Kuukausi sitten meillä oli edessä viimeinen yö Suomessa, ja mieli odottava, haikea, ja ehkä vähän jännittynytkin. Muutto tänne Mijakseen meni suunnitelmien mukaan, eikä oikein mikään isompi asia ole tullut yllätyksenä. Asumme hieman ahtaammin kuin Suomessa, viralliset asiat sujuu tosi hitaasti, ja kieli tuottaa vaikeuksia, mutta me ollaan mielettömän onnellisia täällä jo nyt.

On ihanaa voida tähän aikaan vuodesta lähteä aamulenkille shortseissa ja t-paidassa. On ihanaa kun aurinko paistaa melkein aina, ja ihmiset tervehtii hymyillen meitä tuntemattomia. Täällä sateinenkaan päivä ei ole tasaisen harmaa, vaan sade tulee ja menee, ja sitten aurinko paistaa taas. Liikenteeseenkin alkaa jo tottua. Se on minun silmissä edelleen loppumaton kaaos, mutta hallittu sellainen. Ja täällä tulee liikuttua ulkona tosi paljon enemmän kuin olen Suomessa ehkä koskaan liikkunut. Mieli on kaikkiaan ihan eri tavalla virkeä.

Suomessa ikävöin (äidin lisäksi tietenkin) eniten asioiden hoitamisen helppoutta. Suomessa toki kieli ja kansalaisuus teki asioista helppoja hoitaa, joten varmasti täälläkin kaikesta tulee helpompaa sitten kun kaikki tarvittava on kunnossa. Toinen mitä myös vähän ikävöin on valmisruuat. Täällä ei pizzojen lisäksi tunnu olevan missään myynnissä mitään mikroaterioita. Onneksi minulla on mies, joka tykkää kokata 😀

Tämä tuleva viikonloppu tuntuu ensimmäiseltä ”oikealta” viikonlopulta täällä, koska mies on ollut nyt päivät töissä. Huomenna mennään messuille Fuengirolaan, ja sunnuntaina pelaamaan. Kieltämättä kaipaan itsekin jo kovasti rutiinia arkeen, joten tosi kiva aloittaa työt ensi viikon jälkeen 🙂