Hiustenkihartimet ja suoristusrauta, joista en luopuisi

Eräs työkaverini yliopistolta on kysellyt minulta jo pari kertaa parasta kiharrinta, jonka hän voisi itselleen hommata. En tajua miten tämä on ollutkin meikäläiselle, joka kuitenkin muotoilee hiuksiaan ainakin kerran viikossa, niin vaikea kysymys. Olen pohtinut, suosittelisinko sitä ihan parasta, mutta kalleinta vai karvalakkimallia, jonka saa edullisemmin.

No keskustelumme on sitten aina päätyneet minun pitkään jauhantaan erilaisita kihartimista, niiden ominaisuuksista, hinnoista ja pinnoitteista ja olen jättänyt valinnan työkaverini kontolle. Nyt kuitenkin päätin yrittää koota ajatukseni yhteen postaukseen ja kertoa kaikista käyttämistäni kihartimista ja siitä yhdestä suoristajasta, joista te voitte sitten saada vinkkiä omiin hankintoihinne tulevaisuudessa. Ainakin toivottavasti 🙂

suoristusrauta.jpg

SUORISTUSRAUTA

Lempisuoristusraudan valinta on kaikista helpoin; se on ehdottomasti Cloud Nine Iron -suoristusrauta, jonka olen ostanut hyvänen aika yli viisi vuotta sitten Verkkokaupasta (nyt tätä löytyy nyt edullisimmin Cocopandalta*). Ja se on toiminut täysin moitteetta yli viisi vuotta, eikä siinä edelleenkään näy merkkejä hajoamisesta.

Tämä rauta liukuu hiusten pinnalla täysin kitkatta ja rautan muoto on juuri sopiva niin suoristamiseen kuin kihartamiseenkin. Lämpötilaa voi säätää 7 eri kohtaan alle 100 asteesta yli 200:aan ja rautahan siis lämpenee noin 10 sekunnissa 150 asteeseen. Johto on erityispitkä ja se on kokonaan pyörivä raudan tyvessä. Tässä vähän vanhemmassa postauksessa näytän, miten teen sillä suoristusrautakiharat. Olen joskus testannut muiden merkkien suoristimia ja niiden kanssa hiukset ovat voineet jäädä ikävästä keraamisen rautaosan ja suoristimen rungon väliin, mutta tämän kanssa ei ole koskaan ollut sitäkään ongelmaa.

suoristusrautakiharat.gif

Cloud Nine on tietysti astetta tyyriimpi merkki, mutta onhan merkin perustanut entiset GHD:n työntekijät ja niiden laatu on vain ihan kiistaton. Suoristimen hinta vaihtelee ja muistaakseni maksoin tuosta itse silloin vuonna 2013 jotain 120 euroa ja hinnat ovat nousseet, mutta ainakin tuo Cocopandan* hinta on edelleen ihan kohtuullinen näin hyvästä laitteesta, sieltä sen saa nyt 160 eurolla.

hot tools kiharrin.jpgPERUSKIHARRIN

Kiharruspuikoissa mulla onkin sitten enemmän suosikkeja niin edullisemmasta kuin sieltä vähän hintavammastakin päästä. Eli omat lempparini ovat: Hot Tools 24k Gold 25 mm -kiharrin* ja Remington Pearl -kiharrin CI95 -kiharrin*.

Hot Toolsin saapumista Suomeen odottelin silloin pari vuotta sitten ihan innoissani. Julkkiskampaajien suosiman merkin kihartimet sisältävät aitoa kultaa ja ovat voittaneet useita palkintoja. Enkä ihmettele, rrrakastan nimittäin tuote 25 millin kiharrintani! Lämpötilaa voi säätää 140-220 asteen välillä ja johto on myös tässä superpitkä ja pyörivä, mikä helpottaa kiharrusta. Kiharoita voi tehdä pyörittämällä hiusta kihartimen ympärille tai käyttämällä kihartimessa olevaa klipsiä nappaamalla latva klipsin väliin ja pyörittämällä kiharrin lähelle päänahkaa. Näiden hinta on noin 120 e Lykolla*, mutta laadukkaita vempeleitä ovat nämäkin.

