Kuherruskauteni Belgradin kanssa on selvästi ohi. Tiedän ja tiedostan tän olevan normaali osa vaihtoa, mutta aion nyt silti purkaa muutamia valikoituja ärsytykseni aiheita.

Siis voi morjens että ärsyttää, kun haaskaan puolitoista tuntia odottelemalla julkisia ja siirtymällä pysäkiltä toiselle, kun yritän päästä keskustasta laitokselleni. Mulla olisi ollut tekemistä.

Ikävä on myös Reittiopasta, joka osaisi rajata pois sellaiset bussit ja sporat, jotka eivät kulje hakuhetkellä. Pari kertaa meni odotellen turhaan kulkuvälinettä kello 23:30 jälkeen, ennen kuin opin, että jos haluan julkisilla kotiin, pitää lähteä ennen yhtätoista ja jos lähden sen jälkeen, otan suosiolla taksin tai kävelen.

Edelliseen liittyen, miksi Belgradissa ei ole kunnon yöbusseja??? Eihän ne taksit kalliita oo, eikä 5km kävely mitenkään mahdoton, mutta ihan periaatteesta ärsyttää. (Oikeesti tiedostan kyllä että on vähän ehkä eri asia yrittää luoda ja ylläpitää liikenneinfraa näin korruptoituneessa maassa, mut kun nyt aloitin nillittämisen ni antaa tulla koko rahan edestä.)

Myös korruptio ja vallan täysin posketon väärinkäyttö ärsyttää. Itselläni ei etuoikeutettuna pohjoismaiden prinsessana ole tästä henkilökohtaista kokemusta, mutta suututtaa ihan sikana tietää, että kaikilla paikallisilla kyllä on. Miettikää, jos vaaleista toiseen viimeiset parikymmentä vuotta ainoat vaihtoehdot olisi olleet vaikka Paavo Lipponen, Esko Aho ja Harri Holkeri,ja tietäisit että jokainen vuorollaan vaan pelaa mahdollisimman paljon omaan pussiin? Siihen vielä päälle alle 500 euron keskimääräiset kuukausitulot, ja onnettomassa tilassa keikkuva lehdistönvapaus sekä yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuudet. Joo ei.

Täällä on kivaa ja edullista käydä kavereiden kanssa ravintoloissa ja kahviloissa, mutta niissäkin on yksi asia joka häiritsee: melkein kaikissa ruokapaikoissa jengi polttaa sisällä. Useampi kuin yksi serbialainen on myös sanonut mulle, kun olen kertonut suomalaisesta tiukemmasta tupakkapolitiikasta, että lopettaisivat polttamisen siltä istumalta jos eivät saisi enää polttaa sisällä. Miksi?!? Talvella ehkä just ja just ymmärrän halun sauhutella sisätiloissa, mutta täällä ei edes ole niin kylmä valtaosan ajasta että ei tarkenisi tupakoida ulkona. Yritän olla olematta hienohelma, mutta…

Asuntolan kanssa alkaa myös näkyä ryppyjä rakkaudessa. Oon ensinnäkin aivan kypsä siihen, kuinka hankalaa pyykkien peseminen on. On raivostuttavaa olla sidottuna asuntolaan viisi tuntia pyykkien takia, etenkin kun pesuohjelmat ovat täysin arvaamattoman mittaisia ja välillä kestävät tunnin vähemmän tai enemmän kuin väitetään. Epäluotettavat pesuajat johtavat toisinaan siihen, että myöhästelen, koska piti odottaa pyykkikonetta, tai siihen, että joku on siirtänyt alusvaatteeni ja valkoiset farkkuni omatoimisesti kuivausrumpuun omien pyykkiensä tieltä. (Farkkuja ei pitäisi laittaa kuivausrumpuun, enkä mielelläni antaisi mun alusvaatteita tuntemattomien käsiteltäväksi, mutta kiitti vaan avulias muukalainen tästä!) Ja koska en periaatteesta suostu ostamaan muutaman kuukauden tarpeen vuoksi kuivaustelinettä, saan aina olla jännittämässä, meneekö esimerkiksi jokin treenivaate pilalle kuivausrummussa. Viimeksi sain myös läksytyksen siivoojatädiltä, koska en uskaltanut itse laittaa pesukoneeseen pesuainetta siinä pelossa, että se menee väärään lokeroon ja laite hajoaa/pyykkini on pilalla, ja siivoojaa kiukutti, kun en ymmärtänyt mitään hänen serbiankielisestä selityksestään.

