Mato koukussa, onki vedessä – eli kesäinen kertomus työtarjouksesta.

Job hunting.jpg

Töitä näköpiirissä! Ehkä. Jotenkin huojentavaa, vaikka ei se nyt kuitenkaan ihan sitä ominta alaa ole. Kuitenkin tuo helpotusta siihen työttömyysahdistukseen, jota taas eilen koin. Eikä tämäkään paikka ihan pedattu ole, pitää vielä valmistautua haastatteluun ja varmasti siitäkin saan paniikin aikaiseksi (tästä kuulette sitten ensi viikolla). Mutta onpahan jotain, ja summasin kuitenkin muutamia positiivisiakin puolia tästä työpaikasta, vaikka se ei ihan unelmaduuni varsinaisesti olekaan.

Jos lasketaan ne kaikki tämän kevään aikana lähettämäni työhakemukset, niin tämä on ensimmäinen josta olen saanut kutsun haastatteluun. Se ainakin toimii itsetunnon kohottajana, ja se tuntuu hyvältä ja kieltämättä olen jopa hieman innoissani tästä. Mutta tässä pohdin, että mitä tapahtuu sitten, JOS en pääsekään tähän työpaikkaan? Kyseessä on kuitenkin sellainen työ, johon olen a) ylikoulutettu ja b) jota en mielelläni tekisi. Nyt olen tavallaan tullut vastaan, laskeutunut sieltä vastavalmistuneen pilvilinnoista hieman alemmas ja jos rumasti tahtoo sanoa, niin nöyrtynyt vastaanottamaan työtä, jota en koe kaikkein mieluisammaksi vaihtoehdoksi. Itsetunnolle voisi olla kova kolaus, jos en saisikaan tätä paikkaa.

Tottakai voisin hieman nöyrtyä ajattelemaan, etten ole sen kummallisempi, en yli-ihminen ja motivoitua työtä ja työhaastattelua varten. Vaan kolaus se olisi silloinkin, kun olisin oikein odottanut tätä mahdollisuutta ja nähnyt todellista vaivaa työpaikan saamisen eteen. Ehkä siis ajattelutapani, että ”no en mä oikeesti-oikeesti sitä ois halunnutkaan” on suojautumiskeino.

No, joka tapauksessa olen nyt asiasta hieman innoissani, vaikka tässä eletään vielä aika epävarmoja aikoja. Toivotaan, että olen haastattelijoiden mieleen tai vaihtoehtoisesti sitä, että sattuma vetäisee hatustaan villin kortin ja eteen tipahtaakin vielä jotain aivan muuta.

Onko muilla kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista? Siis työpaikoista, jotka olette hakeneet/vastaanottaneet ylikoulutuksesta/asennevammasta/huonoista viboista huolimatta? Miten kävi, kuinka selvisit?

Suhteet Oma elämä Työ

Alennuslöytöjä

01072013252.jpg

No nyt ne ovat viimeinkin löytäneet tiensä myös tähän talouteen, kyllä niitä on himoittukin. Viisivarpaat, joilla saa kokea ja tunnelmoida lähes paljasjaloin juoksentelua. Ostettuani nämä kengät, huomasin kuinka ko. malli ei ole FiveFingersien juoksumallistossa, vaan casual-malli. Nyt muutaman kerran kengillä vipeltäneenä olenkin vain kävellyt, kävellyt hieman reippaammin ja hölkötellyt kevyesti 200m matkan, joten varmaan ei suurta vaaraa ole. Lähinnä pieneen, pururatalenkkeilyyn nämä hankittiinkin. Työtönkin voi shoppailla, jos tekee edullisia alelöytöjä. Näille ei jäänyt pahasti hintaa, vaikka kyllä armas puolisoni hieman kyseenalaisti hankintani tarpeellisuutta. Tehdään siis yhteenveto blogipostauksen muodossa.

Kengät on todella hankala saada jalkaan. Ainakin vielä. Ystäväni kertoi, että varpaiden asettuminen helpottuu kerta kerralta, ja pientä edistystä on jo huomattavissa. Toistaiseksi lenkille lähtiessä kuitenkin pitää varata ylimääräinen kymmenminuuttinen varvaskenkien asetteluun. Mutta herramunjee, kun ne sitten viimein on jalassa! Tuntuvat  u s k o m a t t o m a n  mukavilta! Ei tekisi mieli ottaa lainkaan pois, vaan pitää niitä sisätiloissakin. Harmi, kun tuli pestyä lattiat juuri.

Pohja tuntuu joustavalta, ja se fiilis siitä, että varvaspossukoille on oma lokeronsa saa minun pikku porsaani suorastaan kiljumaan karsinassaan. On ihanaa, kun ne saa harottaa. Minulla on aika leveä lesti, ja vaikka pyrin valitsemaan lestilleni sopivia kenkiä, on vain muutamat harvat tuntuneet näin hyvältä varvasosiossa. Kyseessä on kuitenkin myyjän kanssa valittu popo, ja kokokin on oikea.

Sokeriksi pohjalle jätin kaiken feedback-ohjeistuksen mukaan sen nurinan. Nimittäin jotenkin luulin, että näillä kengillä saavuttaa vähintäänkin nirvanan ja kohta kävelen nämä jalassa sisälläkin, vaan ei. Kengät eivät tunnu kovinkaan erilaiselta verrattuna muutenkin keveisiin kesäkenkiini, tai saati edes lenkkareihini. En ole saanut näillä yhtäkään lihasta jalkapohjassani tai pohkeissani kipeäksi. Se uskomaton paljasjalkatuntuma on minulta kyllä jäänyt lähes täysin saavuttamatta. No okei, armottomana kanta-astujana pari pihatien kiveä tuntui todella ikävältä, mutta yleisesti ottaen tuntuma jopa asfalttiin on jotenkin välillinen. Mutta onhan se niin, että pohjan on kestettävä käyttöä ja tietysti tuntuma on erilainen kuin upein ominaisuuksin varustelluilla lenkkareilla. Muttakunsilti. Mainonnan uhri, myönnetään. Varmaan se juoksu sitten toisi jotain uusia ulottuvuuksia. Sitä odotellessa.

Kokemuksia paljasjalkakengistä? Petyitkö? Ihastuitko?

 

P.S. Kyllä mä silti näistä tykkään <3

Muoti Liikunta Mieli Ostokset