Toinen lempparini on varmaan yksi suosituimmista kihartimista, Remington Pearlin pienempi puikkokiharrin. Tällainen on about jokaisella kaverillani, enkä tämän hinta-laatu-suhteen kihartimen kohdalla sitä ihmettele. Tällä kihartimella onnistuu pienet kiharat tai vähän isommatkin hiusosion kokoa muutamalla. Lämpötilaa voi säätää 130°C – 210°C välillä ja lämpötilan saa helposti lukittua. Kiharrin on vähän kapeneva kärkeä kohti, mikä kyllä voi vaikeuttaa kihartamista, kun hiukset valuvat kohti kapeampaa päätä. Itse olen ratkaissut tämän niin, että pyöräytän hiukset kerran kihartimen pienen jalustaulokkeen ympäri, jolloin ne eivät lähde liukumaan puikon kärkeä kohti. Näitä Elevenilta* ja hintaa on noin 40 euroa.

Jos suoristusraudalla ei kiharoiden tekeminen onnistuvan, kannattaa hommata tällainen puikkokiharrin, jonka kanssa ei voi mennä vikaan. Ja 25 millinen eli se kuuluisa ”1 inch curler” on todella hyvä peruskiharrinkoko ja ehkä se suosituin paksuus.

jumbokiharrin.jpg

JUMBOKIHARRIN

Tosi usein, kun olen tehnyt kiharani jumbokihartimella, ihmiset kysyvät, mitä laitetta olen oikein käyttänyt. Kiharoista tulee siis äärettömän kauniit, mutta valitettavasti isommat kiharat eivät pysy hiuksissa ollenkaan niin hyvin kuin pienemmät.

Mutta jos joskus päätän isot laineet tehdä, teen ne Eleveniltä saamallani Cloud Ninen Waving Wandilla*. Se on valtaisa 35 mm:n kiharrin, jolla hiukiin tulee superkaunista lainetta, kuten tuossa ylläolevassa kuvassa. Lämpötilasäätö on vain Auto, Low, Med tai High, mutta tietysti näin isojen kiharoiden kanssa kannattaa käyttää kuuminta säätöä, jolloin kiharaan saa lisää pysyvyyttä.

Tähän kohtaan vinkkaisin myös Remingtonin Pearl Pro Curl -kihartimen* (CI9532), jollaista en itse omista, mutta jota olen ystävältäni testannut monta kertaa. Tekee siis aikalailla saman kuin tuo Cloud Nine, mutta hinta on vain murto-osan edellisestä. Tätäkin löytyy esimerkiksi Elevenilta* hintaan 43 e.

pieni kiharrin.jpg

MINIKIHARRIN

Tässä toinen kiharrin, jonka työn jälkeen moni on kysellyt laitteen perään. Minikiharat ovat hauska vaihtoehto perinteisemmille laineille ja Rapunzel of Swedeniltä löytyy ehkäpä paras laite tähän: 13 mm:n World Pro Keraaminen kiharrin, n. 38 e. (saatu). Jos vain aikaa ja kärsivällisyyttä riittää, pienillä hiusosioilla voi loihtia ihan älyttömän kiharapilven itselleen. Tällaista ei nimittäin millään muulla kihartimella saakaan aikaan!

Tässä olivat kaikki meikäläisen suosikit, jotka eivät muuten kauhean tiuhaan vaihdukaan. Mikä on sun hiuslaitesuosikkisi vai etsitkö vielä sitä juuri oikeaa? :)

LUE MYÖS: 6 vinkkiä kestävien kiharoiden tekemiseen.

Kauneus Hiukset Meikki Suosittelen
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.