Toisekseen, suomalaisen tapakulttuurin kasvattina alan väsyä aulavahtimestarien kanssa käytävään pakolliseen keskusteluun. Tervehtiminen on toki kohteliasta ja ehdottoman suotavaa, mutta mulla tulee tosi epämukava olo kun koen, että tekemisiäni ja menemisiäni vahditaan. Tämän kirjoittamisesta tulee hirveän yliherkkä olo, mutta olkoon. Esimerkiksi toissapäivänä vahtimestari uteli, nukuinko hyvin, kun tulin kahden jälkeen iltapäivällä tuomaan avaimeni säilytykseen. Kohteliasta kysyä, mutta hän tosiaan oletti mun nukkuneen pitkälle iltapäivään (olin kyllä ollut huoneessani aamupäivän, mutta syönyt aamiaisen ja lounaan ja siinä välissä opiskellut omassa rauhassani). En tiedä miksi, mutta en tykkää siitä, että joku tietää koko ajan, olenko kotona, enkä jaksaisi liisteröidä hymyä huulille jos ei oikeasti ole juttutuulella.

Kolmanneksi, ruokala. Eilen ainoa vaihtoehto oli kirjaimellisesti pihvi ja uuniperunat. Lupaan muistaa tämän seuraavan kerran kun Unicafen kasvisruokavalikoima ei miellytä.

Disclaimer: oikeesti kaikista ärsytyksistä huolimatta viihdyn täällä edelleen todella hyvin. Jokaisen arjessa on ärsyttäviä asioita riippumatta siitä, missä asuu. Tosi moni ärsytyksenaiheeni on lopulta vaan erilainen tapa tehdä ihan sama juttu, mitä tekisin kotonakin. Kaikki kiukutteluni voidaan siis jättää omaan arvoonsa. Maama, tää koskee erityisesti sua.

En odottanut vapultani ihan tätä. Tai siis, odotin vapulta jotain muuta kuin ei-mitään.

Mutta ei-mitään on suosikkipuuhaani, joten olin lopulta aika helpottunut kun aattona ei tarvinnut stressata siitä missä lakki, missä kaverit ja kuinka näyttää keväiseltä hytistessä tihkusateessa. Puhumattakaan siitä, etten ole koskaan kokenut railakasta opiskelijavappua muutenkaan omaksi jutukseni. Mulla ei ole mitään sitä vastaan että ihmiset tykkää juhlia vappua ja kevättä ja rymytä haalareissa. Se haalarisekoilu ei vaan oo koskaan tuntunut itselleni luontevalta, enkä ole itse asiassa koskaan ollut omassa opiskelijahaalarissani ulkona saati ommellut siihen yhtäkään merkkiä.

Belgradissa vappu samanaikaisesti näkyi ja ei näkynyt. Jostain ihmeen syystä raksatyömailla keikkui jengiä hommissa kuin minä tahansa keskiviikkona, mutta kaikki kaupat oli kiinni ja julkiset kulkivat harvemmalla vuorovälillä. Tästä kaikesta saattaisi olla tarjolla jotain ihan selkeää informaatiota serbiaksi, mutta mun kielitaitoni on edelleen sangen rajoittunut joten jää mysteeriksi.

Täällä ilmeisesti on tapana kokoontua grillailemaan ja viettämään aikaa läheisten kanssa vappuna, mutta mitään koko kansan perinnehuvia se ei selvästi ole. Moni pääkaupunkiin muualta muuttanut kuitenkin lähtee mahdollisuuksien mukaan pois kaupungista, joten koko kuluneen viikon ajan fiilis on ollut vähän kuin heinäkuisen autiossa Helsingissä. (Etenkin asuntolassa on ollut paljon hiljaisempaa kuin tavallisesti.)

Vappuni Belgradissa kului kuvien mukaisten aktiviteettien parissa. 

Keli ei tosiaan ollut kummoinen, joten päivä kului sisätiloissa. Anjan äiti tarjoili meille lounasta (en ole tehnyt mitään lämmintä ruokaa itselleni kuukausiin, koska en ole tullut ostaneeksi välineitä, joten olen aina onneni kukkuloilla kun pääsen syömään jotain muuta kuin asuntolaruokalan lihaa ja perunaa) ja lueskeltiin kirjojamme sohvan nurkissa. Illalla Mina liittyi seuraan, ja päädyttiin katsomaan Mamma mia-musikaalia ja rokkaamaan vanhoja Disney-klassikoita kolmistaan karaokena.

Ihanan rento vappu!