Aika juoksee!

Oh wow! Edellisestä postauksesta onkin ehtinyt jo vierähtää yli seitsemän kuukautta, mutta kukapa näitä laskee. Kai se kertoo siitä, että on tullut vietettyä niin paljon aikaa ympärillä olevien ihmisten kanssa, ettei aikaa läppärille ole yksinkertaisesti ollut… Joten pikakelataanpa nämä menneet kuukaudet, että päästään tähän päivään.

Cairns. 

Majoituin Summerhouse backpackers hostellissa yhteensä 228 tai 229 yötä, en ole itsekään enää aivan varma, mutta sen verran kauan kuitenkin, että mun mainittiin jo kuuluvan hostellin kalustoon. Onneksi en kuitenkaan ollut ainoa, joka päätyi hostellille pidemmäksi aikaa lusimaan. Ja reissaajathan aina tulee ja menee, osa nukkuu yön yli, osa pysyy vähän pidemmän aikaa ja osa pienen ikuisuuden. Mä olen loppujen lopuksi hyvin iloinen, että pysyin pienen ikuisuuden, koska tätä kirjoittaessa en voi kuin hymyillä kaikille niille muistoille, jotka mieleen tulvii.

Hostellilla työskentelin majoitusta vastaan melkein koko sen ajan, mitä siellä vietin. 12 tuntia viikossa alkuun aamusiivousta tehden ja parin kuukauden jälkeen vaihdoin housekeepingiin. Kaikki siivoushommat oli mun mielestä ihan peruskauraa, mutta loppua kohden huomasi itsekin, kuinka mielenkiintoa ei riittänyt työskennellessä enää mihinkään. Olipahan kuitenkin kokemus. Ja ainakin imurointi on mun mielestä edelleen kivaa. Tästä lähin pyrin kuitenkin pitämään huolen, että reissatessa on aina sen verran rahaa taskussa, että saa majoitustöille sanoa nounou… Hahah niinhän mä luulen!

Siinä samalla ehdin työskennellä melkein viisi kuukautta paikallisessa baarissa, jossa oli melkein yhtä kotoisaa, kuin Hämeenlinnan Virvelinrannassa. Kaikki työkaverit olivat aivan huikeita, ja asiakkaat olivat pääsääntöisesti (mukavia) paikallisia, yhtäkään reppureissaajaa en ainakaan itse nähnyt. Aivan huikea paikka. Vahva suositus, jos koskaan satutte Cairnsiin tulemaan, niin käykää The Bungalow hotellilla. Tässä linkki heidän kotisivuille; https://www.bungalowhotel.com.au/home.html

Mites sitten se vapaa-aika? Ainakin se kului aina liian äkkiä. Ensinnäkään, en varmaan eläessäni ole ostanut niin montaa erikoiskahvia, mitä Cairnissa join viikoittain. Ja ihan vain tiedoksi, chai latte on päätynyt takaisin minun lemppariksi. En myöskään ole ikinä syönyt niin usein ulkona, mitä söin näiden kahdeksan kuukauden aikana. Eli jos joku haluaa tietää kaupungin parhaat vegeburgerit tai kanasalaatit, niin multa löytyy kokemusta about melkein jokaisesta ravintolasta Cairnsissa, laita vain rohkeesti viestiä!!!

Ja sittenhän me juhlittiin. Jos jotain tehtiin hostellilla, niin juhlittiin. Jollain oli aina syntymäpäivä, tai nimipäivä, tai lähtöpäivä, tai itsenäisyyspäivä, tai hospo -ilta, tai muuten vain hyvä päivä. Aina löytyi syy juhlia. Ja juhlittiin me myös Suomen MM-kultaa, suomalaisten ja ruotsalaisten järkkäämää juhannusta… Ihan kaikkea mahdollista. Ja NAAMIAISIA! Niitä löytyi kyllä joka päivälle. Jos ei omalta hostellilta, niin varmasti muilla hostelleilla tai baareilla oli omat teemabileensä. En myöskään tähän mennessä elämääni ole koskaan kahdeksan kuukauden aikana huuhtonut niin paljoa alkoholia alas kurkustani. Lukematon määrä siiderikannuja. Viinilasillisia, viinipulloja. Saati vodkasoodia limellä. Huhhuh.

Kaiken syömisen ja juomisen jälkeen jäi vielä aikaa käydä kaupungilla ja puutarhoilla kävelyillä. Varsinkin keskustan puistoista löytyi hyviä lueskelupaikkoja, sillä välillä oli pakko päästä pois hostellin aitojen sisäpuolelta. Työmatkojen nopeuttamiseksi hankin itselleni myös Kmartista 150$ pyörän, jolla oli kiva kruisailla rantakadulla auringonlaskun aikaan.

Usein viikonloppuisin oli myös kaikennäköisiä spessutapahtumia, ja pääsin mäkin töiltäni ainakin pariin häppeninkiin osallistumaan. Ensimmäisenä taisivat olla Gilligansin vuosittaiset Sinner’s Ballit, ja ne eivät olleet seksimessut, mutta voin kertoa, että roisimpia juhlia en ole varmaan koskaan nähnyt. En ainakaan Australiassa. Sitten olivat Cannon Parkissa Horse racet, jonne reppureissaajillakin oli mahdollisuus päästä superhalvalla. Ja mehän mentiin. Onneksi korjasin myös tämän epäkohdan aka halvan sisäänpääsylipun kuluttamalla 1) monta sataa  dollaria asuuni ja 2) muutaman sata dollaria vedonlyöntiin, josta en voittanut penniäkään. Mutta kokemusta rikkaampana tämänkin jälkeen, ja ainakin opin, että paikalliset heppakisat eivät ole minun lompakkoani varten. Kävin myös elämäni ensimmäisessä rugby -ottelussa, ja pakko todeta, että siinä on kyllä mielenkiintoinen laji. En oikeastaan ymmärtänyt siitä mitään, ja onneksi oltiin vippilipuilla niin tyydyin pelin sijaan nauttimaan pöydän antimista.

Mä olen ihminen, jonka on helppo löytää uusia kavereita ja senkun alkaa höpöttää, niin aina joku löytää tiensä sun kanssa keskustelemaan. Varsinkin kun innostun selittämään niin en edes itse tajua, että kieli vaihtuu takaisin suomeen ja yleensä vasta tarinani loputtua joku kehtaa sanoa, että ”Anteeksi mutta ei me ymmärretty mitään, kun sä taisit puhua suomea”. Ja tämä tapahtui hyvin monta kertaa. Sainpahan ainakin lisäaikaa olla äänessä, hahah.

Päällimmäisenä jäivät kuitenkin mieleen tapaamani ihmiset. Kaikki ne suomalaiset, joihin sain tutustua tällä puolen maailmaa. Jep, suomalaiset, hullua!! Monet reissaajat sanoivat, etteivät olleet koskaan nähneet suomalaisia ja parhaillaan meitä taisi hostellilla olla 15 samaan aikaan.

Ja kaikki ne monet, monet muut valloittavat tyypit jutuillaan, nauruillaan, tavoillaan, ruuillaan ja kaikella muulla mahdollisella… Kaikista niistä lukemattomista kansallisuuksista (suurin osa tietysti saksalaisia ja ranskalaisia). Erityisesti ne huipputyypit,joiden kanssa ehti saman dormin jakaa pidemmän aikaa ja ne kohtalotoverit, jotka asustelivat hostellilla ikuisuuden. Kuinka aina löytyi joku, joka oli valmis lohduttamaan, jos sua suretti, tai nauramaan sun kanssa kaikille niille mokille, mitä olit sinä päivänä töissä tehnyt, jos sulla oli sydänsuruja, niin kaikki oli tsemppaamassa. Koskaan ei tarvinnut katsoa leffaa yksin, aina oli joku tulossa ottamaan aurinkoa sun kanssa, jos halusit hypätä keskustaan menevään shuttlebussiin, niin aivan varmasti joku tuli sun kanssa.

Oli hienoa kokea, kuinka ajan kuluessa hostelli muuttui kodiksi, ja kaikki ne tuntemattomat kasvot perheeksi. Ja vaikka olenkin vielä reissullani, en malta odottaa että pääsen matkustamaan kaikkiin mahtaviin paikkoihin, joiden olemassaolosta en välttämättä aiemmin edes tiennyt.

Tässä pieni pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä niin pitkässä, mutta kuitenkin niin lyhyessä ajassa ehti tapahtua. Nythän olen ehtinyt Cairnsista jo kauas pois… 90 kilometrin päähän Innisfailiin. Reilun 7000 asukkaan kylään, joka tuntuu hetkittäin pienemmältä paikalta kuin Äkäslompolo. Olen täällä tekemässä farmitöitä toisen vuoden viisumiani varten, ja neljästätoista viikosta on jäljellä enää kaksitoista!!! Palataan farmihommiin seuraavassa postauksessa!

-Sara

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *