Aurinkosuoja silmänympärysiholle x 6

Viime viikolla kohkasin siitä, että UV-suojatuotteita valitessaan on tärkeää tsekata, että voiteessa on SPF:n lisäksi myös UVA-suoja (postaus). Jatkan tänään samalla kohkauslinjalla, sillä on ainakin kaksi aluetta, jotka suomalaiset unohtavat suojata ja ne ovat silmänympärysiho ja huulet.

aurinkosuoja silmänympärysiholle

Tänään päätin siis etsiä teille tuotteita silmänympärysihon suojaamiseen, mikä ei ollutkaan mikään ihan helppo juttu. Näitä aurinkosuojia silmänympärysiholle tuntuu olevan todella vähän, vaikka UV-säteilyn aiheuttaman ihon ikääntymisen huomaa nopeimmin juuri silmänympärysiholta! En esimerkiksi löytänyt Eleveniltä kuin muutaman silmäympärysiholle tarkoitettua UV-suojan, joissa ei kaikissa kerrottu UVA-suojasta, vaan sen filtteri piti mennä ainesosalistasta tsekkaamaan. Lisäksi monet silmänympärysihon suojatuotteista on myös todella kalliista. Näillä markkinoilla olisi siis vielä paljon tilaa.

Toki kasvoille tarkoitettuja tuotteita voi kokeilla käyttää myös silmänympärysiholle, mutta uskon, että juuri sille alueelle tarkoitetut tuotteet toimivat paremmin, eivätkä esimerkiksi valu hikoillessa silmiin. Itsekään en ole ihan hirveästi asialla vaivannut päätäni, koska olen ajatellut, että aurinkolasit suojaavat tarpeeksi, mutta se suoja ei todellakaan ole lähelläkään 100 prosenttia. Siksi aion tänä kesänä ottaa myös silmänympärysihon suojaamisen osaksi ihonhoitorutiiniani.

aurinkosuoja_silmänympärysiholle

Tässä siis tuotteet 6 x aurinkosuoja silmänympärysiholle, jotka onnistuin kaivamaan netin syövereistä. Kaikissa on sekä UVA- että UVB-suoja. UVA-suoja näkyy ainesosalistassa mm. nimellä Titanium Dioxide.

Elizabeth Arden Prevage Anti-aging Eye Cream SPF 15 PA++ (73 e / 15 ml, eleven.fi*), Clarins Mission Perfection Yeux SPF 15 (36 e / 15 ml, Bangerhead.fi*), Guinot Sun Logic Anti-ageing Sun Cream – Eyes, 56 e / 15 ml (jälleenmyyjät). Puhtaasti mututuntumalla sanoisin, että näissä voisi olla paras hinta-laatu-suhde: Origins A Perfect World SPF 20 Age-Defense Eye Cream with White Tea (41 e / 15 ml, Sokos.fi, Stockmann.com), Eucerin Anti-Age Volume-Filler Eye Cream (30 e / 15 ml, Feelunique.com*) ja Ultrasun SPF30+ Eye Cream (23 e / 15 ml, Lookfantastic.com*).

Seuraavaksi voisin etsiä tuotteita huulten UV-suojaamiseen. Huuliin muodostuu nimittäin useimmiten okasolusyöpä, joka on aggressiivinen ja vaikea hoitaa (HS.fi).

Kommentit (4)
  1. Silmänympärysihon suojaamiseen on kyllä tullut kiinnitettyä vähemmän huomiota. Hyvä, kun tuot auringolta suojautumsen tärkeyden esiin!

    Huuliin käytän ACO:n suojakertoimellista huulirasvaa kesällä (keltainen pakkaus) ja talvisin sitä tavallista ACO:a (vaaleansininen pakkaus). Kosteutusteho on molemmissa hyvä myös omilla rutikuivilla huulilla. Sisältävät kyllä vaseliinia, jota itse en pidä huonona ainesosana huulirasvassa, mutta vaseliinin välttelijöille ei toki sovi.

    Huulet jäävät usein suojaamatta, ja itsekin aiemmin yleislääkärinä työskellessäni olen bongannut huulten alueelta auringon aiheuttamia syövän esiasteita. Esiastevaiheessa ovat onneksi vielä yleensä hyvin hoidettavissa, mutta aurinkosuoja on kyllä tärkeä!

    1. Hui! No hei pitää kyllä tehdä seuraava juttu huulisuojista. Vaikka mäkin oon ihan UV-suojahullu niin huulet kyllä valitettavan usein unohtuu 🙁

  2. Suojaako suojakertoimen sisältävä meikkivoide tarpeeksi sy-ihoa? itselläni käytössä cc-voide, jossa suojakerroin 20. Tosin en muista, onko siinä uva- ja/tai uvb-suojaa.

    1. No tätä mäkin olen miettinyt, mutta kyllä mä silti haluan kunnon suojan silmänympärysiholle. Meikkivoidetta ei kuitenkaan tule levitettyä sellaista kerrosta, mitä UV-suoja vaatisi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *