Perjantain piristys, tai: Pillua aloittelijoille

Kuulostaisiko kummalta, jos sanoisin että tätä perjantaita piristää pillu? No, näin se vain on. Taustaksi kerrottakoon, että kuluneiden viikkojen aikana netissä on käyty klikkaussotaa, jossa selvitettiin mikä eri ohjaajien lyhyistä dokumenttielokuvista saa eniten klikkauksia. Oma suosikkini viidestä ehdokkaasta on ehdottomasti tämä Reetta Aallon Pillua aloittelijoille-niminen opetuselokuva, jossa yhdistyvät tärkeä aihe ja ihana, pirteä kuvakieli!

Tämänkaltaiset proggikset ilahduttavat minua erityisesti, sillä niin 2010-luvulla kuin ollaankin, naisten sukuelimistä ja nautinnosta puhutaan edelleen aika vähän. (Seksivinkkejä on toki lehdet täynnä, mutta niistäkin valtaosa keskittyy miehen miellyttämiseen pillusta puhumisen sijaan.) Hurraa siis Reetta Aallolle videoineen!

Ja toisellekin hurraahuudolle taitaa pian olla tilausta: tänään päättyvän klikkaussodan virallista lopputulosta ei ole vielä julkistettu, mutta Facebook-sivulla listattujen tulosten perusteella näyttää siltä, että Pillua aloittelijoille on voittamassa kisan ihan kirkkaasti. Pillulla on yli 182 000 klikkausta, siinä missä seuraavalla sijalla oleva Valtaoja paljastaa-video on kerännyt siitä vasta vähän reilu puolet, hieman yli 92 000 klikkausta. Siispä onnittelut pillulle!

 

Mikä teitä ilahduttaa tänään? Spread the love – postatkaa kommenttiboksiin kaikki hyvät linkit, biisit, kirjat ja kissanpentukuvat!

Kommentit (11)
  1. Asiallinen pätkä!
    Laitoin linkin eteenpäin teiniHipille (herra 17vee) alakommentilla ”saa jakaa kavereillekin”.
    Ennenkin on keskusteltu siitä, kuinka pornoleffat/-lehdet eivät todellakaan anna todellista kuvaa siitä mistä nainen kiihotuu tai kuinka naista käsitelllä, mutta tämä filmi avaa asiaa konkreettisesti, ainakin fyysiseltä puolelta.
     

    1. Jee, hienoa että video pääsee valistuskäyttöön sellaiselle ikäryhmälle, jolla on moiseen tarvetta! Tällaisia tarvittaisiin tosiaan enemmänkin, vastapainoksi sille pornomaailmalle jonka keskellä valitettavan monet nuoret taitavat nykyään kasvaa ja josta he seksioppinsa ammentavat.

  2. Aivan ihana video! 😀 Kiitos linkkauksesta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *