Browstyler – monitoimituote parhaimmillaan

Olen kai ennenkin hehkuttanut kaikkia monitoimituotteita, joilla saa meikkipussiin lisätilaa ja arkiaamuihin lisäaikaa. Sain Snowcrystalilta vähän aikaa sitten uuden Browstyler Eyebrow Gel Linerin, joka onkin nyt osoittautunut erittäin hyödyllisesksi ja toimivaksi monitoimituotteeksi.

Kulmakarvojen ehostaminen ja silmien rajausten tekeminen sujuu vaivatta viistolla siveltimellä ja geelimäisellä värillä. Lisäksi tuote on vedenkestävä, joten meikki myös pysyy kasvoilla hyvin koko päivän. Biitsillä en tätä vielä ole kokeillut, mutta eiköhän tämä pian pääse testiin sielläkin 😉 Monitoimivuus näkyy myös linerin muotoilussa: Siinä on kaksi korkkia, joista toisen alla on sivellin ja toisen itse geeliväri. Kätsyä! Miinusta tosin siitä, että geelipurkki tuntuu vähän liian ahtaalta isolle siveltimelle.

10 minsan työmeikki on valmis! Tämä puteli ei arkiaamuina muuten muita kavereita kaipaakaan meikkipussiin, kuin ripsarin, huulikiillon ja poskipunan! Tai oikeastaan käytän aika usein tuota Korresin huulirasvaa poskipunana 😉 Niin ja tällainen pandasilmä ei voi kyllä lähteä mihinkään ilman peitevoidekerrosta, mutta silti, arkena eri tuotteita ei montaa tarvita!

Mulle juuri tämä Browstylerin sävy on ehkä millin liian tumma, joten lähdenkin seuraavaksi metsästämään tuotteen vaaleampaa sävyä. Ja jos te siis olette hyvää kulmakarvageeliä vailla, tämä kannattaa ehdottomasti tsekata! 🙂

Follow this blog / Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla, Bloglovin’:ssa ja Instagramissa!

Kommentit (9)
  1. Mieletön tuote! Mulla on lähtökohtaisesti aivan olemattomat kulmakarvat ja kesällä tuo vedenkestävyys olisi enemmän kuin tarpeen. Mistä tuollaisen saa? Lähden heti hamstraamaan… 😀

    Ja miten värivaihtoehdot?

    1. Snowcrystalia saa Kickseistä ja sävyvaihtoehtoja on muistaakseni kaksi. Tarkistan vielä 🙂

      1. Joo kaksi niitä on kait, mutta toisesta ei ole mitään tietoja netissä. Pitänee käydä Kicksistä katsastamassa!

  2. paljonko tuolla kulmakarvageelillä on hintaa? Aivan ehdoton tuote ostoslistalle, pakko saada!

    1. 13,50 e luki niiden nettisivuilla 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *