Bye bye Suomi!

Lähteminen on  ollut mulle iät ja ajat helppoa. Aina on löytynyt asioita joiden perään lähteä; on ollut koulu- ja työpaikkaa, ystäviä, potentiaalisia poikkisehdokkaita, halu nähdä uusia kaupunkeja ja tutustua uusiin ihmisiin, hypätä tuntemattomaan ja niin edelleen, näitä kyllä löytyy.

 Mitä taas reissaamiseeni tulee, suunnittelemattomuus on mulle kaiken perusta. En ole koskaan suunnitellut yhtäkään lomamatkaa tai pidempää reissua etukäteen. Enkä haluaisikaan suunnitella, koska tämä toimii mulla näin oikein hyvin. Suunnittelemattomuus on mulle osa sitä vapauden tunnetta, mitä reissuiltani kaipaan. Tituleeraisin itseäni siis hyvin vahvasti extempore -lähtijäksi.

Tämä lähtö oli kaikilla mahdollisilla tavoilla erilainen. Vaikka hyväksytty viisumihakemus kolahti sähköpostiin huhtikuun alussa 2018, kesti tarkalleen 358 päivää päästä lähtemään. Hyväksytty viisumipäätös kutitti vatsanpohjassa, mutta tuntui samalla kaukaiselta ajatukselta. Se toi ainoastaan varmuuden siitä, että Australiaan ollaan lähdössä, tai ainakin maa olisi valmis vastaanottamaan minut.

Oli siis vuosi aikaa suunnitella ja kerryttää matkakassaa. Siis olisi ollut vuosi aikaa suunnitella ja kerryttää matkakassaa. Kyllä mä ostin Lonely Planetin uusimman painoksen Australia -oppaasta, luin netistä aussiaiheisia blogeja ja kyselin ystäviltä vinkkejä sekä sain yhden Powerpoint -presentaation(!!!). Tähän se suunnittelu taisi sitten jäädäkin. Ennen lähtöä kiinnosti huomattavasti enemmän järjestää kivat läksiäiset. Ja aiii että, kivat niistä tulikin (kiitos vielä kerran kaikille, jotka paikalla olivat!). Rahaakin kertyi matkakassaan yllättävän paljon siihen nähden kuinka hyvä säästäjä olen.

Jännittävin osuus oli kotoa lähteminen. Olin ajatellut, että lähden saman kaavan mukaan kuin aina ennenkin, käyn sanomassa kaikille heipat ja that’s it! Mutta itku yllätti minutkin. Ja vielä yöjunassa Kolarista kohti Etelä-Suomea sain hysteerisiä itkukohtauksia, joita kanssamatkustajat taisivat välillä vähän ihmetellä. Lupaan, että ne olivat ilon kyyneliä. Ihan jokainen. Vaikka istuinkin junassa kasvot litimärkänä suupielet alaspäin. Niin silti.

Helsinki-Vantaalta koneen noustessa ilmaan tiesin tehneeni täysin oikean päätöksen. Tai ainakin tuli tunne, että juuri näin mun pitikin tehdä. Ja taisi sielläkin vielä vähän itkettää. Onnesta. Ja ilosta. Yläilmoissa yön pikkutunteina tilattu skumppa buustasi mieltä vielä kummasti korkeammalle.

Samoin mun matkaseura, ei voisi parempaa olla. Täytyy jo tähän väliin mainita, että meillä on entuudestaan hauskoja reissuja takana, enkä malta odottaa mitä kaikkea tämä tuo tullessaan.

48 tuntia matkustusta Helsingistä Perthiin ei kuitenkaan ollut aivan niin herkullista, mitä toivottavasti kukaan ei olettanutkaan. Onneksi jetlagista toipui kohtuu nopeasti. Muutama päivä tuli nukuttua aika pitkiä yöunia. Eli siis ehkä viikon. Siis todella pitkiä yöunia. Ja sen jälkeen on lähinnä hoidettu pakollisia asioita ja keskitytty tärkeimpään, eli lomailuun.

Kaksi ensimmäistä viikkoa pyörittiin ympäri Perthiä ja eilen laskettiin rinkat tukevasti cairnsilaisen hostellin lattialle.

Tästä tämä seikkailu pikkuhiljaa alkaa!

-Sara

Kommentit (4)
  1. Harri ja Bua
    16.4.2019, 04:29

    Hei !
    Siis vähäks oon kade 😉 kaikkea hyvää teille ja mahtavaa seikkailua ”sinne minne tuuli kuljettaa” 🌸

    1. Kiitos🤩 eiköhän tästä hyvä seikkailu saada aikaiseksi!🌞

  2. Itse tulin Australiaan tarkoituksena olla vain vuosi.. Tämän vuoden lopulla tästä tulee jo kahdeksan vuotta 🙂 Onnea reissuihin.

    1. Eikä! Ihan huippua🌞 Kiitos, tästä tulee aivan mahtava matka!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *