1. ajopäivä

Ajoimme tänään vaihtelevassa säässä Saksan Lyypekistä Belgian Charleroihin. Matkaa kertyi 682km, ja pysähdyimme useamman kerran. Kiva pitää ajomatkat sen verran maltillisina, ettei tule kiire minnekään. Saksan nopeusrajoittamattomat moottoritiet ja liikenne tekivät vaikutuksen. Tiet olivat hyvässä kunnossa, ja liikennekäyttäytymisestä suomalaiset saisivat ottaa mallia. Isoista nopeuksista (moni ajoi arviolta 200km/h vauhtia) huolimatta liikenne oli erittäin sujuvaa. Kukaan ei roikkunut kenenkään perässä, eikä ruuhkassakaan kukaan pujotellut kaistalta toiselle.

Hinnat moottoriteiden varsilla olivat varsin kalliita ja huoltoasemat ruuhkaisia. Olisi pitänyt etukäteen hieman suunnitella reittiä enemmän niin, että oltaisiin poikettu pääteiltä pois ostamaan syötävää ja tankkaamaan. Täällä normaali bensan hinta on tällä hetkellä noin 1,60/l, mutta pääteiden varsilla näimme 2,30/l hintoja.

Nyt iltapalaa ja lepoa hotellissa, ja aamulla matka jatkuu kohti Ranskan Bordeauxia.

Koti Matkat

Vihdoin matkalla

Eilen alkoi viimein kauan odotettu reissumme. Olemme parhaillaan laivassa matkalla Travemündeen, josta jatkamme myöhään illalla Lyypekkiin. Sää Suomesta lähtiessä oli sateinen, ja viime yönä laiva keinui paljon, mikä teki unesta katkonaista. Eläimet osaa ottaa rennosti; papukaija viheltelee häkkinsä päällä, ja koira lähinnä nukkuu.

Finnlinesin laiva on melko pieni, ja oikeastaan aika kodikas. Kaikki palvelut löytyy yhdeltä kannelta. Siellä on kahvila, baari, buffetravintola ja pieni kauppa. Lisäksi laivalta löytyy sauna, kuntosali ja hieronta, jonne ajattelin kohta suunnata.  Jos laiva olisi täynnä, voisi tungos olla melkoinen, mutta nyt täällä on melko vähän matkustajia ja rauhallista. Koiria on näkynyt paljon, joten ilmankos täällä on kokonainen käytävä pelkkiä lemmikkihyttejä.

Koirien pissatuskansi on melko koominen näky. Siellä on pienen pieni soralla täytetty laatikko, ja kannelle valutetaan vettä tarkoituksena kaiketi huuhdalla sitä koko ajan. Vesi jää kuitenkin seisomaan, joten kumisaappaat olisi paikallaan. Ajattelin, että meidän koira ei sinne tarpeitaan suostu tekemään, mutta olin onneksi väärässä 🙂 Nyt vaan odotellaan iltaa ja saapumista perille Saksaan, huomenna alkaa sitten pitkä ajomatka. Tarkoitus on olla perillä uudessa kodissamme Mijaksessa 1. lokakuuta.

Koti Matkat