Beautyblenderin hienous ja käyttö
Myönnettäköön, etten ihan ensimmäisen kokeilukerran jälkeen tajunnut maailman mainetta niittänyttä Beautyblenderiä. Itselleni perinteisen skeptisyyden takaa ajattelin vain, että ”siis kasteltava sieni, mikä järki siinä nyt on?”
No on siinä järki. Ensinnäkin sienen kastelu ja vedellä ”kyllästäminen” estää sientä imemästä itseensä kaiken meikkivoiteen, jonka olet kovalla vaivalla pumpannut kämmenselällesi. Toisekseen sienestä ihan ministi tihkuva vesi antaa lisäkuultoa lopputulokseen. Ihanaa, sanon minä. Nyt näin jälkiviisaana 😉 Ja kyllä, jokaisella pitäisi olla käytössään tämä ihmesieni. Eikä kukaan ole maksanut minulle tuon lauseen kirjoittamisesta 😉
Pääsin taannoin kuuntelemaan Beautyblenderin perustajan Rea Ann Silvan esitystä. Hän kertoi kaiken sienen sisälmyksestä väreihin ja tietysti käyttöön. Päätinkin koota yhteen about kaiken, jonka itse Rea Ann opetti ja minkä olen tähän mennessä käytön myötä oppinut.
Sienen laitat käyttövalmiiksi näin: 1. Kastele sieni kauttaaltaan. Puristelu auttaa sientä imemään itsensä täyteen vettä nopeammin. 2. Puristele ylimääräinen vesi reippaasti pois. 3. Purista sieni vielä kerran kevyesti pyyhkeeseen niin, ettei tiputa enää yhtään vettä. Älä kuitenkaan purista sientä liian kuivaksi.
Homman pitäisi tässä kohtaa näyttää tältä. Sieni siis luonnollisesti suurenee ja pehmenee kastelun yhteydessä. Käyttövalmis blenderi ei tiputa vettä, mutta tuntuu hieman kostealta ihoa vasten.
Ja sitten itse pohjameikin tekemiseen. Beautyblenderiähän voi käyttää koko meikin tekemiseen aina primerista varjostuksiin ja jopa puuteriin! Voit siis kätevästi käyttää koko pohjameikin tekemiseen yhtä tuotetta. Itse käytän tätä tällä hetkellä meikkivoiteen ja peiteaineen levitykseen, kas näin:
Otan aluksi meikkivoidetta kämmenselälle tai puhtaalle meikkialustalle ja otan sitä sitten sieneen pieni määrä kerrallaan. Saatan myös sutaista meikkivoidetta ensin sormin suurinpiirteisesti kasvoille ja töpötellä sen sienellä sitten paikoilleen.
Olen nähnyt monen käyttävän sientä itseasiassa väärinpäin. Rea Ann kertoi, että sientä tulisi töpötellä ihoa vasten kärjellään, ei tylppä pää edellä. Tosin tämähän on vain meikkaamista ja jokainen löytäköön itselleen sopivimman tavan ;) Mutta idea on kunnolla pompottaa ja isojen ihohuokosten kohdalla kevyesti painaa sientä ihon pinnalla, kunnes meikkivoide on tasaisesti levittynyt iholle.
Viimeisenä käytän sientä tummien silmänalusten peittämiseen ja korostusten tekemiseen. Oman postauksen tästä aiheesta voit lukea täältä.
Puhdistukseen käy mikä tahansa meikkisiveltimillekin käyvä pesuaine, mutta parhaita putsareita ovat ehdottomasti Beautyblenderin omat. Saatavina ovat tällainen pumppupullossa tuleva nestemäinen sekä kiinteä versio, jota olen aiemmin kehunut mm. tässä postauksessa. Pesu hoituu oikeastaan samalla tavalla kuin käyttökin: kastele sieni, levitä päälle saippuaa tai hiero sientä palasaippuan pintaan ja puristele juoksevan veden alla puhtaaksi. Palasaippuan käytöstä löydät havainnollistavan kuvan täältä.
Beautyblendereitä on tullut tämän ensimmäisen pinkin jälkeen useita versioita (löydät ne kaikki täältä). Valkoinen sopii herkkäihoisille, sillä se ei sisällä väriaineita eikä hajusteita. Musta taas sopii vaikkapa itseruskettavien levitykseen ja pienenpieni vihreä tyyppi sopii peiteaineiden tarkempaan levitykseen (tsekkaa Viilankantolupa-blogin postaus aiheesta). Lisäksi merkiltä löytyy itseäni kovasti kiinnostava Blotterazzi, joka toimii puuteripaperin tavoin rasvaisuuden poistajana. Nerokasta! Sienten hinta pyörii 20 egen hujakoilla, mutta tässäkin kohtaa laatuun kannattaa panostaa. Tai odottaa Hullareiden tarjouksia ;)
Löytyykö täältä muita Beautyblender-faneja tai kenties lisäkysymyksiä?
FOLLOW: BLOGLOVIN’ + FACEBOOK + INSTAGRAM
*postauksen tuotteet saatu testiin blogin kautta