Huomasin, että kauneusrutiinini ovat samanlaiset kuin Kim Kardashianin

Löysin tässä jokin aikaa sitten netistä jutun, joka esitteli kenenkäs muun kuin Kim Kardashianin kauneusrutiineja. Luin juttua huolella, sillä Kim alkaa olla jo todella kova tekijä kauneusteollisuudessa ja hänen iho ja meikkaustyylithän ovat järkyttävän upeita. Satuin myös juttua lukiessani huomaamaa, etteivät hänen rutiininsa ole mistään toiselta planeetalta. Ne pikemminkin muistuttavat omiani! Tässä siis ne kohdat, joissa meidän rutiinimme kohtaavat hämmästyttävän tarkasti:

kim kardashian erika 3.jpg

Hyvä ihonhoito alkaa kosteutuksesta. Samaa mieltä! Jos oma ihoni on vähänkään kuivanoloinen, nättiä meikkiä on ihan mahdotonta tehdä. Siksi käytän mieluummin vaikka liian paksua kosteusvoidetta (ja tietysti seerumia alla) ja parantelen kiiltävää ihoa puuterilla. Kim mainitsee jutussa lempikosteusvoiteekseen Guerlainin jonkun paksun kasvovoiteen, itse luotan tällä hetkellä Lumenen Valo -päivävoiteeseen ja uutena tuttavuutena Vichy Aqualia Thermal -kasvovoiteeseen.

Paras vinkki ihotautilääkäriltä: muista kuorinta. Jälleen samaa mieltä. Itse kuorin ihoani säännöllisesti vähntään kaksi kertaa viikossa. Kun haluan ihoni näyttävän extra-hyvältä kuorin ihoni aina ennen juhlameikin tekoa, yleensä edellisenä iltana, jonka jälkeen levitän kasvoille itseruskettavaa. Kim luottaa Dr. Lancerin kuorintaan, minä Skin Treat Clear & Pure Enzyme & AHA Peelingiin.

ihonhoito.jpg

Paras vinkki kosmetologilta: käytä aurinkosuojaa. ”SPF is non-negotiable in my daytime skincare routine.” Kyllä! Olisinpa ollut nuorempana yhtä tarkka UV-säteilyltä suojautuja kuin nyt olen. Yritän käyttää UV-A:lta ja -B:ltä suojaavia kasvovoiteita aina keväällä, kesällä ja alkusyksystä. Harmi, että meikkivoiteiden SPF suojaa vain UV-B:ltä :/ Kimin valinta on Dr. Barbara Sturm Sun Drops, itse käytän sitä mikä nyt sattuu käteen osumaan; esimerkiksi Simple Protecting Light Moisturiseria (SPF 15) tai Lierac Sunissime Energizing Fluidia (SPF 30), joissa sekä UV-A- että -B-suoja.

Paras vinkki äidiltä: pese aina meikit pois ennen nukkumaanmenoa. No tätä vinkkiä en ole itse saanut äidiltäni, mutta en poikkea siitä koskaan. En ole ikinä mennyt meikit naamassa nukkumaan! Huh, ajatuskin ahdistaa.

kim kardashian erika 4.jpg

Aliarvostetuimmat tuotteet Kimin mielestä: Kevyn Aucoin concealer ja Tarte Shape Tape. Oletan, että Kim puhuu The Sensual Skin Enhancerista, jota kyllä tekisi mieli testata! Hyvät peitaineet kun ovat aina hakusessa. Tarte Shape Tape saa onneksi paljon näkyvyyttä, eikä taida olla yhtään kauneustubettajaa, joka ei tätä hehkuttaisi. Ehdottomasti yksi parhaista peiteaineista myös mun mielestä.

Kim ei poistu kotoa ilman, että on tuonut kasvoilleen vähän lämpöä. Kuulostaa hyvin tutulta! Aurinkopuuteri on yksi ihan arkimeikkinikin kulmakivistä ja jos mun pitää valita kiireessä vain muutama tuote, jota käytän, ne ovat meikkivoide, peiteaine, kulmakynä ja aurinkopuuteri. Kim tosin luottaa aurinkopuuterin sijaan omiin KKW Contour Stickeihinsä, mutta tavoite on sama: tuoda kalpeille kasvoille vähän lämpöä ja kevyttä varjoa kasvojen sivuille.

kim kardashian erika 5.jpg

Hyvä hiuspäivä alkaa kuivashampoolla. Juurikin näin, ilman en voi elää, koska hiukseni ovat ohuet, liukkaat ja liiskaantuvat ilman kuivashampoon antamaa volyymiä aivan kiinni päänahkaan. Kim käyttää Ouain kuivista, minä rakastan Batistea.

Kampaajan vinkki: käytä Olaplexia. Tarvitseeko tätä enää edes hehkuttaa? Olen Kimin tavoin vannoutunut Olaplexin käyttäjä, enkä enää menisi kampaajalle ilman, että ostaisin värjäyksen kylkeen Olaplex-hoitoa. Käytän myös aina merkin shampoota, hoitoainetta ja maskia. Kim antaa vinkiksi laittaa Olaplexin maski yön ajaksi hiuksiin, mutta niin pitkälle en ole valmis menemään 😀

Kim myös yrittää juoda enemmän vettä ja rakastaa matcha latteja. Mehän ollaan kuin kaksi marjaa! 😉

Osuvatko nämä vinkit sun rutiinien kanssa yhteen?

Kimin kuvat: Instagram

Kommentit (15)
  1. Oletko kokeillut tätä Body Shopilta: Skin Defence Multi-Protection Essence Spf 50? Löysin tämän toisen blogin kautta viime keväänä ja olen käyttänyt tätä siitä asti ympäri vuoden. Ihan mahtava voide, imeytyy hyvin, jättää ihanan silkkisen tunteen ihoon ja tietenikin tuo aurinkosuoja!

    1. EN mutta OMG toi kuulostaa täydelliseltä kesään!! Yritän muistaa pyytää testiin jahka tuo kevät tuolta on lähempänä 🙂 Kiitos vinkistä <3

  2. Mä laitan aina välillä yöksi Olaplex-maskin, enkä käytä sitä enää muulla tavoin ollenkaan. Ihan paras juttu! Hiuksista tulee niin terveet, pehmeät ja kiiltävät. Kannattaa todellakin kokeilla 🙂

    1. Siis tekisin heti, ellei ajatus märällä tukalla nukkumisesta ahdistaisi! 😀 Miten siis teet sen käytännössä?

      1. Laitan siis kuivaan tukkaan (pituuksiin ja latvoihin), tukka nutturalle niskaan ja nukun pyyhe tyynyn päällä. Tuotetta menee tietysti enemmän kun jos laittais märkään tukkaan, mutta näin ei tarvii mun mielestä tehdä hoitoa niin usein + tukasta tulee niin superhyvä, että on mun mielestä sen arvoista. Mä en oo perehtynyt asiaan, mutta ei kai sitä vettä mihinkään tarvita vai tarvitaanko?

        Märällä tukalla nukkuminen tosiaan on ahdistavaa, siksi laitan kuivaan 😀

        1. No en kyllä usko että tarvitaan vettä. Kampaajanikin sanoi että kannattaa yrittää saada hiukset mahd kuivaksi ennen käyttöä.

          Hmm no ehkä sitä voisi tollee kuivaan kokeilla ja laittaa nutturalle ylös. Kiitos inspiksestä! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *