Burn-outin rajalla

Uuden vuoden lupausten naureskelu on mielestäni ärsyttävää. Että ”mitä tuollaista lupaat, repsahdat kuitenkin” tai ”minähän en mitään kliseisiä lupauksia tee”. Tänä vuonna nimittäin tajusin, miksi lupauksia tulee helposti tehtyä juuri uuden vuoden alussa. Ainakin minun kohdallani kävi nimittäin niin, että sain pidettyä vähän hengähdystaukoa juuri joulun ja välipäivien aikana, joten lähdin maalle kotiin ja siellä kliseisesti metsiköissä lenkkeillessäni tajusin muutaman asian elämästäni. Äidin avustuksella tietysti 😉

Tein koko syksyn samaan aikaan neljää eri työtä. Kirjoitin blogiin viisi postausta viikossa, Demiin kaksi ja puoli aukeamaa kuukaudessa, Trendiin yhden aukeaman tutorial-kuvien kera ja lisäksi tein 20 tuntia viikossa laboratorioteknikon töitä suusyöpätutkimusryhmässä Helsingin yliopistossa. Teoriassa tuntui, että aika kyllä riittää kaikkiin, jos välillä tekee vähän viikonloppu- ja iltavuoroja, mutta todellisuudessa se ei sitten riittänytkään. Ainakaan henkisellä puolella.

burnout.jpg

Syksy meni ainaisessa väsymyksessä, mutta pistin sen joka vuosi pahemmin iskevän kaamosväsymyksen piikkiin. Lisäksi lausuin sohvan pohjalta moneen kertaan poikaystävälleni olevani uupunut. Siis niin uu pu nut. Keho kertoi normaaliin tapaansa ylikuormittavasta elämästäni rytmihäiriöiden, päänsärkyjen ja sen järkyttävän väsymyksen avulla, mutta hälytyskellot alkoivat soida vasta, kun huomasin muistini pätkivän. Hajamielisyys on ollut tuttua jo vuosia, mutta tämä uusi totaalinen pätkiminen oli uutta. Saatoin selostaa siskolleni aivan innoissani jotain asiaa, kunnes hän vähän aikaa kuunneltuaan sanoi, että ”kai Erika muistat, että kerroit tän mulle jo? Eilen. Mehän nähtiin EILEN.” Väkinäisen naureskeluni takana olin aivan kauhuissani. Hyvä, kun muistin edellisestä päivästä yhtään mitään. Ja samanlaisia tilanteita oli jo ennen tätä työkaverini ja parhaan ystäväni kanssa. Hän osasi aina kesken tarinani muistuttaa, että niin, mehän puhuttiin tästä jo eilen/edellispäivänä/viime viikolla. Saatoin järkytyksen vallassa selata ryhmä-Whatsapp-viestejä ja todeta, etten todellakaan muista kirjoittaneeni tätä.

Niinpä siellä metsän keskellä sanoin ääneen sen mitä olin halunnut sanoa jo kauan: lopetan lehtityöt. Ja äiti nyökytteli ja kannusti päätökseeni vieressä. Vaikka on niin raastavaa lopettaa sinulle tarjottu hieno homma, jossa vieläpä olet aika etevä, on vain pakko myöntää oman jaksamisen rajat. Töitä on ollut niin paljon, että melkein jokainen niistä on alkanut tuntua pakkopullalta ja intohimo on hiipunut jonnekin sinne stressin taakse.

P1123467.jpg

Haluan saada blogiin taas sellaisen draivin ja innostuksen, mikä minulla on siihen jo vuosia ollut ja haluan pystyä keskittymään tutkimustyöhön silloin kun kuuluu. Täten seuraavien Trendin ja Demin numeroiden jutut tulevat olemaan näillä näkymin viimeiseni. Tästä edespäin jatkan vain blogin ja tutkimustyön kanssa sulassa sopusoinnussa ja tasapainossa. Päätin myös, etten aio tehdä itseeni paniikinomaista mielentilaa, jos en saakaan kirjoitettua blogiin kuin neljä postausta viikossa. Tästä lähtien blogini päivittyy siis 4 tai 5 kertaa 🙂

Jo päätöksen tekeminen nosti ison kuorman harteiltani. Todella ihmeellistä, miten mielentila koheni jo pelkästään ajatuksen tasolla tehdyn päätöksen jälkeen. Ja kun sitten lähetin lopettamisilmoitukseni lehtiin, sain alkuviikosta perinteisen stressin laukeamisen jälkeisen migreenin yhdeksi päiväksi. Jännästi se keho kertoo asioita, joista oma pääkoppa saattaa olla täysin tietämätön. Nyt ainakin tiedän, että tämä oli oikea päätös.

