ruutista ja Luukaksesta, jotka tapaavat ja rakastuvat ja menevät naimisiin. He elävät yhdessä ja harrastavat seksiä… ja sitten jossain vaiheessa Ruutin mieleen hiipii ajatus siitä, mitä hän ehkä tarvitsee. Ja kun se mitä tarvitsee ja haluaa on jotakin sellaista, minkä usein ajatellaan olevan kiellettyä, ihminen joutuu luotaamaan omaa itseään ja omaa seksuaalisuuttaan varsin syvältä.
Kun Ruut alkaa tajuta olevansa kiinnostunut alistetuksi tulemisesta, hän ihan säikähtää. Onko se luvallista?
“Ruut hengittää pinnallisesti peittääkseen järkytyksensä, kieltääkseen sen itseltäänkin. Ei voi antautua ottamaan henkeä vatsanpohjasta asti, kun ei tiedä, mitä sen mukana ryöpsähtää. Hän listaa asiat, jotka ovat soveliaita, joihin hänellä on lupa tutustua: uudet asut, asennot, reiät (mutta vain Ruutin, se on huomioitava). Kokeiluun eivät kuullu leikkimiset, joilla ei ole suuntaa. Leikkiminen ei sovi siihen, mitä tapahtuu miehen ja naisen välillä. Vain tietyt ruumiinosat saavat osallistua. Vain tietyt välineet. Porno on heidät roolittanut, eikä maailma tarjoa paljon laajemmin mahdollisuuksia. Se olisi huvittavaa, jos se ei olisi niin totista.”
Tietynlaisten halujen tajuaminen voi järisyttää, sillä seksuaalisuutemme kietoutuu myös muuhun olemiseemme, omaan persoonaamme ja jopa poliittisiin näkemyksiimme. Tästä kertoo sekin, että feministipiireissä keskustellaan yhä toisinaan siitä, onko nainen huonompi feministi jos haluaa alistua miehelle sängyssä.
Tämä teema tulee esiin myös Tammimaan kirjassa: kun Ruut ehdottaa, että voisi palvella Luukasta tai esimerkiksi odottaa tätä alasti eteisessä työpäivän jälkeen, Luukas kauhistuu. “Eiks se olis tosi epäfeminististä? Eiks just siitä ole taisteltu eroon tässä viimeiset vuosisadat?” Mutta kuten Ruut sanoo: “[O]nhan se feminististä, jos mä haluun sitä.”
Ruut nimittäin haluaa alistua. Ja myöhemmin hän ymmärtää haluavansa vielä jotain lisää: hän haluaa olla pikku-Ruut, jota Isi alistaa.
Tämä aihe, Ruutin löytöretki omiin fantasioihinsa ja se mitä sieltä löytyy, tekee Tammimaan romaanista monella tavalla varsin hankalaa luettavaa. Usein teksti ihan irvistytti ja välillä kirja teki mieli jättää kesken. Yksi kirjan suurimpia ansioita on kuitenkin juuri tämä tapa, jolla se tekee lukijan tietoiseksi omista reaktioistaan ja käsityksistään siitä, millainen halu on soveliasta.
Romaani sohiikin todella tehokkaasti näihin usein kyseenalaistamattomiin normeihin ja pakottaa pohtimaan niitä tavalla, joka ei välttämättä ole helppo eikä mukava. Mutta pohdittua niitä kyllä tulee, ja jo pelkästään sen takia romaania voi suositella kaikille.
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
Jatka lukemista:
viikon kirja: vau, mikä vagina!
luetko naisten kirjoittamia kirjoja?
seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.
