Ravitsemus ja hiusten hyvinvointi
Kaupallinen yhteistyö: Orion Pharma
Olen aina ollut hyvin kiinnostunut ravitsemuksesta ja itseasiassa harkitsinkin jokunen vuosi sitten alanvaihtoa ravitsemustieteen opintoihin. No se idea jäi toteuttamatta, mutta kiinnostus ravitsemuksen vaikutuksiin elimistöön jäi pysyväksi. Luen jatkuvasti ravitsemusaiheisia tutkimuksia ja otin sivuaineena ravitsemustieteen kursseja. Lisäksi kirjoitin kandidaatin tutkielmani ravintokuitujen vaikutuksista elimistöön.
Omat ruokailutottumukset ovat mielestäni ihan hyvällä tolalla. Syön pääosin kasvis- ja kalaruokia ja lihaa todella harvoin. Pyrin syömään mahdollisimman paljon hyviä rasvoja ja erilaisia kuituja eri lähteistä, esimerkiksi puurosta, ruisleivästä ja vihanneksista. Rakastan hedelmiä ja marjoja, joten niitä kuluu päivittäin iso kasa. Proteiinin saannissa olisi minulla vähän parantamisen varaa, joten papujen ja kalan syömiseen pitäisi ehdottomasti panostaa entistä enemmän.
Hiuksethan saavat kaiken tarvitsemansa ravinnon kehosta. On siis luonnollista, että huonot ruokailutottumukset saattavat nopeastikin näkyä hiusten kunnon huononemisena. Aloin Orionin yhteistyöprojektin myötä tutkia enemmänkin sitä, millaisella ravinnolla hiusten kuntoa voisi parantaa. Lueskelin netistä erilaisia artikkeleja ja kokosin yhteen muutaman ravintotekijän, joilla hiukset voi pitää terveinä:
Monityydyttymättömät rasvat eli esimerkiksi omega-3 ja omega-6-rasvahapot. Monityydyttymättömät rasvat ovat koko kropalle välttämättömiä. Ne vaikuttavat esimerkiksi hiuspohjassa ja tukee sen terveyttä. Monityydyttymättömiä rasvahappoja löytyy reippaasti rypsiöljystä ja pähkinöistä.
Sinkki ja seleeni auttavat pitämään hiuspohjan kunnossa. Sinkkiä on eniten vehnäleseissä ja seleeniä pähkinöissä. Seleeniä on suomalaisessa ruokavaliossa todella niukasti, joten sen saantiin kannattaa panostaa. Näitä molempia mineraaleja löytyy Biorion-hiusravintolisästä.
E-vitamiini on vahva antioksidantti eli se auttaa kehoa suojautumaan ulkoisia stressitekijöitä eli esimerkiksi ilmansaasteita vastaan. Sitä on eniten auringonkukkaöljyssä ja useissa kasviöljyvalmisteissa. Myös E-vitamiinia on lisätty Biorion-ravintolisään.
Rauta, jonka paha puute voi aiheuttaa hiustenlähtöä, on myös tärkeässä roolissa. Rautaa on Biorion-ravintolisässä ja ravinnosta sitä saa mm. vehnäleseistä ja maksaruuista.
Biotiini, jota myös Biorionista löytyy, osallistuu hiilihydraattien ja rasvojen aineenvaihduntaan ja ravinnosta sitä löytyy esimerkiksi kananmunista (keltuaisesta) ja viljatuotteista.
Biorion-ravintolisästä löytyykin siis todella paljon hiusten hyvinvointiin yhdistettyjä ravintoaineita! Se sopiikin täydellisesti osaksi päivittäistä ravitsemusta ja täydentämään hiuksille tärkeiden ravintoaineiden saantia. Mutta täytyy aina muistaa, ettei ravintolisä korvaa monipuolista ruokavaliota. Aiemmassa Biorion-postauksessa kerroin uusista hiusten hiusravintolisäkapseleista, mutta tällä kertaa esittelen teille samaiseen tuoteperheeseen kuuluvan upouuden Biorion-shampoon.
Biorion-shampoo tuo oman panoksensa hiusten hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Se sisältämä kofeiini ja B3-vitamiini stimuloivat hiuspohjan verenkiertoa ja tukevat näin hiusten elinvoimaisuuden lisäksi lisäksi myös hiuspohjan hyvinvointia. Shampoossa on mukana myös B5-provitamiinia ja betaiinia, jotka kosteuttavat ja tuuheuttavat hiuksia. Shampoo siis tukee sekä hiuspohjan että hiusten hyvinvointia. Biorion-shampoo on saatavana apteekeista ja sen hinta on noin 13 euroa. Shampoo sopii normaaleille ja kuiville hiuksille.
Olet todella tykästynyt tähän uuteen shampooseen. Se tuoksuu raikkaalta ja mielestäni se pesee hiukset keskivertoa paremmin. Näin hiukset jäävät ihanan ilmaviksi ja tuuheiksi. Ja vaikka puhdistusteho on todella hyvää luokkaa, shampoon kosteuttavat ainesosat estävät hiusten turhan kuivumisen. Ja uskon, että piristeenä toimiva kofeiini voi ihan oikeasti buustata hidasta hiusten kasvuani!