P1123470.jpg

Edellisaamulla istuin bussissa työmatkalla ja pystyin jopa suunnittelemaan tätä postausta. Viime aikoina työmatkat ovat nimittäin menneet siihen, että olen peloissani käynyt läpi sillä hetkellä käynnissä olevia työasioita, ettei mikään vain ole unohtunut ja samalla takaraivossa on kolkuttanut pelko tulevan työpäivän haasteista. Että jos joku pyytää minulta vielä yhdenkin haastavan asian lisää, kuppini menee varmasti nurin. Tai ainakin joku tärkeä asia tippuu täynnä olevasta muististani uuden tieltä pois. Tsekkailin koko ajan kalenteria, sillä oma pää ei pystynyt muistamaan kaikkia deadlineja ja to-do-listoja tai ainakaan en luottanut siihen, että se pystyisi tehtäväänsä. Ja ”annoinkohan sille koiralle ruuan aamulla?!”

Ja palatakseni alkuun, kyllä, minulla on uudenvuoden lupaus: tehdä vähemmän töitä. Kaikkia työtarjouksia ei ole pakko ottaa vastaan ja pärjään vähän pienemmälläkin palkalla aivan hyvin. Haluan, etten joudu töistä päästyäni istua taas kotona tietokoneelle ja jatkaa jotain kolmesta muusta työstäni. Tajusin myös, ettei minusta ole lehtimaailman deadlinesta deadlineen elävään työhön ja siihen, että takaraivossa painaa koko ajan dedispaine. Haluan, että minulla on vapaa-aikaa ja joskus jopa hyvänen aika LOMAA. Sehän olisi todellinen ihme se. Haluan aikaa ja ennen kaikkea energiaa maalata (poikaystävältäni elokuussa maalauskamoihin tarkoitettu Sinellin 50 euron lahjakortti odottaa edelleen käyttöään), lukea, liikkua ja nähdä perhettä ja ystäviä. En halua puurtaa niska limassa jouluaattoja ja juhannuksia läpeensä ja vähän jopa ylpeillen kertoa, kuinka kiire minulla on koko ajan. Ei ole sankarillista polttaa itseään loppuun. Mielestäni on fiksumpaa nähdä omat rajansa ja parhaat tavat tehdä töitä. Ja olla siten niin parempi työntekijä, ystävä kuin tyttöystäväkin.

Kommentit (24)
  1. Huh tämmöisiä mietteitä ollut täälläkin suunnalla. Omat lupaukseni ovat alkaneelle vuodelle hyvin samanlaiset. Kun työ ja harrastus lomittuvat toisiinsa, alkaa olla tosi vaikeaa erottaa vapaa-aikaa työstä.
    Nyt aloitinkin uuden tanssiharrastuksen ja olen laittanut kalenteriin 3 viikon kesäloman, lisäksi aion ekaa kertaa 10 (!!) vuoteen lähteä festareille, sekin merkitty jo kalenteriin. On muka ollut niin töitä, ettei ole päässyt. Mut veikkaan, et nää tekemättä jättämiset harmittavat mummona enemmän kuin ajatus ”oisinpa tehnyt enemmän morsiusmeikkejä”. 😀
    Tsemppiä ja rauhaa tälle vuodelle!

    1. No hei hyvänen aika nyt kyllä oot lomasi ansainnut! Ja just näin, kyllä sitä sitte muistelee mitä tuli koettua ja nähtyä, ei että ”ai vitsi se työprojekti sillon 20 vuotta sitte meni nappiin kun oikein paljon tein sen eteen töitä” 😀 Tsemppiä myös sulle Anni <3

  2. Kiitos kun jaoit tämän! Itselläni on joskus aikaisemmin elämässä ollut ihan samanlaisia oireita ja ne ovat todellakin pakottaneet pysähtymään. Viisas ratkaisu siis! Oikein hyvää uutta vuotta, toivottavasti se tuo sulle levollisemman olon ja kaikkea ihanaa <3

    1. Kiitos samoin myös sinulle <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *