Tässä postausformaatissa, jonka pöllin täysin omin luvin ruotsalaiselta bloggarilta, seuraamme mun päivääni Belgradissa kuvien kautta. Keskiviikkona laitoin siis puhelimeeni tunnin välein herätyksen ja nappasin kuvan (melkein) tunnin välein koko päivän ajan. Hajde, aloitetaan!

Aamupesulla.

Asuntolan ruokalan aamupalalla. En ottanut leipää, kun tarjolla ei ollut mitään leivänpäällisiä jostain syystä. Joten söin munakasta ja ”teetä” joka maistuu kyllä erehdyttävästi kuumalta mehulta.

Kävin Belgradin Suomen suurlähetystössä äänestämässä EU-vaaleissa. Äänestyskopissa oli hinaajien kuvia, tuli faija mieleen mutta en muistanut sitten kertoa sille, että ajattelin häntä kun äänestin.

Äänestämisen jälkeen tulin laitoksen lukusaliin opiskelemaan. Tässä taisin tehdä muistiinpanoja liittyen Syyrian konfliktia käsittelevään simulaatiokokeeseen parin viikon päästä.

Kuvakaappaus kännykkäni näytöltä, käytän paljon Googlen kääntäjää kun pitää asioida esimerkiksi kioskilla tai postissa. Aina ei vaan jaksa kielimuuria.

Kuten kuvasta näkyy, mun piti ladata puheaikaa prepaid-liittymääni, johon yleensä lataan vain nettiä. Tarvitsin puheaikaa, koska mun piti soittaa Suomeen tavallinen puhelu, mikä puolestaan johtui siitä, että itselleni epätavallisesti sähläsin ja onnistuin lukitsemaan pankkitilini pois käytöstä. Nauratti oma hölmöily, mutta samalla tilanne oli hieman stressaava: verkkopankki ilmoitti, että mun olisi mentävä henkilökohtaisesti pankin toimistoon jotta jäähdytys voidaan kumota. Mulla ei ollut kuin tuo 400 dinaaria käteistä, eli alle neljä euroa.

Onneksi mun serbialainen kaveri Anja tuli hätiin, lainasi mulle rahaa falafel-lounaaseen ja auttoi mua kioskilla niin, etten lopulta tarvinnut kuvakaappausta.

Laitoksen portaikossa, yritin kahdesti soittaa pankin asiakaspalveluun mutta en saanut ketään kiinni. Tässä vaiheessa alkoi tosissaan pänniä, kun mietin mitkä kaikki asiat vaikeutuu kun mulla ei ole pääsyä tililleni, ja joutuvani pyytämään kamuilta rahaa lainaksi että selviän viikonlopun yli. Yritin hengitellä ja ajatella, että varmaan jokin universumivoima nyt vaan pakottaa mua opettelemaan pyytämään apua. Ja että on hiukan eri asia olla hetkellisesti ilman pääsyä rahoihin, jotka on kuitenkin ihan turvassa siellä tilillä, kuin olla oikeasti rahaongelmainen.

Anja ja lainavillakoira Ella, jonka perään luvattiin katsoa kun Anjan ystävällä oli joku juttu. Ella pääsi käymään luentosaliin proffan luvalla, mutta oli niin hirveä itkupilli että ei voitu pitää sitä kauaa.

Peace and Development-luentosarjan viimeinen luento alkamassa. Puhuttiin naiiviuden jälkeisestä ajasta ja BRICS-maista (Brazil, Russia, India, China, South Africa).

Rynnistin etuajassa loppuneelta luennolta laitosta lähimpänä olevan asuntolan ruokalaan, ja soimasin itseäni jäädytetystä pankkitilistä. Hetkeen ei ole ollut yhtä onnellinen olo tuon näköisestä annoksesta, josta tulee mieleen etelänlomat ja kämäiset rantaraflat, joissa on menu ainakin viidellä kielellä…

Palasin laitokselta Zvezdaran nurkille eli omalle asuinalueelleni, oli pimeä ja kylmä.

Keskiviikko oli etenkin pankkisäädöstä johtuen vähän kurja päivä. Mutta torstai oli jo paljon parempi: sain pankin asiakasvastaavani kiinni, vaikka hänellä oli out of office-automaattivastaus, ja sain tietää, että pankkikorttini ei ollutkaan lukittuna, ainoastaan – tili. Eli olen pystynyt nostamaan rahaa, halleluja! Lisäksi tuntuu että hiffasin serbiankielisen menneen aikamuodon ihan tarpeeksi hyvin päivän oppitunnilla, ja illalla mut oli kutsuttu katsomaan euroviisukarsintaa! (Mulla on huono omatunto että katson viisuja, mutta päätin että nyt olen itsekäs enkä jää kotiin syömään kynsiä kun kerran kutsu kävi.)

Viime tekstissä keskityin kiukuttelemaan. Auttoi saada purettua mieltä, mutta melkein heti kun olin julkaissut tekstin, muistui mieleen jotain tärkeetä. Asiat on hyvin, kun on varaa valittaa lopulta aika pienistä jutuista. 

Tätä ajatusta silmällä pitäen, listaan asioita joista nautin ja joista olen täällä kiitollinen:

Opinnot. Tästä oon puhunut aikaisemminkin, ja kirjoittanut pitkästi yliopistosta täällä, joten en nyt mene sen syvällisemmin aiheeseen. Vellamo sanoi tovi sitten, että mun naamani loistaa intoa aina, kun puhun koulusta – se kertookin kaiken oleellisen. Touko- ja kesäkuusta tulee aika intensiiviset, paljon dediksiä ja kokeita. Mutta hommia tekee lopulta ihan mielellään kun aiheet kiinnostaa! (Aion silti pidättää oikeuden nillittää stressistä ja siitä että hyvä sää valuu hukkaan kirjastossa istuen.)

Vakkaripaikka: mulla on aina ollut pieni päähänpinttymä kantapaikoista. On hirmu lohdullinen ja maadoittava ajatus, että kaiken hulinan keskellä on jotain toistuvaa ja pysyvää, jonka valitsen aina uudestaan. Sitäpaitsi aivoja säästää kun ei  tarvitse tehdä niin paljoa päätöksiä. Vakkaripaikka on merkki fyysisestä ja sosiaalisesta juurtumisesta.

Mun vakipaikkani on Jazzayoga Café. Siellä on onnettoman vähän istumapaikkoja ja nekin harvat ainoastaan yläkerrassa, jonne pitää kiivetä jyrkät rappuset, usein kukkurainen lounastarjotin käsissä. Mutta aina on mahduttu, isommallakin porukalla! Jazza tarjoaa vegaanista lounasta kello kahdestatoista siihen asti kun se loppuu: keiton ja päivän aterian saa vajaalla viidellä eurolla. Pystyn harvoin vastustamaan kiusausta tilata myös jotain makeaa, yleensä valitsen taivaallisen, vegaanisena Nutellanakin tunnetun sydämenmuotoisen raakakakun. Kahvilan sijainti on sopivan lähellä oikeustieteellisen laitoksen kirjastoa, jossa mä ja useampi Erasmus-vaihtari usein opiskellaan, joten siellä on kätevä piipahtaa lounastauolla.

Lempparipaikat yleisesti: Jazzan lisäksi on löytynyt lista muitakin kivoja ruokapaikkoja. Esimerkiksi kirjakaupan ja kissakahvilan yhdistelmä Apropo, ja sen vieressä sisustukseltaan huikean eklektinen Mayka-kasvisravintola (vein Hetan ja Inka-Marian tänne, ja todettiin sisustuksen muistuttavan erehdyttävästi äveriään 18-vuotiaan nuoren miehen ensimmäistä omaa kotia). Laitoksen viereissä sijaitsee edullinen falafel-mesta, jossa opettelen edelleen tilaamaan wrappini kyllin uskottavasti, jotta mun kanssa asioidessa ei vaihdettaisi kesken englantiin.

Ruokaan liittymättömiä lempipaikkojani ovat ainakin dormin viereinen juoksurata, jossa käyn tuulettumassa, ja Kalemegdan auringonlaskun aikaan. Ja Tashmajdanin puisto, koska siellä voi bongailla tosi paljon koiria.

Pekarat. Suomeksi siis leipomot, niitä on joka kadunnurkalla ja vannon, että muutun kohta lehtitaikinaksi koska syön niissä niin paljon.

Kirpparit. Niitäkin on monta, paikallisten UFF/Fida eli Textile House on aarreaitta jonne on tullut hukattua monta tuntia ja useita dinaareja. Oon tehnyt täällä aikamoisia löytöjäkin, kuten superlämpimän lampaannahkatakin ja todella hyvin istuvat Leviksen farkut (200 dinaaria eli alle kaks euroa!!).

Kaverit (jotka ei nipota rahasta). Okei tää on vähän itsestään selvää, mutta tykkään niin kovasti mun uusista kamuista ja ystävistä! Serbitytöt Anja, Mina ja Jelena tutustuttaa mua loputtoman kärsivällisesti paikalliseen elämään ja opettaa tärkeitä fraaseja kuten ”iskreno brateee” eli seriously bro. Ihan lähellä asuu Jose, espanjalaispoika jonka kanssa jaan koulumatkat ja nauran Josen loppumattomalle lahjalle vetää puoleensa eri asteisia ongelmia ja ikävyyksiä, ja selvitä niistä. Saksalaistytöt Kristina ja Laura on mun suosikit vaihtokamut mun ohjelman ulkopuolelta, kosovolaistaustainen Anesa ja minä vitsaillaan olevamme saman henkilön kaksi eri uudelleensyntymää, koska meissä on niin paljon samaa. Monikulttuuriseen kaveripiiriin kuuluu meksikolaisia, venäläisiä, costa ricalaisia, ja niin edelleen, ja se on niin siistiä! Ja tosiaan, ihanaa kun varsinkaan serbikamut ei jaksa nipottaa joka pennistä vaan mennään rennolla vastavuoroisuusperiaatteella.